Ilmansuunta

Ilmansuunnat ovat yleismaailmallisesti päteviä suuntia maapallon pinnalla. Pohjoinen on pohjoisnavan suunta, etelä etelänavan. Tarkalleen niiden välissä sillä puolella, josta aurinko nousee, on itä, ja sille vastakkainen suunta on länsi. Kartalla pohjoinen on ylöspäin, itä oikeaan, etelä alaspäin, ja länsi vasempaan.

Pääilmansuunnat

• Pohjoinen 0°

Pohjoinen voidaan määrittää helposti myös tähtitaivaan avulla. Pohjantähti näkyy aina pohjoisen suunnassa, koska sen sijainti avaruudessa on lähes suoraan maapallon akselin kanssa linjassa. Muinoin merenkulkijat saattoivat määrittää pohjantähden korkeudesta horisontista, olivatko he kulkeneet pois reitiltä. Mikäli pohjantähti on korkeammalla, on laiva kulkenut pohjoisemmaksi, ja vastaavasti, mikäli pohjantähti on alempana, on kuljettu etelään.

Vastaavasti etelässä on tähti nimeltään Sigma Octantis.

• Itä 90°

• Etelä 180°

• Länsi 270°

Itä ja länsi voidaan myös määrittää Pohjantähden avulla. Kun katsoo Pohjantähden suuntaan, itä on oikealla ja länsi vasemmalla.

Väli-ilmansuunnat

• Koillinen pohjoisen ja idän välissä 45° kohdalla.
• Kaakko idän ja etelän välissä 135° kohdalla.
• Lounas etelän ja lännen välissä 225° kohdalla.
• Luode lännen ja pohjoisen välissä 315° kohdalla.

Säätiedotuksissa ilmansuunnat jaetaan monesti vielä pienempiin osiin, pääilmansuunta muodostaa yhdyssanan ensimmäisen osan ja väli-ilmansuunta sen jälkimmäisen osan, esim. eteläkaakko, pohjoiskoillinen, länsilounas.

Ongelmat

Ilmansuuntien määrittelyssä on ongelmia napaseuduilla, varsinkin Etelämantereella. Jos puhutaan Etelämantereen itä- tai länsiosasta, ei napamääritelmän perusteella voida sanoa, mikä kohta mantereesta on itäisin tai läntisin. Yleisen määritelmän mukaan itään kuljetaan, jos kierretään navan ympäri myötäpäivään.

Mantereen jakamisessa Lontoon Greenwichin kautta kulkevaa nollameridiaania pidetään kiinnekohtana, jolloin etelänapamantereen kartassa pohjoisessa (ylhäällä) on nollas pituuspiiri, ja mantereen itäosa itäisellä pallonpuoliskolla on oikealla ja vasemmalla länsi.

Tämä ei kuitenkaan estä sijainnin määrittämistä asteina pituus- ja leveyspiirien mukaan. Esim. McMurdon aseman sijainti Etelämantereella on 77° 50'S, 166° 36'E.

Tätä kuvaa hyvin seuraava arvoitus:

Mies käveli kilometrin etelään, kilometrin itään, ja kilometrin pohjoiseen jolloin hän saapui alkupisteeseen ja näki siellä karhun. Minkä värinen karhu oli ja missä mies oli?

Ilmansuuntien nimitykset

Ilmansuunnista koillinen, itä, lounas, luode ja mahdollisesti myös länsi ovat saaneet nimensä auringon liikkeen ja sijainnin perusteella. Koillisesta näkyy aamun koi, aurinko itää idästä, länttää eli 'litistyy' länteen ikään kuin kaarevaa taivaan kantta seuraten, ja lopulta luodaan eli lasketaan luoteeseen. Lounas voi merkitä keskipäivää, eli aikaa, jolloin aurinko on korkeimmillaan. Lõuna on viron kielessä etelän nimitys. Suomen sana etelä tulee joko siitä että sillä suunnalla on talon eteinen, tai siitä, että siellä on hyvin etäällä maailman reuna. Lisätietoa ilmansuuntien nimityksistä ja niihin liittyvästä kansanperinteestä löytyy jokaisen ilmansuunnan omasta artikkelista.

Katso myös

• Kompassi

Kartan korkeudet ilmaistaan yleensä jalkoina merenpinnasta. Korkeat esteet ilmoitetaan yleensä myös jalkoina maanpinnasta. Esimerkiksi Oulussa kiimingin maston merkinnät ilmaistaan ilmailukartassa 1296 (1073), jolloin sen korkeus 1296 jalkaa keskimääräisestä merenpinnasta ja 1073 jalkaa maasta.

Ilmailussa käytetään suunnan määrittelyyn asteita, täysympärässä on 360 º. Perus suunnaksi on valittu pohjoinen, josta voidaan käyttää lukemaa 000 º tai 360 º.

N = 000 º (pohjoinen) NE = 045 º (koillinen) E= 090 º (itä) SE = 135º (kaakko) S = 180 º (etelä) SW = 225 º (lounas) W = 270 º (länsi) NW = 315 º (luode)

Tarvittava lentosuunta mitataan kartalta astelevyllä. Se tapahtuu reittiviiva piirtämällä lähtö-, ja tulopaikan välille.Kun astelevyllä mitataan pituuspiirin ja reittiviivan välinen kulma, saadaan tosilentosuunta. (Source = suunnitelmassa)