Elämä
Syntymä, lapsuus ja nuoruus
Bockin syntymästä on olemassa kaksi toisistaan poikkeavaa käsitystä. Bockin oman kertoman mukaan hän syntyi, kun 81-vuotias Knut Victor Boxström teki tyttärensä Rhean raskaaksi 22. huhtikuuta 1941. Knutin ainoa poika oli kuollut sisällissodassa 1918 ja tämä oli viimeinen epätoivoinen keino jatkaa isänpuoleista sukulinjaa.[Bock, Ior. Bockin perheen saaga : Väinämöisen mytologia. Synchronicity. 1996] Toisen version mukaan hän syntyi porvoolaiselle puutarhurille tuntemattoman, mahdollisesti espanjalaisen miehen siittämänä, ja nainen antoi lapsen adoptoitavaksi. Jälkimmäisen version on esittänyt journalisti Magnus Londen.[Londen, Magnus. Holgerin saaga ]
. magnuslonden.net. Luettu 1. syyskuuta 2006
Bock on kertonut tavanneensa mainitun porvoolaisen naisen, mutta kiistänyt mahdollisuuden, että tämä olisi hänen biologinen äitinsä. Bockin mukaan insestin salaamiseksi tarvittiin peitetarina, johon kyseinen nainen liittyi. Londenin esittämälle tapahtumien kululle on aikalaistodistaja, perheen sen aikainen naapuri, jonka mukaan ajatus Rhean raskaudesta on mahdoton.
Kolme kuukautta Bockin syntymän jälkeen Knut Victor Boxström kuoli. Aviopari Bror Svedlin ja Rhea Boxström-Svedlin kasvatti pojan. Ior Bockilla oli myös adoptoitu veli.
Bock oli vuonna 1962 osallisena ampuma-aseonnettomuudessa, jossa hänen veljensä sai surmansa, ja Bock tuomittiin kuolemantuottamuksesta 4 kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen.
Bock lopetti koulunkäynnin kansakoulun jälkeen. Tämän jälkeen meni töihin teatteriin ja toimi muun muassa valomiehenä Svenska Teaternissa. Hän harrasti aktiivisesti tanssimista ja esiintyi 1960-luvun lopulla muun muassa televisiomainoksissa.
Suomenlinnan opas
Vuodesta 1968 alkaen Bock toimi Suomenlinnan museolinnoituksen oppaana, ensin vuoteen 1984 saakka Ehrensvärd-seuran palveluksessa, ja sen jälkeen aina vuoteen 1998 freelancerina. Suomenlinnan historian tutkimuksessaan hän on erikoistunut Viaporin (Suomenlinnan) 1700-luvuninin tapahtumiin. Tutkimuksensa lähdemateriaalina hän on kertomansa mukaan käyttänyt muun muassa äitinsä hallussa ollutta, aikanaan Viaporista Ruotsi lähetettyjen noin 10 000 kirjeen kokoelmaa.
Bockin hyvä historian tuntemus ja persoonallinen esiintymistyyli teki hänestä suositun oppaan. Vuonna 1984 Ehrensvärd-seura kuitenkin lopetti yhteistyön Bockin kanssa. Seuran arkistossa on toukokuulle 1984 päivätty hallituksen pöytäkirja, jonka mukaan Ior Bockin työsopimusta ei jatketa, koska hänen ei enää katsottu voivan opastaa tavalla, jota seuran oppailta edellytettiin.
Erottamiseen johtaneista syistä on kaksi eri tulkintaa.
Bockin tulkinta: Ajan myötä Bockin maine persoonallisena opaskierrosten vetäjänä oli levinnyt, ja tästä syystä ryhmäopastuksia tilattaessa toiveena esitettiin yhä useammin, että nimenomaan Bock opastaisi ryhmää. Työkuormaa yritettiin kuitenkin tasata kolmen oppaan välillä. Bockin tilanneet, mutta toisen oppaan saaneet asiakkaat pettyivät ja joissakin tapauksissa valittivat asiasta Museovirastoon, joka on Suomenlinnan ylin vastuutaho. Museoviraston ylijohtajan C. J. Gardbergin kehotuksesta tilanteeseen yritettiin hakea ratkaisua, ensin niin, että Bock vastaanotti itse tilaukset omiin ryhmäopastuksiinsa. Lopulta järjestelyn hankaluus ja suosion epäsuhdan aiheuttama erimielisyys kuitenkin tulehdutti pääopas Bockin ja opaskierroksia ruotsiksi vetäneen intendentti Olof af Hällströmin välit. Kun yhteistyö pienessä työyhteisössä ei enää toiminut, Ehrensvärd-seuran hallitus jätti Bockin työsuhteen uusimatta. Myöskään työyhteisön kolmas opas, Claire von Frenckell, ei enää jatkanut oppaan tehtävissä.
[Javanainen, Juha. Ior Bockin yhteistyö Ehrensvärd-seuran kanssa . iorbock.fi. Luettu 1. syyskuuta 2006]
Toinen tulkinta: Joulukuussa 1990, kuusi vuotta tapahtuman jälkeen ja Olof af Hällströmin jo kuoltua Ilta-Sanomat julkaisi artikkelin ”Entinen opas louhii kalliota”. Artikkelin mukaan ”Ior Bock (ent. Svedlin) erotettiin oppaan tehtävistään 1983, koska hänen opastuksensa eivät enää vastanneet historiallisia tosiasioita”. Artikkeli ei kerro, minkä tyyppisistä asiavirheistä on ollut kysymys. Artikkelissa mainittu erottamisajankohdan vuosiluku on väärä. Myös aiemmin mainittu Magnus Londen tukee tätä näkemystä.
| Ior Bockin Viapori-ohjelmat 1990-luvulla
|
| Vuosi
| Aihe
|
1990
1991
1992
1993
1994
1995
1996
1997
|
Carl Olof Cronstedt 1756–1820
Carl August Ehrensvärd 1745–1800
Gustav III 1746–1792
Gustaf IV Adolf 1778–1837
Karl XIII 1748–1818
Augustin Ehrensvärd 1710–1772
Sveaborg 1796
Augustin Ehrensvärd ja vuosi 1747
|
Erottamiseen mennessä Bock ei ollut maininnut niin kutsutusta Bockin perheen saagasta julkisuudessa mitään. Aihe tuli ensimmäisen kerran epäsuorasti esille saman vuoden kesäkuussa hänen äitinsä hautajaisilmoitukseen sisältyneiden skandinaaviseen muinaisuskoon liittyvien viittausten myötä. Sittemmin Bock on korostanut hänen Viaporin 1700-luvun historian tutkimustyönsä ja perheensä pakanatarinoiden olevan hänelle kaksi täysin eri asiaa.
Bock jatkoi kaikesta huolimatta Viaporin 1700-luvun historian tutkimista ja teki joka kesäksi uuden ohjelman, nyt freelance-oppaana. 1990-luvulla ryhmäopastuksien tilaukset kuitenkin vähitellen harvenivat. Tähän oli syynä paitsi vuoden 1990 Sipoon Gumbostrandin hassis-huumejutun aiheuttama maineen tahraantuminen, myös tiedotusvälineissä toistuvasti esiintynyt erheellinen viittaus ”entiseen Suomenlinnan oppaaseen”. Kiinnostuneita kuulijoita olisi mahdollisesti ollut enemmänkin, mutta Bockin luultiin lopettaneen oppaan työnsä.
Bock oli suunnitellut jäävänsä eläkkeelle oppaan tehtävistä vuonna 2008, mutta ura kuitenkin katkesi ennenaikaisesti vuonna 1999 puukotusvälikohtauksesta aiheutuneen halvaantumisen vuoksi. Bock harkitsi vielä opaskierrosten vetämistä pyörätuolista käsin, mutta luopui sittemmin ajatuksesta.
Eksentrikko
Rhea Boxströmin hautajaisjuhla
Kesäkuun 12. päivä 1984 julkaistiin Helsingin Sanomissa Bockin äidin kuolinilmoitus. Äiti Rhea Boxström oli kuollut 6. huhtikuuta Bockin ollessa Intiassa, ja hänen ruumiinsa oli sittemmin poltettu krematoriossa. Bockin palattua Suomeen järjestettiin hautajaiset juhannusaattona Snappertunan kirkossa ja tähän liittyen juhannusjuhla Raaseporin linnan luona. Hautajaisilmoituksessa vieraita pyydettiin pukeutumaan kansallispukuun tai vaaleisiin vaatteisiin, ja tilaisuus päättyisi Snappertunan uhrilehdossa klo 24:00 sytytettäviin viiteen juhannustuleen ”Odenin, Rainn, Tor, Frejn ja Frejan muistoksi”. Hautajaisilmoituksesta nousi kohu, ja kirkkoherra kielsi pakanallisuuteen viittaavien muistotulien polttamisen.[Kirkkoherra kielsi muinaistarujen jumalien muistotulet. Helsingin Sanomat. Kesäkuu 1884.]
Bock on sittemmin kertonut, että hautajaisilmoituksen teksti oli hänen äitinsä itsensä alun perin ruotsiksi laatima ja tarkoitettu julkaistavaksi Hufvudstadsbladetissa. Lehti kuitenkin kieltäytyi ilmoituksen julkaisemisesta, minkä jälkeen se julkaistiin Helsingin Sanomissa.
Bockin perheen saaga
Kesällä 1984 Bock otti museoviraston ylijohtajan C. J. Gardbergin neuvosta yhteyttä Kansanrunousarkistoiinon ja Folkkultursarkivet. Bock oli kertonut museovirastolle, että hänen perheensä oli säilyttänyt vanhaa perimätietoa suomalaisesta kulttuurista. Äänitearkistoista tultiin haastattelemaan Bockia ja näin syntyi arkistoihin talletetut syksyn 1984 ääninauhat, joissa Bock kertoo pääkohdat 'sukunsa pakanatarinoista'.[Lipponen, Ulla. SKSÄ 375–376. 1984. Nauhoitettu 2.10.1984 Helsinki. Kertoja Ior Svedlin.] Tästä alkoi sittemmin Bockin perheen saagana tunnetun tarinakokonaisuuden julkinen esittäminen. Samassa yhteydessä Bock siirtyi käyttämään sukunimen Svedlin sijaan nimeä Bock, joka perimätiedon mukaan oli Boxströmin suvun alkuperäinen nimi.
Lemminkäisen temppeli
Lemminkäisen temppelin vedellä peittynyt 'sisäänkäynti' toukokuussa 2007;
Vuonna 1987 joukko Bockin ulkomaalaisia ystäviä aloitti Sipoossa kaivaukset, joilla oli tarkoitus paljastaa Bockin perheen saagassa kerrottu Lemminkäisen temppeli. Hankkeen puuhamiehinä toimivat yhdysvaltalaiset Stuart Rice ja Jim Chesnar. Näistä ensin mainittu oli laatinut asiakirjan, jolla Bock luovuttaisi pois kaikki oikeudet perheensä tarinaan. Yksinoikeuksien uusi omistaja olisi Ricen tätä tarkoitusta varten Yhdysvaltoihin perustama säätiö. Rice, joka oli nuorempana näytellyt lännenelokuvissa mahdollisesti arveli Hollywood-yhteyksiensä kiinnostuvan tarinasta. Sopimustekstiä lukematta – tai ainakaan sitä ymmärtämättä – Bock allekirjoitti asiakirjan.
Bock antoi kaivaushankkeelle tiedotusvälineissä kasvot, vaikkei siihen muuten osallistunutkaan. Bockin tuoman näkyvyyden johdosta kaivauksien rahoittajiksi ryhtyivät Sipoon Säästöpankki ja Lemminkäinen Oy. Rahoittajat kuitenkin vetäytyivät, kun Bockin huvilalla majailleiden henkilöiden hasiksen poltosta tehtiin rikosilmoitus ja joukko pidätettiin. Poliisitutkinnan jälkeen osa kaivauksiin osallistuneista ulkomaalaisista, mukaan lukien Rice, karkotettiin maasta. Hanke ei keskeytynyt kokonaan, vaan sitä jatkoi jonkin aikaa hankkeessa urakoitsijana toiminut Heikki Hakulinen Ky.
Myöhempinä vuosina temppelivuoren tutkimus- ja kaivaushanketta ovat eri aikoina jatkaneet Bockin kirjan toimittanut Juha Javanainen, norjalaisen Morten Joramon kuvausryhmä sekä vuoren nykyinen omistaja Helsingin Astanga Joogakoulu. Työn on aina suorittanut Heikki Hakulinen Ky. Maatutkaluotauksia vuorella on suorittanut Geo-Work Oy. Luotaustiedon perusteella vuoren sisäisestä rakenteesta on laadittu 3D-malli. Luolaa on tutkittu myös luolan perältä eri suuntiin kohdistuneilla pitkillä koekairauksilla. Asiantuntija-apua maaperään liittyvissä kysymyksissä on antanut geologi Heikki Hirvas.
Luola on noin 50 metriä pitkä, 4 metriä leveä ja 3,5 metriä korkea. Kaivauksissa ei ole löytynyt merkkejä Bockin perheen saagassa mainitusta vuonna 987 suljetusta kammiosta.
Kesällä 2007 hanketta piti jatkaa.
Kirjan julkistaminen
Vuonna 1996 Bock julkaisi Juha Javanaisen toimittamana teoksensa Bockin perheen saaga : Väinämöisen mytologia. Kirjan julkistustilaisuudessa 1. lokakuuta Vanhan Ylioppilastalon musiikkisalissa Bock seisoi R. W. Ekmanin neljä metriä korkean Väinämöisen soitto -maalauksen edessä alastomana ja esitteli laulaen kirjan – ja samalla maalauksen – keskeiset hahmot. Kirjan kustantajalle Bock esitti pyynnön, ettei hänelle koskaan maksettaisi teoksesta minkäänlaista tekijänpalkkiota.
Vastoinkäymisiä
Vuonna 1997 Suomenlinnastan ryhmäopastusten tilausten väheneminen oli johtanut siihen, että Bockilla ei ollut enää lainkaan tuloja, ja hän joutui elämään naapurien ja ystävien ruoka-avun turvin. Samana vuonna Bock sai roolin Viapori kertovassa kansainvälisessä dokumenttielokuvassa.[Heydemann, Klaus. Filmography – Klaus Heydemann . talvi.com. Luettu 8. toukokuuta 2007] Osa hänen osuuksistaan ehdittiin jo kuvata, kunnes hankkeen suomalainen tuotantoyhtiö Bueno Pictures kaatui talousvaikeuksiin ja hanke haudattiin.
Vuonna 1999 Bockin Töölön asuntoon tunkeutui mies, joka iski asunnon eteisessä Bockia neljä kertaa puukolla selkään. Bock selvisi tapauksesta hengissä mutta jäi neliraajahalvaantuneeksi. Tiedotusvälineiden mukaan puukottaja oli Bockin ”seuraaja”.
Bockin Sipoon-tontit myytiin oikeuden päätöksellä Lemminkäinen Oyj:n ja Heikki Hakulinen Ky:n saatavien kuittaamiseksi. Gumbostrandin rantatontin ja sillä olevan talon osti sipoolainen kalastaja. Viereisen ”temppelivuoren” tontin osti Helsingin Astanga Joogakoulu. Myös Bockin kaupunkiasunto Töölössä myytiin. Bock sai Helsingin kaupungilta vuokra-asunnon Munkkiniemestä.
Uusi vuosituhat
Bockille myönnettiin vuonna 2001 Suomen valtion taiteilijaeläke.
Bock vaihtoi 2003 Helsingin maistraatissa viralliseksi nimekseen Ior Bock.
Bock on toipunut jonkin verran neliraajahalvauksesta ja pystyy istuutumaan sekä liikuttamaan käsiään. Bockia hoitavan ylilääkärin mukaan liikuntarajoitteisuutta lukuun ottamatta hänen terveytensä on erinomainen. Bockilla on kaksi Helsingin kaupungin kustantamaa intialaista avustajaa. Bockin luona käy säännöllisesti vieraita eri puolilta maailmaa, ja hän jatkaa edelleen perheensä pakanatarinoista kertomista ja Suomen historiasta keskustelemista kaikkien halukkaiden kanssa.
Triviaa
- Suomenlinnan oppaana toimiessaan Bockilla oli tapana kävellä takaperin.
- Bockin mukaan Helsingin Senaatintorin varrella olevan Bockin talon rakennuttaja, raatimies ja kauppias Gustaf Johan Bock (1710–1788), oli hänen isoisänsä isoisän veli.
- Bock ei käytä kemiallisesti tuotettuja nautintoaineita tai lääkkeitä. Sen sijaan hän mielellään puhuu luonnosta saatavien yrttien, kuten koivunlehden, puolesta. Bock käyttää myös hasista, mutta ei länsimaisen tupakkateollisuuden tuotteita.
- Vuodesta 1974 lähtien Bock vietti talvet Intian Goalla, Chaporan kylässä. Tapa keskeytyi vuonna 2004.
- Bock vierastaa nykyajan estetiikkaa ja on aiemmin kehuskellut, ettei hänen asunnostaan löydy 1800-luvun jälkeen valmistettuja esineitä. Hän ei myöskään käytä sähkövaloa vaan on kynttilöiden suurkuluttaja.
- Bock pukeutuu lentomatkoja ja muita siirtymiä varten. Muun ajan elämästään hän viettää alasti.
- Nykytaiteen museo Kiasman avajaisnäyttelyssä vuonna 1998n oli esillä taiteilija Erkki Pirtola video-installaatio, jossa Bock kertoo Helsingin keskustan talojen arkkitehtuurista ja symboliikasta.
- Bock esiintyy elokuvassa Kiljusen herrasväki (1981) omana itsenään sekä vilahtaa televisiosarjassa Rauta-aika (1982).
- 1990-luvulla Bockin tilalla Gumbostrandissa Sipoossa järjestettiin vuosittain 24.7.ksiksi Kristinanpäiväjuhla. Päivä oli Bockin tädin Kristina Victoria Boxströmin (1857–1941) nimipäivä. 1930-luvulla tilaisuuden ohjelmanumeroksi oli noussut gramofoni, jonka soidessa juhlaväki tanssi pihanurmella. 1980-luvulla musiikkityyli vaihtui rockiksi, ja 1990-luvulla Goa trance, jolloin eri puolilta maailmaa saapunut juhlavierasjoukko tanssi ulkona läpi yön. Juhlaa ei ole järjestetty enää vuoden 1998 jälkeen.
- Amerikkalainen jazzmuusikko Jeff Silvertrust on levyttänyt Gumbostrandista kertovan kappaleen ”Akanpesänranta”. Hänellä on ollut tapana saapua joka vuosi juhannusaatoksi Suomeen, mennä yksin autiolle Gumbostrandin tilalle, ja laiturilla seisten soittaa trumpetilla kyseinen kappale. Tapa on jatkunut vaikka Bock ei enää omista tilaa.
Katso myös
Aiheesta muualla
Lähteet
Ior Bock
|
Tietoja 
)
