Intiaanien alkuperä
- Pääartikkeli: Intiaanien alkuperä
Eräänlaiseen esimongolidiseen rotuun kuuluneiden intiaanien esi-isien uskotaan nykykäsityksen mukaan saapuneen Amerikkaan noin 15 000 - 9 000 vuotta sitten Koillis-Aasian ja
Alaskan
Beringinsalmen kohdalta yhdistäneen maasillan kautta.
Intiaaniheimojen välillä on suuria eroavaisuuksia, mikä kertoo siitä, että vaellus on tapahtunut jaksoittain ja siinä on ollut mukana monenlaisia ihmisryhmiä. Arkeologisten löytöjen perusteella on päätelty, että vaellus on pääasiassa tapahtunut Kalliovuorten itäreunaa ja vuorensolien kautta Kaliforniann suuntaan. Vanhin luurankolöyto on noin 10 000 vuotta vanha Mexico City lähettyviltä löytynyt niin sanottu Tepemax-mies. On kuitenkin epäselvää, milloin Pohjois- ja Etelä-Amerikan yhdistävä kannas on ylitetty.
Uusien DNA-kartoitusten odotetaan tarkentavan ihmisen leviämishistoriaa myös Amerikan mantereella. Eräät alkuperäiskansoja edustavat järjestöt ovat kuitenkin ilmaisseet epäluulonsa näitä tutkimuksia kohtaan, koska niiden pelätään muun muassa vaarantavan kansojen omat alkuperäkertomukset.
Pohjois-Amerikka
- Pääartikkeli:Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurit
aleuttien
kielialueista ajalta ennen europidien saapumista]]
Varis-intiaaneja vankeina vuonna 1887
Toteemipaalu
intiaanikansat jaetaan kuuteen päähaaraan. Yhteistä kaikille Pohjois-Amerikan intiaanien kulttuureille on jumalkäsitys korkeasta olennosta, joka ei maailman luotuaan enää puutu ihmisten kohtaloihin. Intiaaneille tyypillistä on, että uhreja, kiitollisuutta ja rukouksia osoitettiin vain esimerkiksi sateen tai hedelmällisyyden jumalille heiltä jotain odotettaessa, samoin kuin esimerkiksi ukkosen jumalaa tuli lepytellä. Myös kaikkeen epätavalliseen, muun muassa ennennäkemättömiin eläimiin, uskottiin liittyvän yliluonnollisen voiman.
Lounaisalue
Lounaisalueen intiaaneja ovat Arizonan ja
Uuden Meksikon niin kutsutut
pueblointiaanit ( = kylä). Heidän kylänsä muodostuvat taloryhmistä, jotka ovat penkereittäin rakennettu yhteen. Varsinaiset pueblot asuvat pääasiassa Rio Granden varrella, ja heidän länsipuolellaan
hopi-intiaanit, joiden ympärillä elävät
navajot, Yhdysvaltain suurin intiaaniheimo. Yhdessä myöhemmin saapuneiden
apaššien kanssa navajot muodostivat pysyvän uhan maata viljelevillä rauhanomaisille puebloille. Kielellisesti pueblot kuuluvat tanojen, keresien, zuñien ja uto-aztekin kielikuntiin. Heille on ominaista uskonnon keskeisyys ja naisen keskeinen asema perheessä. Puebloja on noin 30 000.
Läntinen vuoriseutu
Pohjois-Amerikan karuimmalla seudulla, Isossa altaassa ja sitä ympäröivillä ylätasangoilla on elänyt monia vaeltavia intiaaniheimoja. Valkoiset nimittivät näitä nimellä
diggers, keräilijät, kaivajat, koska he harjoittivat pääasiassa keräilyelinkeinoa.
Itäinen metsäalue
Erityisessä asemassa itäisistä maataviljelevistä intiaaneista ovat
Erie- ja
Ontariojärven sekä Saint Lawrence -joen alueella elävät
irokeesi-intiaanit, jotka ainoina Meksikon pohjoispuolisena intiaanikansana muodostivat poliittisen liiton
1500, luvulla,
Irokeesiliiton, suuren rauhanliiton, johon kuuluivat
mohawkit, onondagat,
senecat, oneidat, cayugat sekä vuodesta
1715 tuscacora-kansat. Liiton perusti intiaanivaltiomies De-ga-na-wi-dahin aloitteesta mohawkien päällikkö
Hiawatha (Haio-hwa-tha). Rauha kansojen kesken on säilynyt liiton ansiosta jo 400 vuoden ajan. Oklahomassa asuvat
cherokeet.
Preeria
Vielä ennen
1600-luvun puoliväliä Pohjois-Amerikan
preerialla ei ollut ihmisasutusta. Preerian laidoilla elävät intiaanit tekivät sinne vain puhvelinmetsästysretkia. Kuitenkin, 1600- ja
1700-luvulla hevosia ja tuliaseita saatuaan, helpottui puhvelijahti ja nahoista voitiin rakentaa entistä parempia telttoja (
tiipii). Monet heimot hylkäsivätkin maanviljelyn ja ryhtyivät metsästäjiksi, muun muassa
varis-intiaanit (crow),
comanchet,
kiowat,
shoshonit,
pawneet,
mustajalat sekä
siouxit. Mainittujen heimojen elinkeinon perustana olleen puhvelin hävittyä valkoisten toimesta
1870-luvulla, joutuivat preeriaintiaanit ahtaalle.
Luoteisrannikko
Luoteisrannikon heimot, muun muassa
tlingitit,
haidat, tsimshianit ja kwakiut elivät kalastuksella, ja näin heidän kulttuurinsa erosi merkittävästi muiden alueen intiaanien kulttuureista. Luoteisrannikon intiaanit eivät tavallisesti hankkineet omaisuutta taloudellisen hyödyn, vaan sosiaalisen arvostuksen vuoksi. Mielikuvitusrikkaan tarustonsa he esittävät muun muassa taitavin puuleikkauksin kanooteissa, arkuissa, taloustarvikkeissa ja erityisesti toteemipaaluissa. Europidien kanssa kohdatessaan luoteisrannikon intiaanit hylkäsivät kalastuksen ja ryhtyivät käymään kauppaa.
Pohjoiset metsäseudut
Pohjoisten metsäseutujen intiaanit asuivat Kanadan metsissä, eskimoiden asuttaman pohjoisen rannikkokaistan eteläisellä puolella. He olivat pääasiassa metsästäjia ja kalastajia, idässä
algonkinet ja lännessä athabaskitelle, jotka vaelsivat etelään, missä heidän jälkeläisensä ovat apaššit ja navajot. Algonkikit taas vaelsivat Isojen järvien alue itään ja valtameren rantaa pitkin Etelä-Carolinaan. Heihin kuuluvat muun muassa
Hudsoninlahden ja Connecticutjoen välissä elävät
mohikaanit,
chippewat, yan-intiaanit, delawarit,
shawneet sekä lännessä
Yläjärvellä asuvat
cree- ja ojibwa-heimot ja kauempana lännessä
mustajalat. Nykyään kansoja yhdistää lähinnä kielisukulaisuus.
Keski-Amerikan korkeakulttuurit
- Pääartikkeli:Mesoamerikan intiaanikulttuurit
Atsteekkikalenteri
Nykyisen Mexico Cityn alueella syntyi aikoinaan Pohjois-Amerikan intiaaneja kehittyneempi ja monimuotoisempi kulttuuri, jonka loivat useat kansat toisiaan seuraten, mutta myös samanaikaisesti. Suuri merkitys korkeakulttuurin synnylle oli maissin viljelyn kehittyminen. Maissi antoi suuren sadon suhteellisen vähällä työllä, ja näin ihmiset kykenivät keskittymään myös muunlaiseen toimintaan.
Ensimmäinen kaupunkikulttuuri syntyi Teotihuacánissa, joka on muinaisen Amerikan suurin kaupunkimuodostelma. Myöhemmin kaikki alueen kansat omaksuivat Teotihuacánissa syntyneen uskomus- ja jumalmaailman. Kulttiin kuuluivat jättimäiset pyramidit, jotka toimivat palvontapaikkoina. Kulttuurin käsiteollisuustuotteet levisivät laajalle, muun muassa sapoteekeille, jotka elivät eteläisessä Meksikossa, ja aina nykyisen Guatemalan alueelle saakka. Suurin piirtein ajanlaskumme ensimmäisten vuosien tienoilla Teotihuacánim kulttuuri saavutti kukoistuskautensa huipun. Muun muassa matematiikassa ja tähtitieteessä saavutettiin korkea taso, sekä kehitettiin myöhemmillä kansoille periytynyt kuvakirjoitus.
Noihin aikoihin sai alkunsa sapoteekkien (myös muoto zapoteekit) kulttuuri nykyisen Oaxacan maakunnan alueella. Sapoteekkien teknisestä taidosta, arkkitehtuurista ja taitavasta metallien käsittelystä on todisteena heidän pyhä kaupunkinsa Monte Albán.
Myöhemmin sapoteekkien naapurikansa misteekit (mixteekit) osittain syrjäytti heidät tieltään ja valloittivat Monte Albánin lisäksi muun muassa idemmässä sijainneen Mitlan, joka oli myöhempi sapoteekkien keskupaikka.
Myöhemmin Meksikoon tunkeutuivat pohjoisesta ensimmäinen raakalaiskansa, tolteekit, jotka valtasivat alueen. Tolteekeilla oli tapana muun muassa uhrata sotavankeja. Tolteekit loivat voimakkaan poliittisen järjestelmän. Heidän pääkaupunkinsa oli Tula. Tolteekit tulivat kuitenkin uusien valloittajien myötä syrjäytetyksi ja ajetuksi etelämpään sekä Jukatanin niemimaalle, missä he perustivat uuden Tulan kaupungin mayojenanan pääkaupunkiin Chichén Itzá.
Atsteekit olivat viimeinen kansa, joka otti vallan keskisessä Meksikossa ennen espanjaenlaisten konkistadori tuloa. Aluksi halveksitut ja syrjityt maanviljelijäatsteekit rakensivat Texcoco-järven soiselle saarelle pääkaupunkinsa Tenochtitlánin, jonka raunioille rakennettiin myöhemmin Mexico City. Vuoden 1200 tienoilla atsteekit suorittivat jättimäisen valloituksen, joka varmisti heille suurimman vallan alueella ajalla ennen espanjalaisia. Vuoden 1520 tienoilla espanjalaiset kukisivat atsteekit muutamassa vuodessa muiden intiaanikansojen avulla.
Mayakulttuuri
Mayapyramidi
- Pääartikkeli: Mayat.
Mayat asuivat alun perin Guatemalan pohjoisosassa, joka nykyisin on sademetsää. Mayojen taidot matematiikassa ja tähtitieteessä olivat korkealle kehittyneitä, samoin kuin esimerkiksi ajanlasku. Mayat kehittivät korkeimman kulttuurin, mikä Amerikan intiaaneilla on koskaan ollut. Jostakin tuntemattomasta syystä
800-luvulla mayat hylkäsivät kaupunkinsa ja muuttivat Jukatanin niemimaalle, jossa heidän kulttuurinsa koki uuden kukoistuksen.
1100-luvulla mayat saivat kulttuurivaikutteita muun muassa tolteekeilta, ja
1400-luvulla kulttuurialue järkkyi sisäisten ristiriitaisuuksien vaikutuksesta. Kulttuuri oli jo hajaantumistilassa espanjalaisten saapuessa.
Perun korkeakulttuurit
- Pääartikkeli:Etelä-Amerikan intiaanikulttuurit
Andien ylängöillä ja
Etelä-Amerikan luoteisilla rannikkoalueilla kehittyneitä kulttuureja kutsutaan perulaisiksi, vaikka ne eivät rajoittuneetkaan nykyisen Perun alueeseen. Noilla alueille kehittyi Meksikon ja Keski-Amerikan kulttuureja vastaavia korkeakulttuureita.
Inkat olivat valtakunnan hallitseva luokka. Inka valvoivat alistamiensa kansojen etua ottaen huomioon näiden omat kulttuuriset lähtökohtansa.
Alueen korkeakulttuurit kehittyivät alkujaan paikallisina ylänköjen jokilaakoissa ja rannikolla, jossa viljely perustui keinokasteluun. Viljelykasveja olivat muun muassa maissi ja peruna sekä puuvilla, joka toimi korkeatasoisen kudonnan aineksena. Laamaa käytettiin vetojuhtana ja alpakasta saatiin villaa.
Alueen kulttuureista erotetaan erilaisia ja toisiaan seuraavia intiaanikulttuureja. Näistä kolmella (Chavín, Tihuanaco ja Inka) on ollut suurempiluokkainen vaikutus. Chavín-kulttuuri sai nimensä Chavín de Huántarista, Urumbalaaksonn keskuksesta. Tihuanaco keskuspaikka sijaitsi Titica-järvellä. Inkat olivat aluksi pieni heimo Titicajärven tienoilla, mutta myöhemmin se laajeni ja alisti valtaansa ympäröiviä alueita. Inkojen pääkaupunki oli Cuzco.
Latinalaisen Amerikan intiaanit nykyaikana
Nykyaikana Etelä-Amerikan intiaanit asuvat pääasiassa mantereen sisäosien vaikeakulkuisilla alueilla. Suuria määriä alkuperäisiä intiaaneja Keski- ja Etelä-Amerikassa on sekoittunut myöhempään europidiväestöön. Näitä jälkeläisiä nimitetään
mestitseiksi.
Argentiinan intiaanien lukumäärä on epäselvä, ja arviot vaihtelevat 300 000 (0,7 % väestöstä) ja kahden miljoonan (5,6 %) välillä. Argentiinassa eläviä intiaanikansoja ovat tobat, wichit, mocovít, pilagát, chulupít, diaguita calchaquít, kollat, guaranit, chorotet, chanét, tapietét, mapuchet, tehuelchet ja selknamit.
Boliviassa ja Perussassa intiaanit muodostavat suurimman väestönosan. Paraguay intiaanikieli guarani on maan toinen virallinen kieli. Guatemalassa mayatss muodostavat noin 45 % väestöstä, mutta heidän puhumillaan noin 20 kielellä ei ole virallista asemaa. Belizeä noin 40 prosentilla väestöstä on intiaanialkuperä, ja 10 % on täysverisiä mayoja.
Nykyisestä Meksikon väestöstä 60 % väestöstä on puoliverisiä mestitsoja ja 30 % täysverisiä tai perimältään hyvin suurelta osin intiaaneja. Chiapasnin ja Oaxaca osavaltioiden sekä Jukatanin niemimaan keskiosan väestöstä valtaosa on intiaaneja. Meksikon intiaanit ovat sekä aiemmin mainittujen korkeakulttuurikansojen jälkeläisiä että muun muassa apaššien sekä yuma- ja pima-kansojen sukulaisia. Suurimpia kansoja ovat nahuat, purépechat ja misteekit. Huicholetssa elävät keskisessä Meksikossa. Chihuahua elävät tarahumarat ja Sonorassa yaquit sekä serit. Vaikka yleisesti meksikolaiset ovat ylpeitä intiaanijuuristaan, kärsivät alkuperäiskansat silti rasismista ja syrjinnästä nykyaikana. Intiaanien elämäntavalla ja kulttuurilla ei ole tunnustettua asemaa.
Brasilian intiaanit koostuvat lukuisista erilaisista eristyksissä eläneistä ryhmistä. Perinteisesti intiaanit ovat pääasiassa metsästäjiä, kalastajia ja keräilijöitä, ja jotkut kansat ovat jossakin vaiheessa oppineet maanviljelyn taidon. Monet ennen europidien saapumista eläneet kansat ovat kuolleet sukupuuttoon, ja suuria väestöjä on sulautunut myöhemmin tulleeseen västöön. Ennen Kolumbuksen aikaa Brasilian alueella uskotaan eläneen noin 5-6 miljoonaa intiaania, mutta vuoteen 1950 tultaessa heidän määränsä on pudonnut sataan tuhanteen. Enää muutamat heimot harjoittavat perinteistä alkeellista elämäntapaansa Amazonin sademetsissä. Kuitenkin 50 vuoden aikana tehtyjen hallinnollisten toimenpiteiden ansiosta vuoteen 1997 mennessä intiaanien määrä kasvoi 300 000, joka koostuu noin 200 kansasta ja heimosta. Brasilian suurimpia intiaanikansoja ovat mm. aimorét, apinajét, botokundit, asheninkat, awát, baniwat, caingangt, caripunat, fulni-ot, guajajarat, guaranit, huaoranit, kamayurat, karaját, katuquinat, kaxinawat, kayapot, krahót, macuxit, mundurukut, ofayét, pataxót, potiguarat, tapuiat, tamoiot, terenat, ticunat, tupininquimit, waiapit, waoranit, xacriabat, xavantet, xerentet, xucurut, yanomamit, yawanawat ja zuruahat.
Pohjois-Amerikan intiaanit nykyaikana
Nykyaikana Yhdysvalloissa on 563 liittovaltion tunnustamaa intiaaniheimojen hallinnollista entiteettiä. Yhdysvallat tunnustaa näiden heimojen oikeudet itsehallintoon ja tukee heidän heimollista itsemääräämisoikeuttaan. Intiaaniheimojen itsehallinnolliset rajoitukset ovat samoja kuin ne ovat Yhdysvaltain osavaltioilla, kuten sodasta päättäminen, ulkopoliittiset suhteet tai oikeus painaa rahaa.
Liittovaltion tunnustamien territorioiden lisäksi joillakin heimoilla on yksittäisten osavaltioiden tunnustama asema, joiden oikeudet hieman vaihtelevat osavaltiosta riippuen.
Aikojen saatossa muun muassa sotatappiot, kulttuurillinen paine, 'vankeus' reservaateissa, kulttuurillisen assimilaation yritykset, perinteisten kansallisten kielten ja kulttuurien aseman heikentäminen tai kieltäminen ovat vaikuttaneet intiaanien henkiseen ja ruumiilliseen terveyteen.
Nykyaikana monin paikoin intiaanit kärsivät köyhyydestä, alkoholismista, sydänvaivoista, sokeritaudista sekä monista nykyajan epäterveellisen 'roskaruoan' aiheuttamista vaivoista, jota Amerikassa kutsutaan nimellä New World Syndrome.
Vielä 1970-luvulla intiaaniasiain virasto (Bureau of Indian Affairs) kannatti aktiivisesti intiaanien sulauttamispolitiikkaa valtavirran amerikkalaiseen kulttuuriin.[http://web.archive.org/web/20060513010658/http://www.doiu.nbc.gov/orientation/bia2.cfm ]
Virginian osavaltiossa on intiaaneilla erityinen ongelma. Vuosina 1912-1946 osavaltion rekisteriviranomaisena toimi Walter Ashby Plecker. Hänen tilastoissaan osavaltiossa oli vain kaksi rotua, 'valkoiset' ja 'värilliset', joista jälkimmäiseen hän luokitteli intiaanit yhdessä negridisen väestön kanssa. Nykyaikana saadakseen liittovaltion tunnustaman aseman ja tästä seuraavat etuoikeudet, tulee intiaaniheimon tunnustaa jatkuva olemassaolonsa vuodesta 1900 lähtien. Pleckerin toiminnan seurauksena on se Virginian intiaaneilla mahdotonta.
2000-luvulle tultaessa monet intiaaniyhteisöt ovat muodostaneet paikallisia hallituksia, jotka vastaavat ja päättävät muun muassa sellaisista palveluista ja toiminnoista kuin palo- ja pelastustoimi, luonnonvarojen käyttö ja lakien täytäntöönpano. Lisäksi monilla yhteisöillä on oma tuomioistuinjärjestelmänsä vastaamaan niitä tarpeita, joita heidän paikallinen elämäntapansa vaatii. Tyydyttääkseen intiaanien asuntotarpeet on liittovaltion kongressi hyväksynyt erityisen asetuksen, ('Native American Housing and Self Determination Act') vuonna 1996.
Vuonna 2003 yli kolmannes Yhdysvaltain 2 876 652:sta intiaanista asui kolmen osavaltion, Kaliforniann, Arizona ja Oklahoman alueella. Vuonna 2000 Yhdysvaltain ihmismäärältään suurimmat intiaaniryhmät olivat cherokeet, navajot, choctawit, siouxit, chippewat, apaššit, mustajalat, irokeesit ja pueblot. Tuolloin kahdeksan intiaania kymmenestä oli alkuperältään sekoittunutta. Nykyään intiaaniheimoja on muutenkin paikoin hankala erottaa toisistaan.
Elinkeinot
Vuonna
1987 Yhdysvaltain korkein oikeus päätti, että liittovaltion tunnustamilla intiaanien entiteteillä on oikeus harjoittaa vapaasti uhkapelitoimintaa. Vuonna 1988ita kongressi sääti
Indian Gaming Regulatory Actin,
[http://www4.law.cornell.edu/uscode/html/uscode25/usc_sup_01_25_10_29.html] jossa mainitaan intiaanien oikeudet pyörittää
kasino ja bingosaleja.
Nykyaikana uhkapelien tarjoaminen onkin Yhdysvaltain intiaanien pääasiallinen elinkeino. Monet intiaanihallitukset pyörittävät pelikasinoita, ja nykyaikana monissa intiaaniyhteisöissä niiden avulla on pyritty myös rakentamaan monimuotoisempaa talousrakennetta. Erityisesti monet suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevat territoriot, kuten Mashantucket Pequotissa -heimo Connecticut, ovat hyötyneet tästä suuresti, ja kasinoista saaduilla tuloilla on parannettu elinoloja, muun muassa rakennettu kouluja ja kehitetty infrastruktuuria.
Vaikka monilla intiaaniheimoilla on kasinoita, useat, varsinkin pienemmän heimot kuten Winnemen Wintu Kaliforniaissn Reddingä ovat väittäneet että kasinot ja niistä seuraavat muut asiat tuhoavat heimojen perinteistä kulttuuria, ja nämä heimot ovatkin tarkoituksella jättäytyneet käyttämättä oikeuksiaan.
Kanadassa tunnustetun aseman omaavia intiaanikansoja kutsutaan nimellä
First Nations (suom. 'ensimmäiset kansat'), joiden edustavana elimenä toimii Assembly of First Nations. 1960-luvulle saakka intiaaneja yritettiin sulauttaa valtavirran kanadalaiseen kulttuuriin.
Katso myös
Lähteet
Lähdeviitteet
Kirjallisuutta
Suomeksi
- Pentti Virrankoski: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit: intiaanikansojen kulttuuri ja historia Rio Grandelta Yukonjoelle (Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1994) ISBN 951-717-788-7 (sid.)
- Markku Henriksson: Alkuperäiset amerikkalaiset: Yhdysvaltain alueen intiaanien, inuitien ja aleutien historia (Gaudeamus, 1986) ISBN 951-662-385-9 (sid.)
- Suuri intiaanikirja: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansa (Gummerus, 1995) ISBN 951-20-4749-7 (sid.)
Englanniksi
- Roger L. Nicols: Indians in the United States and Canada: a comparative history (University of Nebraska, 1999) ISBN 0-8032-3341-8 (nid.)
- Trudy Griffin-Pierce: Native Americans: enduring cultures and traditions ISBN 1-56799-389-3 (sid.)
- First nations - firsthand: a history of five hundred years of encounter, war, and peace inspired by the eyewitnesses (Saraband, cop. 1997) ISBN 1-887354-10-7 (sid.)
Aiheesta muualla
Oprindelige amerikanere
Indianer
Amérindiens
Indianere
Indianer
)
)
)
)
)
