Nimen alkuperä
Nimen alkuperästä on tehty useita tutkimuksia. Eräs selitys nimen
ii alkuperälle on
saamen kielen sana, joka tarkoittaa yöpymispaikkaa. Toisen selvityksen mukaan
ii voisi olla väännös lappalaisesta sanasta yö. Nimen on myös esitetty olevan germaanista tai skandinaavista alkuperää.
[ Hyyryläinen, Toivo (2006): Kahden kirjaimen pitäjä, Iin perinnekirja. Saarijärven Offset ]
Historia

Vanhan Iin kunnan vaakuna
Kirjallisia lähteitä Iistä on jo 1300-luvulta, jolloin Hamina oli erittäin vilkas kauppapaikka. Hallinnollisesti Ii oli 1400-luvulta 1860-luvulle asti
Suur-Iin keskus.
Vuosina 1783–1885 toimi Olhavan Nybyssä Suomen tuon ajan huomattavin lasitehdas.
Iin Kestilään rakennettiin vuonna 1859 senaatin asetuksen mukainen Suomen ensimmäinen höyrysaha, joka oli toiminnassa vuoteen 1908 asti. Tästä sahasta on Kestilän kylässä jäljellä vielä säästettynä sahan korkea piippu. Ensimmäinen kirjasto perustettiin vuonna 1860 Iin pappilaan. Nykyinen kirjasto sijaitsee Nätteporissa eli Haminassa kirkkoa vastapäätä.
Kunnanvaltuusto
Iin kunnanvaltuustossa on kuntaliitoksen jälkeen 48 jäsentä. Kunnanvaltuuston jäsenet jakautuvat puoluepoliittisesti seuraavasti:
Ii on kuulunut perinteisesti keskustavoittoisiin kuntiin, joskin kunnassa on myös paljon työväenliikkeeseen kuuluvia. Iin Haminassa, valtatie 4:n vieressä sijaitsee Iin työväentalo, jossa järjestetään vuosittaiset Iin kauhuelokuvafestivaalit sekä muita pienempiä, yleensä poliittisia tapahtumia.
Kylät
Alaranta,
Asemankylä, Etelä-Ii, Halttula,
Iin Hamina,
Illinsaari, Jakkukylä, Jokikylä,
Koni,
Kuivaniemi, Laitakari, Luola-aava, Meriläisenperä,
Myllykangas,
Nyby,
Oijärvi,
Ojakylä,
Olhava, Paasonperä, Pohjois-Ii,
Räinänperä, Sorosenperä, Vuornos,
Väli-Olhava,
Yli-Olhava, Yliranta.
Perämeren saaret Iin edustalla
Halttulanmatala,
Hietakalla (Hiastinlahti),
Hietakalla (Myllykankaan edustalla),
Hylkikalla,
Iin Röyttä, Iso-Paskaletto, Jussinmatala,
Isokivenletto,
Karhu, Koivuluodonmatala, Kokkosaari,
Kraasukanletto,
Kraasukka,
Krassinletto,
Kriisi, Kriisin Ymmyrkäinen,
Kuivamatala, Liippa,
Maakrunni,
Onsajanmatala,
Pallonen,
Paska-Kraasukka, Pikku-Paskaletto,
Pohjanletto, Pommeri, Rakka-Penno, Rintamatala,
Ristikari,
Ryöskärinkalla, Samulinmatala,
Santapankki,
Satakari,
Selkäletto (avomerellä), Selkäletto (Praavan edustalla), Selkäletto (Seljänlahdella),
Tangonsaari,
Tasasenletto, Ulko-Kaapri,
Ulko-Klaama,
Ulkokrunni,
Ulko-Pallonen.
Iiläisiä tapahtumia
Iiläisiä
Aiheesta muualla

Iin paikannimikyltti
Lähteet