Irak

Historia

Irak sijaitsee Mesopotamian vanhalla kulttuuriseudulla, jossa ovat sijainneet Sumernian, Assyria ja Babylonian sivilisaatiot. On puhuttu myös Kaksoisvirtain maasta. Sittemmin alue on kuulunut mm. Persiaan, Aleksanteri Suuren valtakuntaan ja Roomaan. Arabit tulivat sinne jo 600-luvulla, pian islamin synnyn jälkeen. Mongolit hävittivät maata 1200-luvulla ja osmanit valloittivat sen vuonna 1534.

Tämän jälkeen Irak oli Turkin hallinnassa ensimmäiseen maailmansotaan saakka. Sen jälkeen se joutui Yhdistyneen kuningaskunnan hallintaanKansainliiton mandaattialueena. Siitä muodostettiin itsenäinen kuningaskunta 1932 myös Jordaniaa hallitsevan Hašimien suvun hallitsemana. Maan rajat piirsi Gertrude Bell, joka myös taivutteli siirtomaiden ministeri Churchillinin valitsemaan syrjäytetyn Suur-Syyrian kuningas Faisalininin Irakin kuninkaaksi. Maa tukeutui edelleen politiikassaan pitkälti Britanniaan brittiläismielisen pääministeri Nuri al-Sa’id johdolla. Toisen maailmansodan aikana 1941 tapahtui Rašid Ali al-Kailanin johtamien saksalaismielisten vallankaappaus tavoitteena tuoda maa akselivaltojen puolelle, mutta britit kukistivat sen. Vuonna 1956 solmittiin Bagdadin sopimus Neuvostoliittoa vastaan Irakin, Turkin, Iranin, Pakistanin ja Britannian välillä.

Kuningasvalta menetti suosiotaan 1950-luvulla arabinationalismin myötä. Viimeinen kuningas Faisal II syöstiin vallasta 1958 ja valtaan nousi vasemmistopopulistinen Abdulkarim Qasim. Hän otti etäisyyttä britteihin ja solmi suhteet Neuvostoliiton kanssa. Hän pysyi johdossa helmikuuhun 1963 asti, ramadanin vallankaappaukseen kuningas Faisalin sukulaisen, kenttämarsalkka Abdulsalam Arifin ja baathisti-arabinationalistien johdolla. Syksyllä Abdulsalam Arif järjesti uuden vallankaappauksen ja poisti baathistit vallasta. Nuoremman Arifin kuoltua helikopteriturmassa häntä seurasi veljensä Abdulrahman Arif. Baathistit syrjäyttivät Abdulrahman Arifin 1968 ja Ahmad Hasan al-Bakr nimitettiin vallankumousneuvoston johtoon ja presidentiksi. Iraq Petroleum Company kansallistettiin 1971 ja öljytulot suunnattiin terveydenhuollon ja lukutaidon parantamiseen ja maan teollistamiseen. Al-Bakr nimitti serkkunsa Saddam Husseinin varapresidentiksi.

Huhtikuussa 1969 Iran sanoi irti sopimuksen Šatt al-Arabin hallinnasta ja maat siirsivät pian sotajoukkojaan rajoilleen. Iran alkoi tukea Pohjois-Irakin kurdeja, mikä vaaransi Irakin leipäkorina pidetyn Kurdistanin vakauden. Talvella 1973–1974 maiden välillä tapahtui avoimia yhteenottoja, jotka saivat heikomman Irakin armeijan ja talouden romahduksen partaalle. Vesiväylästä solmittiin maaliskuussa 1975 Algerin sopimus, jonka mukaan rajalinja kulki joen syvintä kohtaa pitkin. Irak luopui paitsi puolesta jokea, myös vaatimuksestaan Iranin arabien asuttamaan Khuzestaniin ja Iran lopetti tukensa Irakin kurdikapinallisille.

Alkuvuodesta 1979 Iranissa šaahi syöstiin vallasta ja maa julistettiin 1. huhtikuuta islamilaiseksi valtioksi Ajatollah Khomeinin johdolla. Iran alkoi kannustaa myös Irakin šiioja nousemaan vallanpitäjiään vastaan ja maassa nousi kapinoita ja sen johtajia vastaan tehtiin murhayrityksiä. Irak karkotti maasta 100 000 šiiaa. Al-Bakr luopui vallasta ja 16. heinäkuuta 1979 Saddam Hussein nimitettiin presidentiksi. Maiden suhteet katkesivat ja touko–elokuun 1980 maiden rajoilla kahakoitiin ja käytiin tykistötaisteluja. Saddam sanoi 17. syyskuuta 1980 irti vuoden 1975 sopimuksen ja hyökkäsi Iraniin 23. syyskuuta.

Irakin-Iranin sota kesti 1980–1988 ja siinä kuoli noin puolitoista miljoona ihmistä. Israelin koneet tuhosivat 1981 Irakin osittain valmiin Osirakissa-ydinvoimalan, Irakin koneet taas helmikuussa 1985 Iranin ydinvoimalan Bushehr. Irakin ilmaiskut siviilikohteisiin johtivat Iranin tykistöiskuihin Bagdadiin ja Basraan. Iranin hyökkäysten torjumiseen Irak käytti runsaasti taistelukaasuja. Vuodesta 1987 hyökättiin laivoja vastaan Persianlahdella, mikä sai ulkovallat puuttumaan asiaan. Irakin saavutettua viimein voittoja solmittiin heinäkuussa 1988 aselepo ja rauha elokuussa.

Saddam Hussein muutti Irakin poliisivaltioksi, jossa turvallisuuselimet valvoivat paitsi kansaa, myös toisiaan. Kapinat ja vallankaappausyritykset kukistettiin armottomasti. Etnisistä ryhmistä erityisesti kurdit, šiiat ja suoarabit joutuivat Saddam Husseinin valtakaudella vainotuiksi.

Irak miehitti maakunnakseen väittämänsä Kuwaitin 2. elokuuta 1990. Yhdysvaltain johtama, YK:n mandaatilla toimiva koalitio karkotti Irakin joukot Kuwaitista 16. tammikuussa 1991 alkaneessa ensimmäisessä Persianlahden sodassa. Sodan jälkeen YK:n talouspakotteet jatkuivat ja Irakia vaadittiin tuhoamaan joukkotuhoaseensa ja ohjuksensa. Maan etelä- ja pohjoisosassa syttyi kapinoita, jotka maan tasavaltalaiskaarti kukisti.

Keväällä 2003 Yhdysvaltain johtama liittouma aloitti toisen Persianlahden sodan hyökkäämällä Irakiin tavoitteenaan joukkotuhoaseiden löytäminen ja tuhoaminen. Liittouma saavutti nopean sotilaallisen voiton ja miehitti Bagdadin, mutta sodan oikeutuksena pidettyjä joukkotuhoaseita ei löytynyt. lukuun ottamatta Iranin vastaiselta rajalta löytyneitä Irakin-Iranin sodan aikaisia kemiallisia ammuksia.[1]

Husseinin kukistumiseen ja vangitsemisen sekä Irakin sodan muodollisen päättymisen jälkeen Irakissa on vastarintaa miehitysjoukkoja vastaan ja laajoja levottomuuksia. Toukokuusta 2003 maata hallitsi Yhdysvaltain nimittämän siviilihallinnon (Coalition Provisional Authority) johtaja L. Paul Bremer. Irakin miehityksen ensimmäisten kuukausien aikana maan vanha armeija ja poliisivoimat hajotettiin, Baath-puolueen jäseninä olleet virkamiehet ja opettajat erotettiin ja valtion omistamat yritykset, jotka työllistivät suurimman osan kansasta, suljettiin.

Valta siirtyi muodollisesti Iyad Allawin johtamalle väliaikaishallitukselle (Iraqi Interim Government) 28. kesäkuuta 2004, jolloin miehitys virallisesti päättyi.http://www.un.org/News/Press/docs/2004/sc8117.doc.htm 30. tammikuuta 2005 maassa pidettiin vapaat vaalit, joissa valittiin 275-jäseninen parlamentti. Toukokuussa 2005 hallitus nimitti komitean kirjoittamaan maalle uuden perustuslain, joka hyväksyttiin kansanäänestyksessä 15. lokakuuta 2005 ja 15. joulukuuta 2005 pidettiin jälleen uudet vaalit. Uusi hallitus saatiin koottua puolen vuoden jälkeen toukokuussa 2006. Irakin siirtyminen demokratiaan on johtanut vallan siirtymiseen sunneilta šiioille.

Maassa oli elokuussa 2006 edelleen noin 150 000 Yhdysvaltain johtaman koalition sotilasta (134 000 yhdysvaltalaista, 8 000 brittiä sekä lukuisia muita kansallisuuksia.) Hyökkäykset koalition joukkoja ja Irakin uusia turvallisuusjoukkoja vastaan ovat jatkuneet kiivaina. Suurin osa kuolleista on kuitenkin sunni- ja šiiasiviilejä. Maa on ajautunut näiden ryhmien väliseen sisällissotaa muistuttavaan tilaan erityisesti Bagdadin alueella, missä asuu paljon molempiin ryhmiin kuuluvaa väestöä.http://news.bbc.co.uk/1/hi/world/middle_east/4525412.stm Vuoden 2007 alussa Irakin 26 miljoonasta asukkaasta kaksi miljoonaa on paennut maasta ja 1,6 miljoonaa on maan sisäisinä pakolaisina. Noin 40 000–50 000 pakenee kodeistaan joka kuukausi. Asukkaista ilman töitä on 60 %The Exodus: 1.6m Iraqis have fled their country since the war ja irakilaisista yli 90 % pitää tilannetta huonompana kuin Saddam Husseinin aikana.Survey indicates Iraqis in despair (al Jazeera)

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush ilmoitti televisiopuheessaan 10. tammikuuta 2007 Yhdysvaltain joukkojen määrän kasvatuksesta Irakissa (ns. Surge tai Operation Law and Order). Tavoitteena oli myös siirtää joukkoja maakunnista rauhoittamaan pääkaupunki Bagdad. Joukkojen uudeksi komentajaksi nimitettiin kenraali David Petraeus.

Politiikka

Vuodesta 1979 vuoteen 2003in Irakia hallitsi presidentti Saddam Hussein johtama Baath-puolue. Baath oli noussut valtaan jo 1968, mutta Hussein muutti maan diktatuuriksi. Yksikamarisen, 250-paikkaisen parlamentin jäsenet valittiin neljän vuoden välein. Vain Baath-puolueen jäsenet saivat asettua ehdokkaaksi. Keväällä 2003 alkoi Irakin sota, jossa Yhdysvaltain johtama liittouma valloitti maan muutamassa viikossa. Tällöin kenties näkyvimmäksi poliitikoksi nousi tiedotusministeri Muhammad Sa’id al-Sahhaf. Huhtikuusta 2003 alkaen maa oli Yhdysvaltain johtaman liittouman joukkojen miehitysvallan alla. Hallintoa johti L. Paul Bremer. Irakilaisista koottiin väliaikainen hallintoneuvosto, jossa oli kuukausittain vaihtuvat puheenjohtajat. Neuvosto nimitti ministerit ja muut virkamiehet. 28. heinäkuuta 2004 valta luovutettiin takaisin irakilaisille, mutta Yhdysvalloilla oli edelleen sananvaltaa monissa asioissa. Vaikka Yhdysvaltojen mukaan virallinen miehitys on päättynyt, käytännössä miehitys ja sota jatkuu edelleen vuonna 2007.

Vallanluovutuksen yhteydessä väliaikaiseksi presidentiksi tuli šeikki Ghazi al-Yawar ja väliaikaiseksi pääministeriksi Iyad Allawi. Väliaikaisen perustuslain mukaan toimeenpanovaltaa johti kolmihenkinen neuvosto. Valintajärjestelmä oli rakennettu takaamaan, että kaikki Irakin kansallisuudet tulivat edustetuiksi neuvostossa. Ennen perustuslain voimaantuloa voimassa olleita lakeja ei kuitenkaan saanut muuttaa. Vaaleissa 30. tammikuuta 2005 valittiin 275-jäseninen parlamentti. Suurimmaksi ryhmäksi nousi 48 prosentin ääniosuudella Yhtynyt Irakin liitto (al-I'tilaf al-iraqi al-muwahhad) joka koostui pääosin šiialaisista poliittisista ryhmistä (mm. SCIRI- ja Da’wa-puolueet). Toiseksi tuli kurdipuolueiden (ennen kaikkea KDP ja PUK) muodostama Kurdistanin liitto joka sai 26 % äänistä. Kolmanneksi suurimpana ryhmänä oli Iyad Allawin johtama 'Irak-lista' joka sai 14 % äänistä.

Parlamentin puhemieheksi valittiin 2. huhtikuuta sunni Hajim al-Hasanin ja varapuhemiehiksi šiia Husain al-Šahristani ja kurdi Arif Tayfor. Parlamentti nimitti Irakin presidentiksi kurdipoliitikko Jalal Talabaninn ja pääministeriksi Yhtynyttä Irakin liitoa edustavan Da’wa-puolueen johtajan Ibrahim Ja’fari.

Irakin perustuslaki hyväksyttiin 15. lokakuuta 2005 pidetyssä kansanäänestyksessä. Sen mukaan Irakista tulee islamilainen, demokraattinen liittotasavalta. 15. joulukuuta 2005 järjestettiin uudet parlamenttivaalit. Hallitusneuvottelut kestivät viisi kuukautta. Irakin pääministeriksi nimitettiin 20. toukokuuta 2006 šiia Nuri al-Maliki. Hallituksen kokoaminen oli hankalaa ja aluksi sekä sisä- että puolustusministerin paikka jätettiin täyttämättä.

Hallinnollinen jako

Irakin kartta

Irakissa on 18 maakuntaa (muhafaza, kurdiksi: Pârizgah):

Bagdad (بغداد)
Salah al-Din (صلاح الدين)
Diyala (ديالى)
al-Wasit (واسط)
Maisan (ميسان)
Basra (البصرة)
Dhi Qar (ذي قار)
al-Muthanna (المثنى )
al-Qadisiyya (القادسية)

Babil (بابل)
Karbala (كربلاء)
Najaf (النجف)
al-Anbar (الأنبار)
Ninawa (نينوى, Neynewa)
Dahuk (دهوك, Duhok)
Arbil (أربيل, Parêzgeha Hewlêr)
al-Ta’mim (التأميم, Te'mîm)
al-Sulaimaniyya (السليمانية, Silêmanî)

Maantiede

Irak satelliittikuvassa elokuussa 2003

Irakissa keskilämpötila on tammikuussa kymmenen celsiusastetta, heinäkuussa peräti 34 °C. Ilmasto on kuuma ja kuiva, mutta keinokastelun avulla harjoitetaan voimaperäistä maanviljelyä Eufratinin ja Tigris jokilaaksoissa, jotka ovat maan hedelmällisintä seutua. Tärkeimmät maataloustuotteet ovat kotimaiseen käyttöön menevä vilja, sekä taatelit joita riittää vientiinkin.

Irakin korkein huippu on maan pohjoisosassa, lähellä Turkin-vastaista rajaa sijaitseva 3607 metriä korkea Zagrosvuori.

Talous

Irakin talous on perustunut pitkälti öljynviennistä saataviin tuloihin.

Väestö

Irakin valtakieli on arabia, pohjoisosissa puhutaan kurdia. Molemmat ovat virallisia kieliä.

Valtauskonto on islam (sunnilaisuus ja šiialaisuus ovat molemmat yleisiä), mutta maassa vallitsee uskonnonvapaus. Pieni vähemmistö (n. 3 %) harjoittaa kristinuskoa. Lisäksi maassa on pieni mandealainen vähemmistö.

Noin 75–80 % Irakin väestöstä on arabeja ja 15–20 % lähinnä Pohjois-Irakissa asuvia kurdeja. Uskonnollisesti enemmistö arabeista on šiiamuslimeja ja enemmistö kurdeista sunneja. Šiialaiset arabit (n. 60–65 %) ovat enemmistönä maan eteläosissa, keskiosissa sunniarabit (n. 15–25 %) ja pohjoisessa kurdit (15–20 %). https://www.cia.gov/cia/publications/factbook/geos/iz.html CIA World factbook

Maassa on lukuisia pienempiä vähemmistöjä kuten kristityt assyrialaiset, turkinsukuista kieltä puhuvat turkmeenit, persialaiset, mandealaiset ja armenialaiset.