Intian historia

Esihistoria

Varhaisimmat merkit Intian historiasta ovat paleoliittiselta kaudelta. Intiasta on löydetty 40 000 tai 50 000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia. Noin 9000-7000 eaa. alueelle saapui maanviljely, jonka jälkeen noin 5500 eaa. saviastiat. Näin alkoi neoliittinen kausi ja Mehrgarh-kulttuuri. Noin 5500 eaa. ilmestyi Pakistaniin Indusvirran laaksoon ja sen lähialueelle monia paikallisia kulttuureita, ja noin 4000-3600 eaa. suuria linnoitettuja kyliä, mm Amri.

Indus-jokilaakson kulttuuri

Noin 3300 eaa. Induslaaksossa ja sen lähialueilla oli paikallisluonteisia ns. esiharappalaisia kulttuureja, joissa oli suuria linnoitettuja kyliä. Tapahtui nopeaa sivilisoitumista luultavasti Lähi-idästä tulleiden vaikutteiden takia. Kirjoitus omaksuttiin noin 3000 eaa.

Ensimmäinen tunnettu korkeakulttuuri oli noin 2800 eaa. ja 1800 eaa. välillä vaikuttanut Indus-laakson kulttuuri (joskus käytetään nimeä Harappan sivilisaatio). Sivilisaatio tunnetaan tiilistä rakennetuista kaupungeistaan ja ratkaisemattomasta Indus-kirjoituksesta. Induskulttuuri kävi laajaa kauppaa mm. Lähi-idän Mesopotamian Sumerin kanssa. Indusjoen sivilisaatio tuhoutui jokien kulun muuttumisen, tulvien ja kuivuuden ja/tai arjalaisten saavuttua maahan noin 1800 eaa. Arjalaisten uskotaan tuhonneen Induskulttuurin yhteiskunnan väkivaltaisella tavalla levittäytyessään vähitellen Pakistaniin ja Intiaan.

Vedalainen kulttuuri

Vedalainen kulttuuri saanut nimensä Veda-tarustosta, joka syntyi n. 1500–1200 eaa. ja kuvaa aikakauden uskontoa. Vedalaisen kulttuurin alkuperä ja sen suhde Indus-laakson sivilisaatioon on kiistelty. Yleisen arjalaisenlaisetlaiset vaellusteorian mukaan kaukasia arjalaiset paimentolaissotilaat vaelsivat Pohjois-Intiaan ja Iraniin joskus vuosien 1800 ja 1500 eaa. välissä.

Varhaiset kuningaskunnat ja valtiot

Vedalainen kulttuuri jatkui ja kehittyi aina ajanlaskumme alun tienoille, varhainen rautakausi alkoi Intian niemimaalla vähitellen. 600-luvulla eaa. kaupungistumisen toinen aalto ilmeni pitkin Intian niemimaata levittäytyen Afganistanista Bengaliiniin. Suuri joukko kuningaskuntia ja tasavaltoja kehittyi nykyiseen Intiaan ja Pakistan Ganges- ja Indus -jokien varsille.

Magadhan nousu

Varhaisista kuningaskunnista Magadha, jonka keskus oli nykypäivän Biharissa nousi hallitsemaan Pohjois-Intiaa. Hengelliset Puranat ajoittavat Magadhan Shishunaga-dynastian vuosille 684 eaa ja 424 eaa.n Siddhartha Gautama, buddhalaisuuden luojan uskotaan eläneen tämän dynastian aikana, kuten myös Mahaviran, jainalaisuuden perustajan. Shishunagaa seurasi satavuotinen Nanda-dynastia. Tältä ajalta ovat Intian ensimmäiset tunnetut kirjoitetut tekstit Induskulttuurin katoamisen jälkeen.

Mauryan aikakausi

Aleksanteri Suuren valloitusten jälkeen syntyi Intian niemimaan pohjoisosiin kreikkalaisvaikutteisia valtioita. Mauryan imperiumiista säästyi valloitukselta ja valtasi nämä. Se hallitsi parhaimmillaan lähes koko nykyistä Intiaa dravidalaisia eteläosia lukuun ottamatta sekä osia nykyisestä Afganistan ja Pakistanista. Se kesti vuodet 321 eaa – 185 eaa ja sen tunnetuin hallitsija oli Ashoka, jonka jälkeisten heikkojen hallitsijoiden myötä tämä dynastia päättyi.

Eteläisen Intian kuningaskunnat

Eteläisessä vallassa olivat Pandyan kuningaskunta 500-luvulta eaa. lähtien eteläisessä Tamil Nadussa ja myöhemmin Cholan kuningaskunta pohjoisessa Tamil Nadussa ja Chera Keralassa. Etelä-Intian satamakaupungit kävivät erityisesti maustekauppaa muun muassa Rooman valtakunnan kanssa.

Pohjoisen Intian kuningaskunnat

Maurya ja Gupta imperiumien välissä pohjoista Intiaa hallitsivat pienemmät kuningaskunnat. Näitä olivat muun muassa Sātavāhana, Kushana ja Shunga.

Klassinen aika

Guptan imperiumi syntyi 200-luvulla. Hindulainen hallitsijasuku, Gupta, yhdisti pohjoisen Intian, ja hallitsi vuosina 240–550. Aikakautta kutsutaan Intian 'kultaiseksi ajaksi' - hindukulttuuri, tiede ja poliittinen hallinto pääsivät uusiin ennennäkemättömiin saavutuksiin. Gupta-imperiumi alkoi heikentyä 400-luvun lopun kansainvaelluksissa.

Keskiaikaiset kuningaskunnat

Guptan romahdettua Intiaa hallitsivat lukuisat pienet paikalliset kuningaskunnat, kuten kuningas Harsha pohjoisessa 600-luvulla, rajputit Rajasthanissa 500-luvulta lähtien, Pallava-dynastia kaakkoisessa Intiassa 300–800 -luvuilla, Chalukya etelässä 550–750 ja uudelleen 970–1190 sekä Cholat etelässä 800-luvulta aina 1200-luvulle.

Vijayanagarin aika

Veljekset Harihara ja Bukka perustivat Karnatakan imperiumin, joka tunnetaan myös nimellä Vijayanagaran imperiumi, vuonna 1336. Se hallitsi parhaimmillaan koko eteläistä Intiaa. Imperiumi kärsi suuren tappion taistelussa 1565 ja sen merkitys hiipui.

Islamilainen hallinta

Islam levisi Intian niemimaalle yli 1000 vuoden ajan. Ennen turkkilaisten maahanhyökkäystä muslimien kauppayhteisöt levittäytyivät läpi eteläisen Intian rannikon, erityisesti Keralan alueelle. 900- ja 1000-luvuilla turkkilaiset ja afgaanit valloittivat Intiaa ja perustivat Delhin sulttaanikunnan 1200-luvun alussa. 1500-luvun alussa Timur Lenkin jälkeläiset perustivat mogulien dynastian, joka kesti yli 200 vuotta.

Mogulien dynastia

Mogulien imperiumi hallitsi suurinta osaa pohjoisesta Intian niemimaasta vuodesta 1526 aina vuoteen 1707 asti, jolloin se alkoi hiipua. Lopullisesti se lyötiin vuoden 1857 itsenäisyyssodassa.

Marathan kuningaskunta

Marathan kuningaskunnan perusti Shivaji vuonna 1674. Vuoteen 1760 mennessä kuningaskunta oli käytännöllisesti katsoen levittäytynyt koko niemimaan alueelle. Laajentuminen päättyi vuoden 1761 Panipatin kolmanteen taisteluun, jossa afgaanit löivät Marathat ja kuningaskunta hiipui. Britit löivät viimeisen hallitsijan (peshwa) Baji Rao II:n kolmannessa Anglo-Maratha -sodassa 1817–1818.

Kolonialistinen Intia

Vasco da Gaman löytö: meritie Intiaan vuonna 1498 merkitsi lähtölaukausta eurooppalaiselle siirtomaa-ajalle Intiassa. 1700-luvulle saakka siirtomaavaltojen hallussa oli kuitenkin vain pieniä alueita rannikoilla, mutta sen jälkeen Iso-Britannia valloitti vähitellen melkein koko Intian lukuun ottamatta jäljempänä mainittuja, Ranskalle ja Portugalille jääneitä alueita

Brittiläinen

Britit perustivat ensimmäisen asemapaikkansa Etelä-Aasiassa vuonna 1619 Suratiin Intian luoteisrannikolle. Myöhemmin Englannin Itä-Intian kauppakomppania avasi pysyvät kauppa-asemat Madrakseenhinhin, Bombay ja Kalkuttaan, jotka kaikki olivat paikallisten hallitsijoiden suojeluksessa.

Portugalilainen

Portugalilaiset perustivat tukikohtia Goaiinan, Daman, Diuhun ja Bombayhin. He pysyivät siirtomaista pisimpään vallassa Intiassa: 500 vuotta aina vuoteen 1962.

Ranskalainen

Ranskalaiset perustivat siirtokuntia 1600-luvulta lähtien. He valloittivat laajoja alueita eteläisestä Intiasta. Sodittuaan jatkuvasti brittien kanssa, he menettivät lähes kaikki alueensa. Siirtokunnat säilyivät Pondicherryssä ja Chandernagoressa. Pondicherry luovutettiin Intialle vasta vuonna 1950.

Hollantilainen

Hollantilaiset eivät olleet merkittävässä roolissa Intiassa. Travancoren kaupunki oli hollantilaisten hallussa.

Tanskalainen

Vuonna 1845 Tanskan siirtokunta Tranquebar myytiin briteille.

Brittiläinen Intia

Brittiläiset vahvistivat asemaansa Intiassa vähitellen, kunnes 1850-luvulla he hallitsivat suurinta osaa Intian niemimaasta mukaan lukien nykypäivän Pakistan ja Bangladesh. Vuoden 1857 intialaisten kansannousu aiheutti sen, että brittien parlamentti siirsi päätäntävallan Itä-Intian kauppakomppanialta kruunulle. Tämän jälkeen Britannian hallitus alkoi hallita suurinta osaa Intiaa suoraan. Intiassa oli edelleen myös paikallisten ruhtinaiden hallitsemia itsehallinnollisia alueita, mutta nekin joutuivat kaikki Britannian alaisuuteen.

Vaikka Intia oli Britannian hallinnassa, se julistettiin vuonna 1876 keisarikunnaksistasta, ja kuningatar Viktoria tuli sen keisarinna. Hänen jälkeensä Ison-Britannian kuninkaat olivat samalla Intian keisareita vuoteen 1947 saakka.

1890-luvulta lähtien britit alkoivat antaa valtaa paikallisille. 1920-luvun alusta lähtien intialainen johtaja Mohandas Gandhi käynnisti kansanliikkeen, jonka lopputuloksena Intia itsenäistyi brittien vallasta.

Aikakautta 1857–1947 kutsutaan nimellä 'brittiläinen raj'.

Itsenäisyyden aika (1947-)

Intia itsenäistyi 15. elokuuta 1947n ensimmäisen pääministerinsä Jawaharlal Nehru johdolla ja julkaisi perustuslakinsa 26. tammikuuta 1950. Maan islamilaiset länsi- ja itäosat itsenäistyivät Pakistaniksi. Kashmirin tilanne johti ensimmäiseen sotaan Pakistania vastaan 1947–1949. Toinen sota Pakistania vastaan Kashmirin takia käytiin 1965 ja kolmas vuonna 1971, joka aiheutti Itä-Pakistanin itsenäistymisen Bangladeshiksi.

Intian itsenäistyessä menettivät samalla myös sikäläiset ruhtinaat valta-asemansa.

Nehrun kuoltua 1964 Lal Bahadur Shastrin kaksivuotisen hallituksen jälkeen maata hallitsi kovalla otteella Nehrun tytär Indira Gandhi aina vuoteen 1977, jolloin valtaan astui Morarji Desain hajanaisista Gandhia vastustavista oppositiopuolueista koottu Janata-puolue.

Tammikuussa 1980 Gandhi palasi valtaan, kunnes hänen omat sikhisivatturvamiehensä salamurha hänet 31. lokakuuta 1984n. Maan valtapuolue - Kongressipuolue - valitsi pääministeriksi hänen länsimaissa koulutetun, lentäjäpoikansa Rajiv Gandhi. Hän oli vallassa vuoteen 1989, jolloin hän hävisi vaalit (Gandhia ja puoluetta syytettiin sekaantumisesta Bofors-skandaaliin). 27. toukokuuta 1991 Gandhin ollessaan kampanjoimassa Tamil Nadussa Thenmuli Rajaratnam murhasi hänet ja 16 muuta itsemurhapommilla . Vuonna 1998 Intian oikeuslaitos tuomitsi 26 Sri Lankan tamiliaktivistia salaliitosta.

Murhan jälkeen Kongressipuolue voitti vaalit ja P. V. Narasimha Rao oli pääministerinä seuraavat viisi vuotta, kunnes vaaleja seuranneiden korruptioskandaalien jälkeen valtaan astui BJP-puolueen Atal Bihari Vajpayeen. Hallitus kesti vain 13 päivää. Tilalle astui Janata Dal -puolueen H. D. Deve Gowda johtama 14-puolueen muodostama koalitio. Tämä hallitus kesti maaliskuuhun 1997, jolloin Inder Kumar Gujral muodosti uuden 16 puolueen hallituksen. Maaliskuusta 1998 toukokuuhun 2004 pääministerinä toimi BJP:n Vajpayee. Vuoden 2004 vaaleissa voitti Kongressipuolue ja pääministeriksi tuli sikhi Manmohan Singh.