Individualismi

Individualismi eli yksilökeskeisyys on yksilölähtöinen ajatussuunta tai näkökulma erilaisiin asioihin.

Tieteissä metodologinen individualismien merkitsee sitä, että yksilöiden katsotaan olevan varsinaisia toimijoita eikä kollektiivi. Individualismi on täten yhteiskuntatieteiden reduktiivinen osa.

Yhteiskuntafilosofiassa ja etenkin etiikassa individualismi usein sekoitetaan egoismiin, mikä on kuitenkin täysin eri asia. Kirjailija Charles Dickens oli esimerkki klassisesta jyrkästä individualistista, joka oli samalla myös altruisti.

Usein sosiaalisissa suhteissa individualismi sekoitetaan myös isolationismiin. Individualismi korostaa tällaisissa asioissa kuitenkin enemmän yksilön oikeuksia ja vapaata osallistumista tai osallistumatta jättämistä erilaisiin yhteisöihin, ei erakoitumista.

Varsinkin länsimaista kulttuuria ja yhteiskuntaa pidetään individualistisina. Länsimaisen kulttuurin väitetään korostavan yksilöä yhteisön asemesta esimerkiksi kannustamalla yksilöä ajamaan omaa etuaan ja kulkemaan omaa tietään olipa kyse elämäntavasta, makuasioista tai ajattelusta. Länsimaiset yhteiskunnat ja esimerkiksi niiden lainsäädäntö taas suovat yleensä ihmisille enemmän erilaisia mahdollisuuksia ja oikeuksia kuin muut yhteiskunnat. Tämän vuoksi myös ihmisoikeudet ovat yleisesti ottaen toteutuneet parhaiten länsimaissa.

Individualismin kritiikki

Individualismia on kritisoitu sen syntymästä lähtien. Individualismin kriitikot väittävät yksilökeskeisyyden tuhoavan yhteishenkeä ja lojaalisuutta, jotka ylläpitävät yhteisöjä. Indivisualismin väitetään johtavan itsekkyyteen ja oman edun tavoitteluun ja muiden oikeuksien polkemiseen.

Eräiden kriitikoiden mukaan ihmisoikeuksien yksipuolinen edistäminen on mennyt joissain tapauksissa jo liiallisuuksiin. Ihmisille on annettu paljon oikeuksia, joiden turvin voi myös tehdä pahaa – kuten vahingoittaa ympäristöä tai lisääntyä holtittomasti. Kriitikoiden mukaan ihmiset myös usein käyttävät näitä oikeuksiaan väärin ja nykyajan ihmisoikeusajattelu vain kannustaa siihen – jos nimittäin jatkuvasti korostetaan runsaita oikeuksia opettamatta samalla vastuuta, saa helposti kuvan, ettei yksilöllä ole vastuuta.

Individualismin kriitikoiden mukaan käsitys ihmisten velvollisuuksista pitäisi nostaa oikeuksien rinnalle vähintään ihmisten valistuksessa, ehkä myös lainsäädännössä. Jo Mahatma Gandhi ehdotti ihmisoikeuksien julistuksen rinnalle ihmisten velvollisuuksien julistusta, sillä hän ei uskonut, että pelkät oikeudet riittävät, jos ei samalla tarvitse pyrkiä yhteiseen hyvään. Pahimmassa tapauksessa ihmisoikeudet ovat välineitä, joilla yksilöt voivat ajaa omaa etuaan muiden edun ohi tai yhteistä hyvää vastaan. Yhteiskuntien katsotaan rapautuvan niin moraalisesti kuin taloudellisestikin, jos ihmiset katsovat voivansa käyttää yhteiskuntaa hyväkseen. Myös esimerkiksi rikollisuuden ja vandalismin katsotaan liittyvän maailmankuvaan, jossa oma menestys on etusijalla eikä yhteisestä tai jonkun muun hyvinvoinnista tarvitse välittää. Länsimaiden kilpailutalouteen kuuluvan työelämän väitetään suosivan ihmisiä, joiden luonne ja arvot ovat itsekeskeisiä, jopa psykopaattisia.

Toisaalta yksilökeskeisyyden viimeaikaisen ylikorostamisen ei ole juuri katsottu johtaneen itsenäisen ajattelun leviämiseen. Päinvastoin kuin valistusajalla, jolloin korostettiin sekä yhteistä etua että omaa ajattelukykyä, on nykyisin eräiden väitteiden mukaan yhä vähemmän itsenäisesti ajattelevia tai poliittisesti ja yhteiskunnallisesti valveutuneita ihmisiä. Väitetään korostetun liikaakin sitä, että mitä mieltä tahansa saa asioista olla, mutta liian vähän sitä, että kannattaisi silti miettiä tarkkaan ja perusteellisesti, mihin päättää uskoa ja miten muodostetaan luotettavia käsityksiä. Liiallisen yksilökeskeisyyden katsotaan jopa kannustavan henkiseen passiivisuuteen – nähdäänhän ajattelu usein myös yhteiskunnallisena, muita hyödyttävänä toimintana. Individualisti voi katsoa, että koska hänellä joka tapauksessa on tietty elintaso ja oikeudet, ei hänen tarvitse edes vaivata päätään muilla kuin omilla asioillaan.

Yksilökeskeisyyttä syytetään myös monista ympäristöongelmista. Länsimaissa individualismi usein yhdistyy vapaaseen markkinatalouteen ja sen aikaansaamiin ympäristöongelmiin, kuten kerskakulutukseen ja lisääntyneisiin kasvihuonepäästöihin ja saasteisiin. Jotkut ympäristöfilosofit, kuten Pentti Linkola, ovat kiitelleet ei-demokraattisia maita ympäristön tilan paremmasta säilyttämisestä – esimerkiksi yhteisön ja yksilön oikeuksia rajoittavan Kiinan yhden lapsen politiikka hillitsee väestönkasvuongelmia tehokkaasti.