Intentionaalisuus

Intentionaalisuus on filosofinen termi, jolla tarkoitetaan tietoisuuden kykyä viitata itsensä ulkopuolelle. Intentionaalisuus oli alun perin skolastisen filosofian käsite. Myöhemmin sen esitteli uudelleen 1800-luvun filosofiaan filosofi ja psykologi Franz Brentano teoksessaan Psychologie vom Empirischen Standpunkte ('Psykologia empiirisestä näkökulmasta', 1874). Hän määritteli intentionaalisuuden 'mentaalisten ilmiöiden' ominaisuudeksi, joka erotti ne fysikaalisista ilmiöistä: ajatukset ovat aina ajatuksia jostakin.

Intentionaalisuuden käsite esiintyy eri muodoissa mm. fenomenologiassa, eksistentialismissa ja analyyttisessä filosofiassa, ja se on näin yksi nykyfilosofian keskeisimpiä käsitteitä.Saarinen 2002, s. 218. Kartesiolainen dualismi sekä muut tietoisuuden vahvasti itsenäistä luonnetta korostavat lähestymistavat painottavat intentionaalisuutta ajatusten ominaisuutena.

Yleiskuva

Jokaisella psyykkisellä, tai mentaalisella, ilmiöllä ja teolla on aina sisältö, ja se suuntautuu jotain objektia (intentionaalista objektia) kohden. Esimerkiksi uskomisella, haluamisella ja rakastamisella on aina kohde: uskominen on aina uskomista johonkin, haluaminen on aina jonkin haluamista, rakastaminen on aina jonkin rakastamista, jne. Brentano käytti ilmaisua 'intentionaalinen ineksistenssi' kuvaamaan ajattelun objektien tilaa. Intentionaalisuuden ominaisuus, eli intentionaalisen kohteen omaaminen, oli perustava ero mentaalisten ja fysikaalisten ilmiöiden välillä, koska fysikaalisilta ilmiöiltä puuttuu intentionaalisuus kokonaan. Brentanolla intentionaalisuuden määritelmään sisältyivät 'suhde sisältöön', 'suuntautuminen objektia kohden' ja 'immanentti objektiivisuus'.

Edmund Husserl omaksui intentionaalisuuden käsitteen Brentanolta. Hänen kauttaan käsite sai laajemman huomion nykyaikaisessa filosofiassa, sekä mannermaisen että analyyttisen filosofian piirissä. Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre identifioi intentionaalisuuden tietoisuuteen teoksessaan Oleminen ja ei-oleminen (1943), sanoen niiden olevan erottamattomia toisistaan. Tämä oli jyrkkä vastakohta Brentanon näkemykselle, jonka mukaan intentionaalisuus oli vain yksi mentaalisten ilmiöiden ominaisuus. Saksalainen filosofi Martin Heidegger määritteli teoksessaan Oleminen ja aika (1927) intentionaalisuuden 'huoleksi' (Sorge), tunnetilaksi, jossa yksilön eksistentiaalisuus ja faktisiteetti (täälläolon konkreettinen konteksti edeltävine valintoineenSalmela, Mikko: Tunteiden filosofiaa ) määrittelee heidän ontologisen merkityksensä, vastakohtana pelkästään ontisille asioille.

Nykyfilosofiassa

Jotkut 1900-luvun filosofit, kuten Gilbert Ryle ja A. J. Ayer, ovat suhtautuneet kriittisesti Husserlin intentionaalisuuden käsitteeseen ja hänen määrittelemiinsä moniin tietoisuuden tasoihin. Ryle on katsonut, ettei havaitseminen ole prosessi, ja Ayer puolestaan, ettei hallussa olevan tiedon kuvaaminen ole mentaalisten prosessien kuvaamista. Seurauksena tietoisuus olisi niin täydellisen intentionaalinen, että mentaaliset aktit on tyhjennetty kaikesta sisällöstä, eikä puhdas tietoisuus ole mitään (myös Sarte viittasi 'tietoisuuteen' 'ei-minään').

Roderick Chisholm on herättänyt Brentanon ajatukset eloon kielellisellä analyysillä, erottaen Brentanon käsitteestä kaksi osaa: ontologisen aspektin ja psykologisen aspektin; eli erottamalla kielen joka kuvaa psykologisia ilmiöitä kielestä joka kuvaa ei-psykologisia ilmiöitä. Chisholmin mukaan kriteerit lauseiden intentionaaliselle käytölle ovat: itsenäinen olemassaolo, yhdentekevä totuusarvo, ja viittaussuhteiden läpikuultamattomuus.

Tekoälytutkimuksessa ja mielenfilosofiassa intentionaalisuus on kiistanalainen aihe, ja sitä on joskus pidetty jonakin, jota kone ei voisi koskaan saavuttaa. Kritiikki on kuvattu ns. kiinalaisen huoneen argumentissa: vaikka kone kykenisikin sanomaan sanan 'puu', se ei koskaan viittaisi oikeaan puuhun.

Muita käyttötarkoituksia

Kansanpsykologiassa intentionaalisuudella on eri merkitys. Ihmiset pitävät toimintaa intentionaalisena kun toiminta vaikuttaa siltä, että sillä on joku tarkoitus ja se on tehty tarkoituksellisesti, harkintaan perustuen, ja toteutettu taidolla ja tietoisesti.

Intentionaalisuutta ei tule sekoittaa intensionaalisuuteen, joka on semantiikan käsite (intensionaalinen – ekstensionaalinen).

Katso myös

• Kartesiolainen dualismi
• Mieli
• Mielen ja ruumiin ongelma
• Noema
• Noesis
• Tietoisuus

Viitteet

Kirjallisuus

• Chisholm, Roderick M. 'Intentionality' in The Encyclopedia of Philosophy. MacMillan, N.Y., 1967.
• Chisholm, Roderick M. 'Notes on the Logic of Believing'. Philosophy and Phenomenological Research. Vol. 24: 195-201, 1963.
• Chisholm, Roderick M. Perceiving: A Philosophical Study. Ithaca, N.Y., 1957.
• Husserl, Edmund. Ideas: General Introduction to Pure Phenomenology.
• Husserl, Edmund. Logical Investigations.
• Malle, B. F., Moses, L. J., & Baldwin, D. A. (Eds.). Intentions and intentionality: Foundations of social cognition. Cambridge, MA: MIT Press, ISBN 0-262-63267-5, 200 1.
• Mohanty, Jitendra Nath. The Concept of Intentionality: A Critical Study. St. Louis, MO: Warren H. Green, 1972.
• Sajama, Seppo & Kamppinen, Matti: Historical Introduction to Phenomenology. New York, NY: Croom Helm, 1987.
• Saarinen, Esa: 'Fenomenologia ja eksistentialismi', teoksessa

Aiheesta muualla

• Stanford Encyclopedia of Philosophy:
  • Intentionality
  • Consciousness and Intentionality
  • Ancient Theories of Intentionality
• Juha Varto: Intentionaalisuus-käsitteen merkitys ja vaikutus länsimaisessa filosofiassa, erityisesti logiikan historiassa , Niin&näin 2/1996.