Neuvostovallan kumoamiseen liittyvät pyrkimykset klubi kiisti julkisesti. Virallisesti klubin päätarkoitus oli toimia kulttuurihistorialliselta pohjalta.
Klubilla oli päämaja Katajanokalla, nykyisen ENSOn talon paikalla olleessa Norrmanin tiilipalatsissa (arkkitehti Theodor Höijer 1895), jossa se ylläpiti myös erästä Helsingin historian hienoimmista ravintoloista. Ravintolan maine olikin maankuulu: jopa sotavuosinakin, kun kaikki oli säännöstelyssä, ravintolan nerokkaat kokit tekivät herkkuaterioita samoista aineksista joista naapurit saivat aikaan nipin napin syömäkelpoista. Samoin ns. 'tiskin alainen' myynti kukoisti loppuun asti, koska klubin johdolla oli henkilökohtaisia suhteita mm. Ruotsiin. Klubin johto oli pääasiassa sotaan kelpaamattomia ikämiehiä ja joitakin sotainvalideja - erittäin moni näistä miehistä oli haavoittunut jo talvisodassa, mistä johtuen jopa kiihkosuomalaisimmatkin valtionhallinnon jäsenet arvostivat klubia, vaikka klubin sisäinen käyttökieli olikin venäjä.
Klubi julkaisi emigranttien omaa venäjänkielistä lehteä; sitä toimitti klubin puheenjohtaja, entinen kenraali Severin Dobrovolskij, joka olikin sittemmin ainoa henkilökohtaiselta poliittiselta ominaispainoltaan riittävä Leinon vanki.
Neuvostoliiton tiedustelu piti kyseisessä ravintolassa jatkuvasti urkkijoita, koska se luuli klubin olevan “vastavallankumouksen polttopiste“. Useita klubin jäseniä kuuluikin emigranttien puolisotilaallisiin järjestöihin, mutta näiden salaiset kokoukset tosiasiassa pidettiin kokonaan muualla, etupäässä taiteilijoiden suosimassa Kämp–hotellissa. Katajanokan tiloissa pidettiin vain klubin rutiiniasioita käsitteleviä hallituksen kokouksia ja yleiskokouksia. Viimeksi mainitut olivat kaikille avoimia, eikä hallituskaan kovin yksityisesti kokoontunut: vain budjettien valmistelukeskustelut olivat normaaliin tapaan tiukasti hallituksen sisäisiä.
Arvo 'Poika' Tuominen; kertoo kirjassaan Kremlin kellot seuraavan tapauksen vuodelta 1934: Einari Laaksovirta -nimisen Neuvostoliitossa vakituisesti oleskelleen suomalaisen kommunistin ja varatuomarin - joka oli ennen vuotta 1918 laatinut Suomen perustuslakia yhdessä K J Ståhlbergin ja Otto Wille Kuusisen kanssa - Suomeen jäänyt vaimo Signe Laaksovirta, johon aviomies piti säännöllistä yhteyttä, oli nähty kyseisessä ravintolassa suomalaisen upseerin seurassa. Muutamaa päivää myöhemmin kuuluisa kommunistijohtaja Toivo Antikainen vangittiin Yrjö Leinon huvilalla Kirkkonummella.
Vangituksi tuleminen johtui Leinon ja Antikaisen omasta varomattomuudesta, koska Suomen poliisi piti Leinon huvilaa vakituisesti silmällä - juuri laittomasti Suomeen tulleiden neuvostoliittolaisten sinne tulon varalta. Leino oli julkikommunistina yleensäkin jatkuvan silmälläpidon kohteena.
Neuvostoliittolaiset kuitenkin tulkitsivat tapauksen ilmiannoksi: koska Signe Laaksovirran ja suomalaisen upseerin tapaaminen sattui paikassa joka oli määritetty neuvostovastaisten juonittelujen polttopisteeksi, niin eihän kyseinen tapaaminen voinut olla mikään muu kuin tiedustelu-upseerin ja agentin kohtaaminen!
Tätä harhaluuloa ei horjuttanut mikään - eikä Otto Wille Kuusinenkaan nostanut sormeaankaan tuomitun puolesta, vaikka Laaksovirran vaimo oli hänen sisarensa.
Syytön Laaksovirta tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin Antikaisen kavaltajana.
Myös Leinon vankien kuulusteluissa ilmeni samaa: kun mm. Boris Björkelund kertoi kysyttäessä käyneensä syömässä kyseisessä ravintolassa kun sieltä sai parempaa ruokaa edullisemmin kuin muualta, niin kuulustelija merkitsikin pöytäkirjaan:
Björkelund kieltäytyi allekirjoittamasta moista - jolloin kuulustelija kirjoitti itse hänen nimensä asianomaiseen kohtaan!
Klubi ravintoloineen määrättiin lakkautettavaksi välirauhansopimuksen vastaisena “antikommunistisena“ ja “neuvostovastaisena“ järjestönä ja sen omaisuus takavarikoitiin. Samoin klubin kustantama emigranttien oma lehti lakkautettiin. Rakennuskin purettiin vuonna 1960 ENSO Oy:n uuden toimitalon tieltä.
Lähteet
- Boris Björkelund: Stalinille menetetyt vuoteni
- Mikko Uola: 'Suomi sitoutuu hajottamaan..' : järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella
- Arvo Tuominen: Kremlin kellot
- Olle Leino: Kuka oli Yrjö Leino
- Olle Leino: Vielä yksi kirje - Hertta Kuusisen dramaattinen elämä ja rakkaus Yrjö Leinoon
- Ylidiakoni Mikael Kriisinin kertomat asiat klubista
