Elämänvaiheet
Bergman syntyi pappisperheeseen Uppsalassa kolmilapsisen katraan keskimmäisenä, ainakin puoli-ironisesti hän on todennut olevansa 'sunnuntailapsi'. Samaan aikaan Ruotsissa riehui espanjantauti. Kuumetauti oli heikentänyt hänen Karin-äitiäänkin niin, että vastasyntynyt oli menehtyä ensi viikkoinaan. Äidinäiti Anna otti tällöin vastasyntyneen huostaansa ja vei tämän maakartanoonsa Taalainmaalle, jossa terve maalaisnainen alkoi imettää vauvaikäistä Ingmaria. Aikuisena Bergman kertoi tätä tarinaa mielellään ja 'kolmen naisen teeman' on nähty toistuvan hänen töissään. Asetelmaan kuuluvat äiti, joka välittää itsestään enemmän kuin lapsestaan, isoäiti jonka luota löytyy turvaa ja hyvää oloa sekä palvelija joka ruokkii ja lohduttaa niin ruumista kuin sieluakin.
Isä Erik Bergman oli pidetty saarnaaja ja palveli näkyvissä kirkollisissa viroissa Hedvig Eleonooran kirkon rovastina sekä 'kuninkaan kappalaisena' Sofiahemmetin sairaalassa.
Vaikea suhde vanhempiin leimasi Bergmanin elämää vanhuuteen asti ja hän työsti traumaa monissa töissään ja vei tämän jälkipuinnin päätökseen elokuvassa Fanny ja Alexander (1982) sekä muistelmissaan (1987). Esiintymiskiinnostusta hän osoitti jo varhain antamalla nukketeatterinäytöksiä sisarelleen ja ystävilleen. Veljeltään hän hankki sadan tinasotilaan hinnalla elokuvakoneen, jolla tekemiään rainoja esitti lastenhuoneen komerossa sisaruksille ja ystäville.
1930-luvulla nuori Bergman liittyi ylioppilasteatteriin. Hän opiskeli Tukholman korkeakoulussa 1937–1940 ja kiinnostui aluksi teatterista, myöhemmin myös filmistä.
Toisen maailmansodan loppuun ja holokaustin paljastumiseen asti Ingmar Bergman oli perheensä poliittisen asennoitumisen mukaisesti tuntenut natsisympatioita.
Vuonna 1941 Bergman kirjoitti Kasperin kuolema -näytelmän, jonka nähneet ruotsalaisen filmiteollisuuden edustajat antoivat nuorelle lupaukselle mahdollisuuden kokeilla elokuvantekoa. Bergmanin ensimmäinen elokuvatyö oli parannella muiden käsikirjoituksia. Hän muutti opiskeluaikoina kirjoittamansa novellin käsikirjoitukseksi, joita teki kaksi versiota työnantajalleen. Niistä alkuperäisen ohjasi Alf Sjöberg ja nimeksi tuli Kiihko. Sjöbergin kiireiden takia Bergman sai itse ohjata osia elokuvasta. Alkuun Bergman työskenteli Råsundailtn 'filmikaupungissa' Tukholman ulkopuolella, jossa sai oppia muun muassa mykän ruotsalaisen elokuvan suuruudelta Victor Sjöströmä. Sjöström näytteli sittemmin Bergmanin ohjaamassa elokuvassa Mansikkapaikka.
Vuonna 1957 saivat ensi-iltansa kaksi Bergmanin mestariteosta Seitsemäs sinetti ja Mansikkapaikka, jotka vakiinnuttivat hänen paikkansa elokuvan eturivissä ja tekivät ohjaajan vakiintuneen työryhmän tunnetuksi. Ryhmään kuuluivat näyttelijät Gunnar Björnstrand, Erland Josephson, Max von Sydow, Ingrid Thulin, Harriet Andersson ja Bibi Andersson sekä kuvaaja Gunnar Fischer. Myöhemmin joukkoon liittyi vielä näyttelijä Liv Ullmann ja kuvaajaksi vaihtui Sven Nykvist. 'Ensemblen' muodostaminen oli alkanut jo 1952, jolloin Bergman alkoi koota Harriet Anderssonin kanssa uutta näyttelijäseuruetta Malmön kaupunginteatterin vanhoihin puitteisiin.
1970-luvun alussa valmistunut televisiodraama Kohtauksia eräästä avioliitosta keräsi Ruotsissa jopa neljän miljoonan hengen katsomoja. Ohjaaja joutui muuttamaan puhelinumeronsa salaiseksi, koska ihmiset kääntyivät hänen puoleensa avioliittoneuvontaa saadakseen.
1970-luvun lopulla Bergman muutti pois Ruotsista, kun häntä syytettiin veronkierrosta. Syytteet hylättiin myöhemmin. Bergman työskenteli Münchenissä ennen paluutaan Ruotsiin.
Elokuvauransa eräänlaista finaalia merkinneen Fannyn ja Alexanderinkin Bergman aikoi ensin ohjata Saksassa, mutta tuottajaksi pestattu Jörn Donner edellytti epookin kuvaamista Ruotsissa.
Ingmar Bergman julkaisi 1987 kiitetyt muistelmansa Laterna magica. Se avasi monia lapsuudenkotia ja vanhempia koskevia viittauksia ja vihjeitä hänen filmituotannossaan. 1990 ilmestyneessä toisessa muistelmateoksessaan Kuvasta kuvaan Bergman käy läpi elokuviaan sekä niihin johtaneita ajatuksia ja kokemuksia.
Teatteria suurena rakkautenaan pitänyt Bergman jätti omien sanojensa mukaan hyvästit elokuvalle ohjattuaan Fannyn ja Alexanderin (1982). Bergman kuitenkin jatkoi elokuvien käsikirjoittamista ja ohjasi vielä televisioelokuvia, kuten esimerkiksi Sarabandin (2003in). Bergman työskenteli Dramaten johtajana 1963–1966. Dramatenissa hän työskenteli ensi sijassa teatteriohjaajana.
Bergman sai yhdeksän henkilökohtaista Oscar-ehdokkuutta. Sen lisäksi kolme Bergmanin elokuvista on palkittu parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarilla. Fanny ja Alexander sai yhteensä neljä Oscaria.
Bergman taiteilijana
Bergmanin filmit ovat Jörn Donnerin mukaan tekijänsä näköisiä: subjektiivista kerrontaa, jossa sukelletaan syvälle ihmismielen irrationaaliseen puoleen.
Sanotaan, että hänestä teki mestarillisen ohjaajan suuri käytännön taito; Bergman opetteli kaikki elokuvanteon osa-alueet valotekniikasta filmilaboratoriotyöhön.
Bergman saavutti suurimmat menestyksensä elokuvaohjaajana, vaikka halusi alun perin kirjailijaksi. Kirjallinen eetos kenties vaikutti siihen, että hän käsikirjoitti kuvalliset työnsä itse. Bergmanin suurimpana rakkautena säilyi kuitenkin teatteri. [[1] ]
Hänen mukaansa 'elokuva on unta, ellei se ole dokumenttia'. Kollegoistaan Ingmar Bergman arvosti etenkin Andrei Tarkovskia.
Merkitys
Ilman Ingmar Bergmania Ruotsin vuoden 1963 käänteentekevää filmireformia olisi Jörn Donnerin mukaan tuskin tehty. Taiteellisesti hän innoitti muiden muassa Ranskan
uuden aallon ohjaajia.
Bergmanin esikuvakseen ovat nimenneet esimerkiksi Woody Allen ja Robert Altman.
Yksityiselämä
Bergman oli naimisissa kaikkiaan viisi kertaa ja sai yhdeksän lasta kumppaneidensa kanssa. Työtovereista hänen elämänkumppaneikseen valikoituivat muun muassa Harriet Andersson ja Liv Ullmann. Vuosina 1959–1969 Ingmar Bergman oli naimisissa pianisti Käbi Laretein kanssa. Laretein ja Ingmar Bergmanin poika
Daniel Bergman on jatkanut isänsä jalanjäljissä elokuvaohjaajana ja ehti tehdä taiteellista yhteistyötä tämän kanssa.
Ingrid von Rosenin kanssa hän oli naimisissa kaikkiaan 25 vuotta, kunnes jäi leskeksi 1995 ja asui siitä lähtien yksin Fårölla Gotlannissa.
Fårö
Bergman muutti kesäksi Fårön saareen ensi kertaa 1967. Sittemmin se vakiintui hänen tukikohdakseen. Hän rakennutti saarelle yli 50 metriä pitkän talon sekä mahdollisesti maailman ainoan navettaan remontoidun elokuvateatterin.
Muuta
Tukholman yliopistoon perustettiin 2005 ohjaajaan erikoistunut professuuri. Ensimmäinen Ingmar Bergman -professori on elokuvatutkija Thomas Elsaesser.
Elokuvat
- 1945 Kriisi (Kris)
- 1946 Elämän sateessa (Det regnar på vår kärlek)
- 1947 Laiva Intiaan (Skepp till Indialand)
- 1948 Sielujen sävel (Musik i mörker)
- 1949 Satamakaupunki (Hamnstad)
- 1949 Vankila (Fängelse)
- 1949 Jano (Törst)
- 1949 Onnea kohti (Till glädje)
- 1950 Kesäinen leikki (Sommarlek)
- 1950 Sånt händer inte här (esityskiellossa)
- 1952 Odottavia naisia (Kvinnors väntan)
- 1953 Kesä Monikan kanssa (Sommaren med Monika)
- 1953 Viettelysten ilta (Gycklarnas afton)
- 1954 Rakkauden oppitunti (En lektion i kärlek)
- 1955 Kesäyön hymyilyä (Sommarnattens leende)
- 1957 Seitsemäs sinetti (Det sjunde inseglet)
- 1957 Mansikkapaikka (Smultronstället)
- 1957 Nära livet (Elämän kynnyksellä)
- 1960 Neidonlähde (Jungfrukällan)
- 1961 Kuin kuvastimessa (Såsom i en spegel)
- 1962 Talven valoa (Nattvardsgästerna)
- 1963 Hiljaisuus (Tystnaden)
- 1964 Puhumattakaan naisista (För att inte tala om alla dessa kvinnor)
- 1966 Naisen naamio – Persona (Persona)
- 1967 Daniel, episodi elokuvaan Stimulantia (Daniel)
- 1967 Suden hetki (Vargtimmen)
- 1968 Häpeä (Skammen)
- 1969 Intohimo (En passion)
- 1969 Riitti, televisioelokuva (Riten)
- 1970 Fårö-dokumentti (Fårö-dokument 1969)
- 1970 Kosketus (The Touch)
- 1972 Kuiskauksia ja huutoja (Viskningar och rop)
- 1973 Kohtauksia eräästä avioliitosta 1–6, televisiosarja (Scener ur ett äktenskap 1–6)
- 1975 Taikahuilu (Trollflöjten)
- 1976 Kasvotusten (Ansikte mot ansikte)
- 1977 Käärmeenmuna (Das Sclangenei)
- 1978 Syyssonaatti (Höstsonaten)
- 1979 Fårö-dokumentti 2 (Fårö-dokument 1979)
- 1980 Marionettien elämästä (Aus dem Leben der Marionetten)
- 1982 Fanny ja Alexander (Fanny och Alexander)
- 1983 Harjoitusten jälkeen (Efter repetitionen)
- 1983 Karinin kasvot (Karins ansikte)
- 1986 Dokument Fanny och Alexander
- 1986 Autuaat, televisioelokuva (De två saliga)
- 1995 Sista skriket, televisioelokuva
- 1997 Narrin seurassa, televisioelokuva (Larmar och gör sig till)
- 2000 Kuvamaakarit, televisioelokuva (Bildmakarna)
- 2003 Saraband, televisioelokuva (Saraband)
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla
Kirjat
Muuta kirjallisuutta
- Donner, Jörn 1967: Paholaisen kasvot: Ingmar Bergmanin elokuvat. Suomentanut Juha Virkkunen. Otava, Helsinki.
- Koskinen, Maaret 2003: Alussa oli sana: nuori Ingmar Bergman. Helsinki, Like. ISBN 952-471-192-3
Dokumentit
- Ingmar Bergman - elämää ja työtä (1997) [Jörn Donnerin tuottama keskusteluohjelma]
Ingmar Bergman
Ingmar Bergman
Ingmar Bergman
Ingmar Bergman
Ingmar Bergman
)
