Huhtikuun 9. päivän tragedia

Huhtikuun 9. päivän tragedia () viittaa tapahtumiin Tbilisissä Georgiassa 9. huhtikuuta 1989, kun puna-armeija hajotti neuvostovastaisen mielenosoituksen tappaen 20 henkeä ja haavoittaen lukuisia muita. 9. huhtikuuta muistetaan nykyään Georgiassa 'kansallisen yhtenäisyyden päivänä' (), joka on kansallinen vapaapäivä.

Johdanto

Nationalistisen ja Neuvostoliiton vastaisen liikkeen toiminta muuttui aktiivisemmaksi Gruusian sosialistisessa neuvostotasavallassa vuonna 1988. Neuvostovastaiset poliittiset järjestöt organisoivat Tbilisissä useita lakkoja ja tapaamisia. Konflikti neuvostohallituksen ja georgialaisten nationalistien välillä syveni niin kutsutun Lykhnyn kokouksen jälkeen 18. maaliskuuta 1989, kun useat tuhannet abhaasit vaativat eroa Georgiasta ja neuvostotasavallan statuksen myöntämistä Abhasialle vuosien 1921–1931 tapaan. Vastatoimena neuvostovastaiset ryhmät järjestivät sarjan kokouksia ilman viranomaisten hyväksyntää, väittäen neuvostohallituksen käyttävän hyväkseen abhaasiseparatismia vastustaakseen nationalistista liikettä.

Protestit saavuttivat huippunsa 4. huhtikuuta 1989, kun kymmenet tuhannet georgialaiset kokoontuivat hallituksen rakennuksen eteen Rustavelis gamzirilla Tbilisissä. Mielenosoittajat, joita johti itsenäisyyskomitea (Merab Kostava, Zviad Gamsakhurdia, Giorgi Tšanturia, Irakli Bathiašvili, Irakli Tsereteli ja muut), järjestivät rauhanomaisen mielenosoituksen ja nälkälakkoja, vaatien abhaasiseparatistien rankaisemista ja Georgian itsenäisyyden palauttamista. Paikalliset kommunistiviranomaiset menettivät tilanteen hallinnan pääkaupungissa eivätkä kyenneet enää hallitsemaan mielenosoitusta.

Mielenosoitukset

Huhtikuun 8. päivän iltana kenraalieversti Igor Rodionov, Transkaukasuksen sotilaspiirin komentaja, käski joukkonsa liikkeelle. Hetkiä ennen neuvostojoukkojen hyökkäystä Georgian patriarkka Ilia IIin puhui mielenosoittajille, ja pyysi heitä lähtemään Rustavelis gamzirilta ja hallituksen rakennuksen lähistöltä alueen lähelle ilmestyneiden neuvostopanssarivaunujen tuoman vaaran vuoksi. Mielenosoittajat kieltäytyivät hajaantumasta. Paikalliset georgialaiset miliisiyksiköt riisuttiin aseista juuri ennen operaatiota. 9. huhtikuuta kello 3.45 neuvostotankit ja joukot kenraali Aleksandr Lebed komennuksessa ympäröivät mielenosoittajien alueen. Joukot saivat kenraalieversti Rodionovilta käskyn hajauttaa mielenosoittajat kadulta käyttäen kaikkia mahdollisia keinoja.New Nations Rising: The Fall of the Soviets and the Challenge of Independence, Nadia Diuk, Adrian Karatnycky

Neuvostojoukkojen pampuin ja metallilapioin aseistautunut erillisosasto lähestyi mielenosoittajia ja ympäröi heidät kaikilta puolilta, jättäen vapaaksi vain kapean alueen vetäytymiseen. Sotilaat alkoivat hyökätä mielenosoittajia kohti lyöden heitä metallilapioilla. New Nations Rising: The Fall of the Soviets and the Challenge of Independence, Nadia Diuk, Adrian Karatnycky Yksi tällaisten hyökkäysten uhri oli 16-vuotias tyttö, joka yritti paeta lähestyviä sotilaita mutta joka ajettiin hallituksen rakennuksen portaiden lähelle ja tapettiin lapioniskuilla päähän ja rintaan. Tytön äiti, joka myös haavoittui, raahasi hänet pois. Kyseinen hyökkäys taltioitiin videolle kadun vastapäisen rakennuksen parvekkeelta; rakennusta käytettiin myöhemmin Sobtšakin tutkimuksissa tapahtumien jälkipyykin aikana. Tutkimusraportti vahvisti myöhemmin neuvostojoukkojen samankaltaiset hyökkäykset 19 muuta naista kohtaan.New Nations Rising: The Fall of the Soviets and the Challenge of Independence, Nadia Diuk, Adrian Karatnycky Raportin mukaan mielenosoittajia vastaan käytettiin myös myrkkykaasua, joka johti oksenteluun, hengitysongelmiin ja halvauksiin.Nationalist Violence and the State: Political Authority and Contentious Repertoires in the Former USSR, Mark R. Beissinger Comparative Politics, Vol. 30, No. 4 (Jul., 1998), pp. 26-27.

20 henkeä, pääasiassa nuoria tyttöjä ja vanhoja naisia, kuoli ja yli 4 000 henkeä loukkaantui myrkkykaasun sekä pamppujen ja lapioiden iskujen aiheuttamien vammojen vuoksi.Georgia: A Sovereign Country in the Caucasus Roger Rosen, p. 89 Aseistariisutut miliisit yrittivät evakuoida paniikkiin joutuneita ihmisiä, mutta opposition journalistien salaa kuvaama video näyttää, että sotilaat eivät sallineet lääkärien auttaa loukkaantuneita, ja sotilaat hyökkäsivät myös ambulanssien kimppuun.Defending the Border: Identity, Religion, And Modernity in the Republic of Georgia (Culture and Society After Socialism), Mathijs Pelkmans pp. 127-39 Videolle saatu kuva panssarivaunua tikulla hakkaavasta nuoresta miehestä muodostui Georgian neuvostovastaisen liikkeen symboliksi.Georgia: In the Mountains of Poetry, Peter Nasmyth, p 18

10. huhtikuuta neuvostohallitus antoi lausunnon, jossa se syytti mielenosoittajia aiheutuneista levottomuuksista ja julkisen turvallisuuden vaarantamisesta. Seuraavana päivänä Georgian televisio näytti väkivaltaisesti kuolleiden 19 naisen ruumiit, osoittaen neuvostosotilaiden toimineen äärimmäisen julmasti ja että menehtyneiden naisten kasvoja oli vaikea tunnistaa kasvojen vammojen ja päähän kohdistuneiden iskujen vuoksi. Neuvostohallitus syytti mielenosoittajia 20 henkilön kuolemasta, ja väitti mielenosoittajien talloneen toisiaan paniikissa heidän vetäytyessään sotilaiden tieltä.Georgia: In the Mountains of Poetry, Peter Nasmyth, p 18 Tästä huolimatta Anatoli Sobtšak, neuvostokongressin jäsen, aloitti parlamentaarisen tutkimuskomission huhtikuun 9. päivän tapahtumista. Tutkimuksen valmistumisen jälkeen komissio tuomitsi puna-armeijan toimet. Komission raportti teki sotilaallisen voimankäytön mielenosoittajia vastaan Neuvostoliitossa vaikeammaksi. Sobtšakin raportti esitti yksityiskohtaisen kertomuksen rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan käytetystä väkivallasta ja suositti tapahtumiin syyllisten sotilashenkilöiden asettamista syytteeseen.Nationalist Violence and the State: Political Authority and Contentious Repertoires in the Former USSR, Mark R. Beissinger Comparative Politics, Vol. 30, No. 4 (Jul., 1998), pp. 26-27.

Jälkipyykki

10. huhtikuuta, protestina edellisen päivän tapahtumia vastaan, Tbilisi ja muu Georgia menivät lakkoon ja maahan julistettiin 40 päivän suruaika. Ihmiset toivat paikalle valtavan määrän kukkia. Mielenosoitukset jatkuivat julistetusta hätätilasta huolimatta.

Neuvosto-Georgian hallitus erosi tapahtumien johdosta. Moskova väitti mielenosoittajien hyökänneen ensin, ja että sotilaiden täytyi vastata heidän hyökkäykseensä. Ensimmäisessä neuvostokongresissa (touko–kesäkuu 1989) Mihail Gorbatšova kiisti kaiken vastuunsa ja syytti tapahtumista armeijaa. Paljastukset liberaalissa neuvostomediassa ja perestroika kannattavan edustajan Anatoli Sobtšakin komission löydökset, jotka kerrottiin toisessa neuvostokongressissa joulukuussa 1989, johtivat noloon tilanteeseen Neuvostoliiton kovan linjan edustajille ja tapahtumiin osallistuneelle armeijan johdolle.

Perintö

Huhtikuun 9. päivän tragedia radikalisoi Georgian neuvostovaltaa vastustavan opposition. Muutamaa kuukautta myöhemmin snt:n korkeimman neuvoston 17.–18. marraskuuta pidetyssä kokouksessa tuomittiin virallisesti Georgian demokraattisen tasavallan miehitys ja liittäminen Neuvosto-Venäjään vuonna 1921.

9. huhtikuuta vuonna 1991, tragedian toisena vuosipäivänä, Georgian tasavallan korkein neuvosto julisti Georgian itsenäiseksi Neuvostoliitosta 31. maaliskuuta 1991 järjestetyn kansanäänestyksen tulosten mukaisesti.

Muistomerkki tragedian uhreille avattiin tapahtumapaikalla 23. marraskuuta vuonna 2004.

Lähteet