Hugh Ramopolo Masekela (3. huhtikuuta 1931 Witbank Etelä-Afrikka –) on eteläafrikkalainen jazztrumpetisti, -säveltäjä ja vokalisti, jota pidetään yhtenä afrikkalaisen jazzin mestareista. Masakela oli myös maansa apartheidin vastaisen kamppailun keskeisiä vaikuttajia. }}Masakelan isä oli kuvanveistäjä ja terveystarkastaja. Masakelan ensimmäisi musiikillisia esikuvia oli yhdysvaltalaiset swingistamuusikot, mutta hän kiinnostui pian myös bebop ja sai vaikutteita Dizzy Gillespieltä ja Charlie Parkerilta. Masakela soitti trumpettia ja kävi kiertueilla tanssiyhtyeiden kanssa jo teini-ikäisenä. Vuonna 1958 hän perusti yhtyeen the Jazz Epistles, johon kuului myös pianisti Dollar Brand (myöhemmin Abdullah Ibrahim).
Koska Etelä-Afrikan rotuerottujärjestelmän vuoksi hän ei voinut jatkaa musiikkiopintojaan kotimaassaan Masakela muutti ulkomaille ja opiskeli Lontoossa Guildhall School of Musicissa ja Harry Belafonteissan myöntämän apurahan turvin Manhattan School of Musicissa New York. Vuonna 1968 Masakelasta tuli ensimmäinen afrikkalainen muusikko, jonka laulu nousi Yhdysvaltain singlelistalle. Grazing in the Grass oli yhdistelmä eteläafrikkalaista mbaqangaaa ja mustaa yhdysvaltalaista popmusiikkia.
Vuonna 1980 Masakela muutti Botswanaan, minne hän perusti mustia muusikoita varten International School of Musicin. Hän osallistui myös Paul Simonin Graceland-kiertueelle.
Lähteet
Viitteet
