David Hume
eli
Humen laki sanoo, että tosiasioista ei voi johtaa moraalisia sääntöjä. Näin Humen giljotiini siis leikkaa moraalin irti luonnollisista totuuksista. Periaatteen loi filosofi
David Hume teoksessaan
A Treatise of Human Nature (
1739). Alkuperäinen sääntö kuuluu
'there is no ought from is', eli kuvailevista lauseista ei voi johtaa suoraan
päättelemällä ohjeita antavia lauseita, joiden mukaan asioiden tulisi olla tietyllä tapaa — toisin sanoen siitä, miten asiat ovat, ei voida päätellä, miten niiden pitäisi olla. Humen laki on läheistä sukua
naturalistisen eli luonnollisuuteen vetoavan virhepäätelmän kritiikille.
Humen lain mukaisen virhepäätelmän yleinen kaava on:
- Tosiasia A on luonnonmukainen tapahtuma
- Siispä A:n soveltaminen on eettisesti oikein
Esimerkkejä Humen lain vastaisesta virhepäätelmästä voivat olla esimerkiksi seuraavat väitteet:
- Eläinten tappaminen on luonnollisesti perusteltua, koska ihmisellä on lihansyöjän hampaat.
- Pedofilia on hyväksyttävää, koska pedofiili ei voi mitään seksuaalisille haluilleen.
Jokainen moraaliteoria lähtee tietyistä periaatteista, jotka jokainen on vapaa valitsemaan. Vasta, kun ihmiset seuraavat näitä periaatteita, voidaan odottaa tapahtuvan asioita, joita voi pitää toivottavina tai epätoivottavina. Koska periaatteita on monia ja usein eri ihmisten periaatteet risteävät, ihmiset ovat pyrkineet kehittämään
yleispäteviä moraaliperiaatteita, jotka koskevat yhtä lailla kaikkia toimijoita. Esimerkkejä tällaisten periaatteiden käytännön toteutuksista ovat
ihmisoikeudet.
Erilaisia moraaliteorioita, jotka yrittävät kiertää Humen giljotiinin tai jättää sen huomiotta tietoisesti, on monia. Esimerkiksi filosofi John Searle on yrittänyt tehdä näin väittäen olevan olemassa niin sanottuja institutionaalisia tosiasioita. Humen lakia vastakkaiselle kannalle eli sille, että tosiasiaväitteistä voi johtaa arvoarvostelmia, on filosofi S. Albert Kivinen antanut nimityksen 'Ahmavaaran korkkiruuvi'. Nimitys viittaa Yrjö Ahmavaaraan.
Katso myös
Humes Gesetz
Er/bør-problemet
)
