Alueellinen sijoittuminen

Hollannin puhuma-alueet maailmassa
Hollantia käytetään
Alankomaissa, sen entisissä siirtomaissa (
Suriname,
Aruba ja
Alankomaiden Antillit) ja
Belgian pohjoisosissa. Hollannin kieli on kyseisissä maissa virallinen kieli. Se oli myös
Etelä-Afrikan virallinen kieli vuoteen 1961 asti. Belgian pohjoisosissa Flanderissa puhutaan hollannin kielen eteläisen ryhmän länsiflaamin, Brabantin ja Limburgin murteet käsittävää kieltä, jota kutsutaan
flaamiksiksi. Hollannin puhujia on myös maissa, joihin on muuttanut paljon alankomaalaisia ja flaamilaisia siirtolaisia, kuten Kanadassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa. Virallista, koulussa opetettavaa ja viranomaisten käyttämää kieltä kutsutaan nimellä
Standaardnederlands tai
Algemeen Nederlands.
Hollannin läheisimmät sukukielet ovat Alankomaiden pohjoisessa Frieslandin provinssissa ja Pohjanmeren Friisein saarilla puhuttu friisin kieli, Etelä-Afrikassa puhuttu afrikaansn ja Saksa pohjoisosissa puhuttu alasaksin murre (Plattdüütsch).
Hollannin kieli lukuina
- 15 miljoonaa alankomaalaista puhuu hollantia äidinkielenään.
- 6 miljoonaa belgialaista puhuu hollantia äidinkielenään.
- 3 miljoonaa belgialaista puhuu hollantia vieraana kielenä.
- 250 000 surinamelaista puhuu hollantia äidinkielenään.
- 10 000 ranskalaista Ranskan Walloniassa puhuu hollantia äidinkielenään.
- Maailman 6 500 kielen joukossa hollanti on puhujamäärältään sijalla 37.
- Kielellä julkaistun kirjallisuuden määrässä hollanti on sijalla 11.
- Puhujamäärältään hollanti on sijalla 7. Euroopan unionin kielistä.
- Joka viideskymmenes sivu Internetissä on hollanninkielinen, sijaluku 8.
Katso myös
Aiheesta muualla
- Hollanninkielinen Wikipedia.
- Dutch 101
Learn Dutch online
- Onze Taal
- hollannin kielenhuoltoon ym. kieleen liittyviin asioihin keskittyvä yhdistys