Klassinen tanssi
Intian klassiset tanssiperinteet jaotellaan kahteen pääluokkaan; Hindustani- ja Karnataka-tyyleihin. Tanssin tekniikkaa kutsutaan nimellä Nritta. Klassisiin tansseihin kuuluu tärkeänä myös ilmaisu, eli
Abhinaya. Moniin intialaisiin tanssityyleihin kuuluu myös
Navarasas eli yhdeksän tunnetilaa, jotka ilmaistaan monin elein mm. kasvojen ilmeillä.
Klassisen intialaisen tanssin pääsuuntaukset ja keskeiset esiintymisalueet ovat:
Intiassa hyväksytään klassisiksi tanssiperinteiksi vain kahdeksan ensin mainittua. Yakshagana on kansanomainen tanssiteatterimuoto, joka sisältää klassista tanssia.
Kansantanssi ja muut tanssin lajit
Intian niemimaan lukuisat kansat ja heimot ovat kukin kehittäneet omia kansantanssin tyylilajeja, jotka vaihtelevat jopa kylästä toiseen. Tanssit voidaan jaotella esimerkiksi käyttötarkoituksen mukaan. Intiassa esiintyy esim. useita erilaisia heimotansseja, sadonkorjuutansseja, parantavia tansseja, jopa eri ammattikuntien omia tansseja, esimerkiksi maitomiesten tanssit, nahkatyöläisten tanssit ja pesijöiden tanssit. On myös karjankasvattajien ja kalastajien omia tansseja, tai esimerkiksi sotaisia pääkallonmetsästystansseja, lukuisista uskonnollisista tansseista puhumattakaan,
Joitakin Intian niemimaalla esiintyviä kansantansseja ja muita kansanomaisia tanssityylilajeja:
- Akhu - Nagaland
- Bardo Chham - Arunachal Pradesh
- Bhangra - Punjab
- Bihu - Assam
- Brita - Länsi-Bengali
- Buddhalaiset tanssit - Pohjois Himachal Pradesh
- Chang Lo (tai) Sua Lua - Nagaland
- Charkula - Uttar Pradesh
- Cheraw - Mizoram
- Chhau -heimotanssi - Orissaissassa, Bihar ja Länsi-Bengalissa
- Chholiya - Uttaranchal
- Dalkai eli Dalkhai - Orissa
- Dandiya - Rajasthan
- Devarattam - Tamil Nadu
- Dhamyal - Haryana
- Dhangari Gaja -Maharashtra
- Dhuring -Indo-mongolien kuolemanrituaalitanssi - Uttar Pradesh
- Dindi & Kala; - Maharashtra
- Dol cholam eli Dhol-Cholom - Manipur
- Dollu Kunitha - Karnataka
- Dumhal, Wattal-heimon tanssit - Kashmir
- Garadi - Pondicherry
- Garba - Gujarati
- Gaur -kansantanssi - Madhya Pradeshista
- Ghode Modni - Goa
- Ghoomar - Rajasthan, Haryana
- Goti Pua - Orissa
- Hajgiri - Tripura
- Heimotanssit - Bengali, Bihar,Madhya Pradesh
- Hikat - Himachal Pradesh
- Himalajan kansantanssit - Kashmir, Himachal Pradesh, Uttar Pradesh ja Darjeeling.
- Hojagiri - Tripura
- Hurka Baul - Uttaranchal
- Jawara - Madhya Pradesh
- Jhumar - Rajasthan
- Jhumeila - Uttaranchal
- Kaksar - Chhattisgarh
- Kalbelia - Rajasthan
- Kali Naach - Länsi-Bengali
- Karma/Munda - Bihar
- Karma-tanssi - Chhattisgarh
- Khamba Lim - Nagaland
- Kinnauri Nati - Himachal Pradesh
- Koli - Goa, Maharashtra
- Kolien kalastajatanssit - Maharashtra
- Kollattam-Keppitanssit - Etelä-Intia
- Kummi - Tamil Nadu
- Lava - Lakshadweep
- Losar Shona Chuksum -uuden vuoden tanssi - Himachal Pradesh
- Muria-heimon tanssit - Pohjois Bastar
- Nagojen sotatanssit - Koillis-Intia, Nagaland
- Namgen - Himachal Pradesh
- Nikobaarilaiset tanssit - Andamaanit ja Nikobaarit
- Nongkrem - Meghalaya
- Ottan Tullal - Keralassa
- Padayani -temppelitanssi - Kerala
- Panthi - Madhya Pradesh
- Pavri Nach - Maharashtra
- Perini Thandavam -soturitanssi - Andhra Pradesh
- Phumaniyan ja Kud -sadonkorjuutanssit - Jammu
- Poikal attam - Tamil Nadu
- Puravi-attam -keppihevostanssit - Etelä-intia
- Rajasthanilaiset mustalaistanssit - Rajasthan
- Ram Lila ja Ras Lila .kansanteatterit - Uttar Pradesh
- Raut Nacha - Chhattisgarh
- Rouf -naistentanssi - Kashmir
- Ruk Mar Nacha (& Chhau tanssi) - Orissa
- Saila-tanssi - Chhattisgarh, Sarguja, Chhindwara ja Betul
- Singhi Chham - Sikkim
- Spaw - Ladhakh
- Tarangmel - Goa
- Tera Tali - Rajasthan
- Tertali - Madhya Pradesh
- Thang Ta - Manipur
- Thapetta Gullu - Andhra Pradesh
- Tippani - Saurasthra
- Padhar - Gujarat
Modernit tyylit
Nykyaikaisista tyylilajeista tärkeimpiä ovat muun muassa länsimaissa paljon huomiota saaneet intialaisten elokuvien
Bollywood-tanssit.
Lähteet
- Reginald & Jamila Massey; The Dances of India - A General survey and Dancer´s guide, London 1989 ISBN 0-948725-04-4
- Leela Venkataraman, Avinash Pasricha: Indian Classical Dance - Tradition in transition, New Delhi 2002 ISBN 81-7436-216-9
- Mrinalini Sarabhai; Understanding Bharata Natyam, Ahmedabad 1996 (Darpana publications)
- Shovana Narayan; Kathak - Rhythmic Echoes and Reflections, New Delhi 1998 ISBN 81-7436-049-2
- Samuel Israel & Toby Sinclair (toim.): Rajasthan - Insight Guides, Hong Kong 1988 ISBN 0-245-54521-2
- Navin Berry: India Travel Planner, New Delhi 1996 (M/s Cross Section Publications)
Aiheesta muualla