Iowat

Iowa-intiaaniheimo ei koskaan ollut kovin suuri. Ensimmäinen havainto heistä oli tehty 1690-luvulla Suurten järvien alueella. Sieltä he liikkuivat kohti länttä ja ylittivät Mississipin joskus vuosisadan vaihteessa. He kuuluivat siouxien kielikuntaan,jota puhuivat mm. osaget, omahat ja winnebagot. Viimeksi mainittuihin he olivat vielä kuuluneet 1600-luvun aikana. Naapurissa asustavat illinoisit olivat aggressiivisellä käytöksellään saaneet aikaan liikekannallepanon, jonka seurauksena iowat olivat jättäneet winnebagot ja kulkeutuneet pois suurilta järviltä. Heitä arveltiin olleen vain vähän yli tuhat henkeä, joista runsaat kolme sataa oli 'hyviä sotureita'.

Alkuperä

Iowat ovat todennäköisesti polveutuneet suoraan oneotoista. Oneota oli korkeakulttuurinen muinaiskansa, joita kutsuttiin kummunrakentajiksi.Iowa`s Indians Heidän kulttuurinsa piiriin olivat kuuluneet iowien lisäksi winnebagot, otot ja missourit. Kieliryhmän ja murteen perusteella tutkijat ovat tulleet siihen tulokseen, että oneotoihn voidaan laskea myös osaget, omahat, poncat sekä quapawit. Nämä kaikki luetellut kansat ovat olleet keskilännen pitkäruohoisten preerioitten alkuperäisasukkaita. Ioway Nation Heidän kulttuurinsa jäljiltä arkeologit ovat löytäneet lukuisia saviastioitaistaista, joissa tunnusomaisina merkkeinä ovat olleet pyöreät pohjat, ahdas kaula ja levenevä suuaukko. Tämän kulttuurin jäänteitä on löydetty Wisconsin, Iowasta, Illinoisstaista, Minnesota, Missourista ja jopa Nebraskaistakinsta ja Kansas. Ympäristön paineet ja kaukaa tulleiden kansojen sotaisuus olivat tuhonneet keskilännen kulttuurialueen. Idän ja lännen villit ja sotaisat kansat olivat ottaneet yhteen ja kummunrakentajat jääneet väliin pahaan puristukseen. Turhaan he olivat yrittäneet estellä aggressiivisia vieraita tunkeutumasta maahansa. Varsinkin lännestä tulevat heimot olivat raakoja ja oneota-muinaiskansan maasta tuli taistelutanner. Vain jälkeenpäin tehdyt useat korkeasta kulttuurista kertovat löydöt edellä mainituilta alueilta jäivät kertomaan kansasta, joka oli täällä muinoin asunut.

On pidetty todennäköisenä, että kummunrakentajat pakenivat alas etelään, asettuen Uuden-Meksikon ja Arizonan seuduille, jonne he rakensivat uudet kotinsa.

Syystä tai toisesta oneotain jälkeläiset palasivat myöhemmin esi-isiensä maille takaisin. Osaget, omahat, quapawit ja poncat olivat erkaantuneet omaksi kansakseen iowien kuuluessa yhä winnebagoihin. Oman kertomuksensa mukaan olivat iowat eronneet omasta suvustaan jo kauan sitten ja etsiessään uutta kotia he olivat asettuneet asumaan veden rantaan, jonka edustalla oli ollut suuri hiekkasärkkä. Tuuli oli tuonut särkältä hiekkaa ja tomua heidän kasvoilleen. Tämän takia he alkoivat kutsua itseään nimellä Pa-Hod-Ja. Red Men Of Iowa Tämä nimi merkitsi 'tomuneniä'. Kun he paljon myöhemmin, joskus 1600-luvun lopulla, vaelsivät suuriltä järviltä länteen, niin he tulivat korkealle jyrkänteelle nykyisen Iowa-joen suulla. He seisahtuivat ihailemaan näköalaa, joka levisi heidän edessään kauniina ja koskemattomana. Tämän nähtyään he huudahtivat: 'Ioway!' (Tämä on se paikka!) Iowasta tuli heidän uusi nimensä, ja myöhemmin myös joki ja osavaltio.

Kulttuuri

'Tämä on se Paikka' oli mitä ilmeisimmin toteamus siitä,että iowat olivat uskoneet tulleensa takaisin maahan, jonka heidän esi isänsä olivat joutuneet jättämään kauan sitten. nyt se muodosti heille ihanteellisen asuinpaikan. Metsäisillä kukkuloilla ja laaksoissa juoksi paljon peuroja. Preerioilla liikkui suuria biisonitlaumoja. Villikalkkuna asuttivat metsiä ja preeriakanat taapersivat niityillä. Lukuisat järvet ja purot olivat täynnä kaloja. Hickorypuita oli runsaasti,samoin hazelpähkinäpensaita. Maissi lainehti pelloilla.

Iowien käsityötaidot olivat 1700-luvulla kuuluisia. Eritoten heidät muistetaan piipuista, joita he tekivät Minnesotan punaisesta vuolukivestä. He olivat myös biisoninmetsästäjiä koska heidän alueensä käsittivät tähän tarkoitukseen sopivaa metsästysmaata. Eläinten taljoja ja turkiksia he myivät laajoille alueille. Asunnot olivat pääosain wigwamteita, mutta suurriistan metsästysaikana myös nopeasti pystytettävät tiipii otettiin käyttöön. Heillä oli kahdeksan eri klaania, joiden merkkiä kannettiin mukana. Klaanit olivat Eagle, Pigeon, Wolf, Bear, Elk, Beaver, Buffalo ja Snake. Sininen oli iowien pyhä väri. Eritoten taivaansivinen. Pilvetön taivas kuvasi elämää ilman huolia ja murheita. Rauhan tullessa sotatilojen jälkeen maalasivat iowat piippujensa varret taivaansinisiksi. Punaisia värejä käytettiin sodissa. Musta symbolisoi kuolemaa ja valkoinen viattomuutta. Joissakin seremonioissa värit merkitsivät pääilmansuuntia. Valkoinen oli pohjoinen, punainen itä, vihreän kuvatessa taas etelää ja sinisen länttä. Joskus myös tutut eläinhahmot kertoivat ilmansuunnan. Biisoni oli pohjoinen, kyyhky itä, karhu etelä ja susi länsi. Koillinen oli suunnista pahin. Siellä asuivat tornado ja muut pahat tuulet.

Tatuoinnit olivat iowilla yleisiä kummankin sukupuolen kesken. Rauhanaikana käytettiin sinistä ja mustaa väriä, mutta sotaanlähdön kunniaksi käytettiin punaisiä maalauksia. Sotureilla tatuoinnit antoivat tietoa kantajansa sosiaalisesta statuksesta. Urheudesta ja sotasaavutuksistaan kuuluiksi tulleet miehet maalasivat juovia ja pilkkuja poskilleen tai otsalla. Sydän- ja timantti-kuvioita käytettiin niin ikään paljon. Yleisin merkki oli kaksi juovaa ranteiden ympärillä, mutta myös rinnassa, olkapäissä ja käsivarsissa esiintyi tatuointeja. Selkään soturit eivät koskaan maalanneet kuvia, sillä heidät oli kasvatettu kohtaamaan vihollinen kasvoista kasvoihin. Tatuointi selässä olisi ollut pelkurin ja pakoonjuoksijan merkki.

Tytöille, mikäli he olivat syntyneet päälliköiden sukuun, tehtiin tatuointi ennen puberteettiä, yleisesti noin 10-vuotiaina. Heille tehtiin silmien väliin kaksi suurta pilkkua. Varhaisimpina aikoina ,ennen vuotta 1850, naiset käyttivät tatuointeja kaulassaan,vatsassaan ja myös jaloissaan. Heidän kuvionsa olivat pitkittäisiä raitoja, mutta myös timantti- ja tähtikuvioita (Aamutähti) käytettiin varsinkin kämmenselissä. Muinaisilla sukulaisille omahilla esiintyi sama kuviointi päälliköiden luokassa.

Iowien hiustyyli oli saanut vaikutteita itärannikon suunnasta, sillä he ajelivat tai nyppivät hiuksensa pois jättäen keskipäähän kämmenenkokoisen alueen, jossa hiukset saivat vapaasti kasvaa. Joskus sieltä roikkui alas niskaan yltävä palmikko, johon kiinnitettiin kotkansulka ja usein piikkisian piikeistä tehty hiuslisäke. Tätä tyyliä käyttivät monet päälliköt, jotka saattoivat pitää päissään myös saukon nahasta tehtyjä turbaaneja. Naiset pitivät kahta palmikkoa neitoina ollessaan, mutta heidän avioiduttuaan muuttui palmikko yhdeksi.

Vaeltajia

Vain ani harva intiaanikansa tai -heimo vaihtoi asuinpaikkaa niin usein kuin iowat sen tekivät. Kun he läksivät suurten järvien alueilta Rock river -joen suulta he hetkeksi aikaa jäivät nykyiseen Iowaan. Seuraava vaellus oli Des Moines laakson alueille Van Bureniin, Wapellon ja Davisin maakuntiin. Monta vuotta myöhemmin he olivat liikkeellä taas. Läpi Iowan eteläisten ja läntisten alueiden he matkasivat ylös Missouri-laaksoon Dakotaan. Useita vuosia he asuivatkin punaisen piippukivilouhoksen laaksossa Big Sioux -joen lähellä samoillen luoteisessa Iowassa niinkin kaukana kuin Spirit-vuorilla. Sitten tuli taas aika vaihtaa asuinsijoja. Iowat suunnistivat alas Missouriin ja koilliseen Nebraskaan Platte-laaksoon. Seuraava vaellus toi heidät pohjois-Missouriin ja etelä-Iowaan. Pienen hetken oli heidän maanaan Missourin Salt-riverin suualueet. Sieltä he suunnistivat taas Iowaan, nyt Chariton- ja Grand-jokien alkulähteille.

Siouxit ja osaget

Iowa oli joutunut muinoin toimimaan pitkien intiaanisotien taistelutantereena,kun idästä tulevat siouxit monine heimoineen olivat ottaneet yhteen läntisten algonkien kieliryhmäaan kansojen kanssa. Iowassa ja sen välittömässä läheisyydessä asusti 1700-luvun alussa muita intiaaneja, iowien sinne saapuessa. Julmat ja pelottomat Siouxit pitivät pohjoisia alueita ominaan, halliten myös Minnesota sekä pieniä osia Wisconsinista. Ohiosta käsin olivat työntyneet myös algonkinien foxit ja saukit. He olivat paenneet sotia suurten järvien alueilla ja muuttaneet Iowaan 1730-luvulla. Siouxit nahistelivat tavan takaa saukien ja foxien kanssa, eikä pieni iowien kansa tuntenut olotilaansa kovinkaan turvalliseksi. 1800-luvun lähestyessä oli iowille ehtinytkin muotoutua kaksi perivihollista. Toinen oli siouxit, toinen osaget. Siouxien monet heimot kuluttivat paljon ajastaan sotimiseen ja osoittivat vihamielisyyttään monien muiden lisäksi myös iowille. Samoin tekivät osaget, jotka suuntasivat aggressiiviset hyökkäyksensä iowien maille varmaankaan välittämättä tai edes tietämättä sitä, että iowat olivat olleet joskus samaa kansaa kuin he itse.

Eräs iowien voitokkaimmista taisteluista oli käyty vuonna 1807, jolloin he kiihkeän taistelun seurauksena polttivat 30 osagien asuntoa surmaten viholliset.Indian Stories He ottivat myös vankeja. Voiton jälkeen tuli isorokko iowien kyliin surmatan yli 100 soturia ja yli 200 naista ja lasta. Runsaan kymmenen vuoden kuluttua sama tauti palasi takaisin aiheuttaen taas edellisen epidemian kaltaiset menetykset. Kun isorokko viimein väistyi ja he hoivasivat vielä sairaitaan tekivät siouxit hyökkäyksen suurilukuisina ja täynnä sodan aiheuttamaa kiihkoa. Se murskasi iowat,he menettivät suuren määrän parhaita sotureitaan. Siouxit veivät mukanaan sotavankeina paljon naisia ja lapsia.

Tästä tapauksesta oli ehtinyt vierähtää noin viisi vuotta, kun eräänä päivänä pieni ryhmä siouxeja oli tullut vierailulle iowien kylään.jota johti suuri ja kuuluisa päällikkö nimeltään Mau-haw-gaw eli Wounding Arrow. Päällikkö tiesi siouxit vihamiehiksi,mutta hän halusi olla ystävällinen. Siksi hän oli tarjonnut vieraille juhla-aterian. Myöhemmin päätti Mau-haw-gaw tehdä vastavierailun kyseisten siouxien leiriin. Nämä ottivat hänet vastaan ja osoittivat vieraanvaraisuutta surmaten hänet julmasti.

Tätä iowat eivät antaneet anteeksi koskaan. Surmatun päällikön poika Ma-has-ka (Suom. Valkoinen Pilvi) keräsi mukaansa soturijoukon siouxeja vastaan. Kostoretki onnistui. Valkoinen pilvi palasi isänsä murhaajan päänahka mukanaan kyläänsä. Hänestä tehtiin iowien uusi päällikkö ja hänestä tuli eräs heimonsa maineikkaimmista ja pidetyimmistä johtajista.

Valkoinen Pilvi ja Valkoinen Kyyhky

Vuonna 1824 Valkoinen pilvi teki vierailun Washingtoniin tapaamaan Yhdysvaltain silloista presidenttiä James Monroeta. Iowa-päällikön nuorin vaimo Rantchawaime (Female White Pigeon eli Valkoinen kyyhky) seurasi miestään salaa päästäkseen myös näkemään miten valkoiset asuvat. Valkoinen pilvi ei raaskinut ajaa vaimoaan pois, vaan yhdessä he liittyivät muiden heimojen edustajiin, jotka olivat lähteneet matkaan Suurta Valkoista Isää tapaamaan. Kaikkiaan 19 päällikköä, useita sotureita, neljä intiaaninaista ja 6 tulkkia saapui presidentin vastaanotolle.

Usean valkoisen johdolla heille näytettiin kaupunkilaiselämää. Intiaanit olivat mykkinä ihastuksesta pöytiin, tuoleihin, mattoihin, lasi-ikkunoihin ja kaikkeen sellaiseen joita heidän omissa kylissään ei ollut. Illalla tarjoiltiin alkoholia.

Ma-has-ka ja Rantchewaime yöpyivät Washingtonissa. Mukana seurannut intiaaniagentti heräsi yöllä kovaan meluun, joka tuntui kuuluvan päällikköpariskunnan huoneesta. Kun agentti avasi oven hän näki vahvasti humaltuneen Ma-has-kan lyövän vaimoaan. Agentin nähtyään Valkoinen Pilvi häpesi käytöstään ja avasi huoneen ikkunan astuakseen ulos. Huone sattui olemaan toisessa kerroksessa. Ma-has-ka putosi alas ikkunasta murtaen käsivartensa.

Selvittyään humalastaan ratsasti Valkoinen pilvi ympäri Washingtonia särkevää kättään varoen. Samana päivänä taiteilija maalasi päälliköstä kuvan ja hieman myöhemmin oli hänen vaimonsa Valkoinen Kyyhky saman kuvataiteilijan mallina. Rantchewaime kuvattiin harvinaisen kauniiksi naiseksi ja hän sai paljon ihailua osakseen niin presidentiltä kuin muiltakin valkoisilta. Lisäksi hän huolehti hyvin kunnioitusta herättävällä tavalla sairaista ja vähäosaisista ja ajoi intiaaninaisten asioita. Päällikkö Ma-has-ka myi maita Missourista valkoiselle miehelle. Summa oli 5000 dollaria käteistä ja sama määrä joka vuosi kymmenen vuoden ajan. Tämän kaupan lisäksi lupasi Valkoinen Pilvi elää rauhassa ilman sotia. Palattuaan mailleen Des Moinesiin hän rakennutti suuren talon päättäen ryhtyä viljelemään maissia.

Jonkin ajan kuluttua Washingtonin matkasta tapahtui onnettomuus. Eräänä päivänä Ma-has-ka ja Rantchewaime olivat ratsastusretkellä. Heidän 4-vuotias poikansa ratsasti ponilla äitinsä kanssa. Valkoinen Pilvi halusi ratsastaa edellä,koska ympäristössä saattoi vaania vihollisia. Kun hän katsoi taakseen ei Rantchewaimea näkynyt missään. Kääntyen takaisin päällikkö löysi ponin ja näki poikansa maassa makaavan äitinsä vierellä. 'Äiti nukkuu', poika sanoi. Mutta äiti ei nukkunut. Valkoinen Kyyhky oli kuollut pudotessaan ratsunsa selästä.Mahaska and Rantchewaime

Ma-has-ka suri pitkään Rantchewaimen kuolemaa,eivätkä hänen muut vaimonsa, jotka kaikki olivat Valkoisen kyyhkyn vanhempia sisaria, kyenneet lohduttamaan häntä. Vuonna 1825 Valkoinen pilvi järjesti suuren intiaanineuvoston kokouksen, jossa hän puhui rauhan puolesta. Hän ei halunnut pettää presidenttiä, jolle oli antanut ikuisen rauhan lupauksen.

Elämä jatkuu

Vuonna 1833 eräs iowien päälliköistä surmattiin omaha-intiaanien toimesta. Kostonjanoiset iowat halusivat lähteä sotaretkelle omahain kylään ja pyysivät siihen lupaa Valkoiselta pilveltä. Hän kieltäytyi,koska ei halunnut rikkoa lupaustaan presidentille. Huolimatta hänen kiellostaan tappoi kaksi hänen heimonsa miestä kuusi omahasoturia. Yhdysvaltain hallitus halusi murhaajat tilille teoistaan ja Ma-has-ka luovutti rikolliset valtion virkamiehille. Tuomio oli yksi vuosi. intiaanit olivat vihaisia Valkoiselle Pilvelle,koska valkoisten miesten laki kuului valkoisille - ei intiaaneille. Kun surmaajat pääsivät vapauteen he päättivät kostaa. Yöllä he tunkeutuivat Ma-has-man tiipiihin ja tappoivat hänet hänen nukkuessaan. Mutta verityön tehnyt kaksikko ei päässyt pitkälle, sillä he joutuivat iowien käsiin. Heidän lakinsa päällikkönsä surmaajille oli armoton ja molemmat murhamiehet surmattiin.

Iowien päälliköksi nousi Valkoisen pilven jälkeen hänen poikansa,jolla oli sama nimi - Ma-has-ka. Hänestä ei tullut isänsä veroista päällikköä. Washingtonissa asioidessaan hän oli nähnyt maalauksen äidistään,Rantchewaimesta. Poika oli ollut vain 4-vuotias äitinsä kuollessa,mutta tunnisti kuvasta tämän sulkaviuhkan. Hän halusi maalauksesta kopion mukaansa Iowaan.

Vuonna 1836 iowat vetäytyivät pieneen reservaatioon Missourin läntisiin osiin. Heidän mailleen vähän aiemmin tunkeutuneet valkoiset siirtolaiset olivat aiheuttaneet pikku kahakoita ja koska iowia oli enää jäljellä muutama sata,tuntui suostuminen reservaattielämään parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. Heistä kehittyi ahkeria farmareita. Luopuminen omasta kulttuurista oli raskasta ja joitakin tapoja onnistuttiin säilyttämään. Nykyään oma kieli on sammunut,mutta suurin osa noin 2000- henkisestä kansasta on alkuperäisiä intiaaneja.

Lähteet