Japanin historia

Japanin esihistoria

Jōmon-keramiikkaa (10 000-8 000 eaa.), Tokion kansallismuseo;

Paleoliittinen kausi

''Pääartikkeli: Japanin paleoliittinen kausi

Ensimmäiset varmat merkit ihmisasutuksesta Japanin maaperällä ovat yli 30 000 vuoden takaa. Usein on esitetty teorioita paljonkin vanhemmasta asutuksesta, mutta ne ovat kiistanalaisia, varsinkin kun osa löydöistä on osoittautunut väärennöksiksi. http://www.t-net.ne.jp/~keally/Hoax/icoj91.html

Paleoliittinen kausi ulottuu noin 11 000-luvulle eaa., jolloin jääkausi päättyi ja mesoliittinen Jōmon-kausi alkoi. Paleoliittiselta kaudelta ovat jäännöksenä maailman vanhimmat hiotut kivityökalut, noin 30 000-luvulta eaa.

Jōmon-kausi

Pääartikkeli: Jōmon-kausi

Jōmon-kausi () kesti noin 10 000-luvulta eaa. vuoteen 300 eaa. Vakituinen asutus synnytti 9000-lukuun eaa. mennessä mesoliittisen, tai joidenkin mukaan neoliittisen kulttuurin. Ainujen todennäköiset esi-isät jättivät kaudella jälkeensä selkeän arkeologisen perinnön. Jōmon-ihmiset olivat todennäköisesti suurimmaksi osaksi polynesialaista alkuperää.

Kiistellyn arkeologisen todistusaineiston mukaan jōmon-ihmiset loivat maailman ensimmäiset keraamiset esineet, jotka on ajoitettu 11. vuosituhannelle eaa. 'The earliest known pottery comes from Japan, and is dated to about 10,500 BCE. China and Indo-China follow shortly afterwards' ('Past Worlds' The Times Atlas of Archeology. p. 100, 1995). Alternatively, the Metropolitan Museum of Art's Timeline of Art History [1] notes 'Carbon-14 testing of the earliest known shards has yielded a production date of about 10,500 B.C., but because this date falls outside the known chronology of pottery development elsewhere in the world, such an early date is not generally accepted'. [1] . Calibrated radiocarbon measures of carbonized material from pottery artifacts: Fukui Cave 12500 +/-350 BP and 12500 +/-500 BP (Kamaki&Serizawa 1967), Kamikuroiwa rockshelter 12, 165 +/-350 years BP in Shikoku (Esaka et al. 1967), from 'Prehistoric Japan', Keiji Imamura, p46.. Jōmon-ihmiset valmistivat savihahmoja ja astioita, jotka koristeltiin painamalla palmikoiduilla tai suorilla naruilla tai tikuilla kuvioita saveen.

Yayoi-kausi

Pääartikkeli: Yayoi-kausi

Jōmonin jälkeinen Yayoi-kausi ( n. 300 eaa–250 jaassassa) on saanut nimensä Tokio sijaitsevasta kaivauspaikasta, jossa aikakauden keramiikkaa löydettiin ensimmäisen kerran 1884. Uusi kulttuuri ilmestyi ensin läntiseen Japaniin ja levisi sieltä itään ja pohjoiseen Honshustaun. Yayoin tärkein uusi piirre oli uusi riisinviljelytekniikka, jonka uskotaan saapuneen Kiinasta ja Korea vuosien 1000 eaa.-100 jaa. välillä – Yayoi-kauden ihmiset olivatkin pääasiassa mantereista alkuperää. Ihmisten myötä Manner-Aasiasta rantautuivat myös uusi savenvaluutekniikka ja metallit, pronssi ja rauta. Yayoi-kulttuurin väestö eli paikallaan kylissä ja alkoi järjestäytyä luokkayhteiskunnaksi. Ajanlaskun alkuvuosisatoina väestö oli jakaantunut arviolta yli sataan eri klaaniin, jotka kamppailivat vallasta, kunnes Yamato-klaani sai yliotteen 400-luvulla jaa. http://www.metmuseum.org/toah/hd/yayo/hd_yayo.htm

Klassinen Japani

Rautakypärä ja haarniska pronssikoristuksin Kofun-kaudelta, Tokion kansallismuseo

Kofun- tai Yamato-kausi

Pääartikkeli: Yamato-kausi

Yamato-kaudella Japania nousi hallitsemaan keisarillinen hovi Yamaton provinssista käsin (nykyinen Naran prefektuuri). Yamato-kausi on usein jaettu Kofun- ja Asuka-kausiksi buddhalaisuuden saapumisajankohdan mukaan.

Ensimmäinen osa: Kofun-kausi

Kofun-kaudella oli merkittävä osa Japanin valtion ja yhteiskunnan kehityksessä. Kaudella vallasta kilpailivat useat esivaltiolliset ryhmät, jotka saattoivat edustaa myös eri etnisiä ryhmiä. Näiden välinen kilpailu heijastui (piileviin) muutoksiin Yamaton alueen hallinnossa: papittarien johtama federaatio antoi tietä sotilashallinnolle (Sujin) ja keskisen Yamaton ja läntisempien klaanien (esim. Kibi) välinen kilpailu sekä Keitain klaanin nousu hallinnossa Yamaton klaanin tilalle heijastavat muutoksia alueen yhteiskuntarakenteessa.

Toinen osa: Asuka-kausi

Asuka-kaudella Yamatosta tuli selkeästi keskusjohtoinen valtio, joka hallitsi Japanin saarten keskiosaa. Noin vuonna 405 Japanissa otettiin virallisesti käyttöön Korean kautta saapunut kiinalainen kirjoitusjärjestelmänn. 500-luvulla buddhalaisuus saapui Japaniin Kiinasta Korean kautta. Tang-dynastia aikana kontaktit Kiinaan lisääntyivät suuresti. Nämä tapahtumat mullistivat Japanin kulttuurin ja aloittivat sen pitkäaikaisen kiinalaisvaikutuksen. Hallintomalli sai vaikutteita Kiinasta tulleelta kungfutselaisuudelta. Nara-kauteen mennessä – aina pääkaupungin perustamisesta Naraan vuonna 710 vuoteen 1867 asti – Yamato-dynastian keisarit toimivat Japanin nimellisinä hallitsijoina, mutta todellista valtaa käyttivät voimakas hoviaateli, sijaishallitsijat, itse dynastian eläkkeelle jääneet jäsenet tai shogunit.

Nara-kausi

Tōdai-jin temppeli Narassa

Pääartikkeli: Nara-kausi

Vuonna 710 keisarinna Gemmei siirsi valtionsa pääkaupungin Narainan. Kaupunki muotoiltiin Kiinan Tang-dynastian pääkaupungin Chang'an mukaan (nykyinen Xi'an). Nara-kaudella poliittinen kehitys oli hidasta, sillä keisariperhe joutui taistelemaan vallasta paitsi buddhalaisen papiston myös sijaishallitsijoiden eli Fujiwara-klaanin kanssa. Japanilla oli ystävälliset suhteet Korean niemimaan kanssa ja viralliset suhteet Tang-Kiinaan. Vuonna 784 maan pääkaupunki siirrettiin Nagaokaan (pakoon buddhalaista papistoa) ja myöhemmin Kiotoon vuonna 794.

Heian-kausi

Pääartikkeli: Heian-kausi

Heian-kausi (平安時代) on klassisen Japanin historian viimeinen aikakausi, joka kesti vuodesta 794 vuoteen 1185. Heian-kautta pidetään Japanin keisarillisen hovin huippukautena, ja se muistetaan myös taiteen, erityisesti runouden ja kirjallisuuden, kehityksestä. Heian tarkoittaa japaniksi rauhaa.

Feodaalinen Japani

Japanin historian feodaalinen kausi, jota leimasivat voimakkaiden alueellisten perheiden (daimyō) ja sotapäälliköiden (shogun) hallinto, ulottui 1100-luvulta 1800-luvulle. Ajanjakso jaetaan yleensä kausiin hallinneen shogunin klaanin mukaan:

Kamakura-kausi

Pääartikkeli: Kamakura-kausi

Kamakura-kaudella 1185–1333 hallitsi Kamakura-shogunaatti, jonka perusti virallisesti vuonna 1192 Kamakuran ensimmäinen shogun Minamoto no Yoritomo.

Japanilaisia samuraita nousemassa mongolien laivaan vuonna 1281

Kauden traumaattisimmat tapahtumat olivat mongolien hyökkäykset Japaniin vuosien 1272 ja 1281ksi välisenä aikana, jolloin valtavat japanilaisia paremmalla aseteknologialla ja laivastolla varustautuneet mongolijoukot yrittivät Japanin saarten valtausta. Mongolien karkottajana pidetään yleensä kuuluisaa kamikaze (jumalten tuuli) nimitettyä taifuunia, joka tuhosi mongolijoukot keväällä 1281lle, vaikka jotkut tutkijat pitävätkin japanilaisten Kyūshū rakentamia puolustuslaitoksia riitävinä torjumaan valloittajat. Vaikka hyökkäykset torjuttiin, niillä oli valtavia seurauksia Japanissa ja ne johtivat lopulta Kamakura-shogunaatin kaatumiseen.

Kamakura-kausi päättyi vuonna 1333 shogunaatin tuhoutumisen ja keisarivallan lyhytaikaisen palautumisen myötä (keisari Go-Daigon) Ashikaga Takauji, Nitta Yoshisadan ja Kusunoki Masashigen avulla. Kamakura-kautta sanotaan myös 'Japanin keskiajan' aluksi.

Muromachi-kausi

Sengoku-kauden sisällissodan taisteluja

Pääartikkeli: Muromachi-kausi

Muromachi-kausi (室町時代, Muromachi-jidai) kesti noin vuodesta 1336 vuoteen 1573na. Kaudella hallitsi Muromachi-shogunaatti, joka tunnetaan myös Ashikaga-šogunaatti, jonka perusti vuonna 1336 ensimmäinen Muromachi-shogun Ashikaga Takauji. Kausi päättyi vuonna 1573, kun Oda Nobunaga ajoi pääkaupungista Kiotosta shogunaatin 15. ja viimeisen shogunin Ashikaga Yoshiakin. Muromachi-kauden aikaiset vuodet 1336–1392 tunnetaan myös Nanboku-chōna eli 'eteläisen ja pohjoisen hovin kautena'. Myöhäiset vuodet 1467–1573 tunnetaan taas myös Sengoku-kautena, 'sotivien valtioiden kautena', joka oli ankaran sisäisen sodankäynnin aikaa.

Yhteys länteen

Pääartikkeli: Nanban-kaupan kausi

Japanin ensimmäiset yhteydet länteen avautuivat Muromachi-kauden lopussa 1543 portugalilaisten 'Nanban'-kauppiaiden myötä, kun portugalilaisia kauppiaita ajautui kiinalaisen kauppa-aluksen mukana Japaniin Tanegashiman saarelle. Seuraavan vuosisadan aikana maahan saapui kauppiaita Portugalista, Alankomaista, Englannistastasta ja Espanja sekä jesuitta-, dominikaani- ja fransiskaani lähetyssaarnaajia.

Azuchi-Momoyama -kausi

Pääartikkeli: Azuchi-Momoyama -kausi

Azuchi-Momoyama -kausi (安土桃山時代, Azuchi-Momoyama-jidai) kesti noin vuodesta 1568 vuoteen 1600. Kaudella Oda Nobunaga ja Toyotomi Hideyoshi hallitsivat pääkaupungistaan Kiotosta. Kauden nimi juontuu heille kuuluvista linnoista, Azuchin linnasta ja Momoyaman linnasta.

Edo-kausi

''Pääartikkeli: Edo-kausi

Edon linnan päätornin kiviperustukset

Vuoden 1634 japanilainen Shuinsen

-laiva Edo-kaudella Edo-kausi tai Tokugawa-kausi, jonka perusti ensimmäinen shogun Tokugawa Ieyasu, kesti vuodesta 1603 vuoteen 1867. Edo-kaudella maan hallinto jakautui yli 200 daimion kesken. Tokugawa-klaani, joka johti voitokasta itäistä armeijaa Sekigaharan taistelussa oli näistä voimakkain ja monopolisoi viidentoista sukupolven ajaksi Sei-i Taishōgunin viran (usein lyhennetään shōguniksi). Pääkaupungistaan Edosta (nykyinen Tokio) Tokugawa-shogun hallitsi muita daimioita, jotka vuorostaan halllitsivat omia alueitaan kohtalaisen autonomisesti.

Shogunaatilla oli useita merkittäviä vaikutuksia japanin politiikan suuntaviivoihin: se monopolisoi ulkopolitiikan ja karkotti maasta kaikki ulkomaalaiset alankomaalaisia ja kiinalaisia lukuun ottamatta. Se kohotti samurai-luokan tavallisen kansan yläpuolelle, kehitti pukeutumista ja hiustyyliä rajoittavia lakeja ja järjesti kansan viiteen luokkaan. Estääkseen daimioita kapinoimasta shogunaatti vaati heidän mm. pitävän Edossa ylellisiä asuntoja, joissa heidän piti asua vuorotellen, pitävän huolta temppeleistä, pyhäköistä ja teistä ja pyytävän Edosta lupaa ennen linnojensa korjaamista.

Edo-kaudella tapahtui paljon kehitystä taiteissa. Tärkeimpiä olivat ukiyo-e -puupiirrosten synty ja kabuki- ja bunraku-teatterit. Myös monet tunnetuimmat kotolle ja shakuhachille sävelletyt kappaleet ovat Edo-kaudelta. Koko Edo-kauden ajan kaupan kehitys, kaupungistuminen ja paine ulkomailta muuttivat hitaasti shogunien ja daimioiden hallintoympäristöä. Shogunaatti kaatui lopulta vuonna 1868 Boshin-sodan jälkeen.

Eristäytyminen

Pääartikkeli: Sakoku

1600-luvun alkupuolella Tokugawa-shogunaatti kävi yhä epäilevämmäksi eurooppalaisten kauppiaiden ja lähetyssaarnaajien tarkoitusperiä kohtaan, peläten heidän ennakoivan eurooppalaisten valtauspyrkimyksiä. Tämä johti shogunaatin pistämään maassa asuvat ulkomaalaiset yhä tiukempaan kontrolliin. Lopulta, estääkseen erityisesti muiden Aasian valtioiden sisäisiin asioihin sotkeentuneiden Eurooppalaisten interventiot maan politiikkaan, Japani pakotti kaikki ulkomaalaiset lähtemään maasta ja katkaisi kaikki suhteet ulkomaailmaan, lukuun ottamatta keinotekoiselle Dejiman saarelle Nagasakin lahdella ja useille kauppapaikoille maan ulkopuolella päästettyjä alankomaalaisia ja kiinalaisia kauppiaita. Vuonna 1641 alkaneella eristymisen eli sakokun (鎖国) kaudella Japani oli kuitenkin paljon vähemmän eristyksissä kuin yleensä luullaan, ja länsimaista tietoa hankittiin maahan Rangaku-järjestelmän avulla. Venäläisten laajentumispyrkimykset pohjoisessa johtivat shogunaatin ulottamaan valtansa Hokkaidolle, Sahalinille ja Kuriileille vuonna 1807 eristäytymispolitiikan jatkumisesta huolimatta.

Avautuminen

<em>Landing of Commodore Perry, officers & men of the squadron, to meet the Imperial commissioners at Yoku-Hama (Yokohama?) July 14th 1853.</em> Sarony & Co.:n litografi vuodelta 1855, W. Heinen mukaan;

Landing of Commodore Perry, officers & men of the squadron, to meet the Imperial commissioners at Yoku-Hama (Yokohama?) July 14th 1853. Sarony & Co.:n litografi vuodelta 1855, W. Heinen mukaan;

Japanin eristäytyminen kesti yli 200 vuotta, kunnes 8. heinäkuuta 1853 Yhdysvaltain laivaston kommodori Matthew Perry saapui neljän sotalaivan, Mississippin, Plymouthn, Saratogan ja Susquehannan voimin Edon lahdelle ja vaati Japanin ja lännen välisten kauppayhteyksien avaamista. Laivat tunnettiin Japanissa nimellä kurofune, mustat laivat.

Seuraavana vuonna Kanagawan konferenssissa 31. maaliskuuta 1854 Perry palasi seitsemän laivan kanssa ja pakotti shogunin allekirjoittamaan 'Rauhan ja ystävyyden sopimuksen', joka avasi viralliset diplomaattisuhteet Japanin ja Yhdysvaltojen välille. Viiden vuoden sisällä Japani oli solminut samanlaiset sopimukset muiden länsimaiden kanssa. Harrisin sopimus allekirjoitettiin Yhdysvaltojen kanssa 29. heinäkuuta 1858, ja monet Japanin intellektuellit pitivät sitä epäoikeudenmukaisena osoituksena 'tykkivenediplomatiasta' ja lännen halusta sisällyttää Japani omiin imperialistisiin, muita Aasian maita piinaaviin laajentumispyrkimyksiinsä. Muiden toimenpiteiden joukossa sopimukset antoivat länsimaille oikeuden määrätä tuontitariffeista ja diplomaattisen koskemattomuuden kaikille länsimaiden kansalaisille Japanissa. Sopimukset pysyivät Japanin ja lännen välisenä kiistakapulana vuosisadan vaihteeseen saakka.

Meiji-restauraatio

Satsuma-klaanin samuraita Boshin-sodan aikana. Felice Beaton valokuva

Pääartikkeli: Meiji-restauraatio

Uudet yhteydet läntiseen maailmaan muuttivat japanilaista yhteiskuntaa syvästi. Shogun erosi tehtävästään, ja pian Boshin-sodan jälkeen vuonna 1868 keisarinvalta palautettiin. Tätä seuraavassa Meiji-restauraatiossa pantiin alulle useita uudistuksia. Feodaalijärjestelmä poistettiin ja useita länsimaisia instituutioita omaksuttiin Japaniin, kuten länsimainen oikeusjärjestelmä ja puoliparlamentaarinen, Meiji-perustuslaissa määritelty perustuslaillinen hallitus. Osa Meiji-restauraation uudistuksista otettiin suoraan länsimaista, mutta jotkut, kuten feodaalijärjestelmän murtuminen ja shogunaatin kaatuminen, olivat alkaneet jo kauan ennen Perryn saapumista.

Venäjän paine pohjoisesta alkoi jälleen kasvaa, kun kreivi Muravjev oli vallannut Ulko-Mantšuriaissan Aigun (1858) ja Pekingissä (1860). Tämä johti Venäjän vaikutusvallan kasvuun Sahalinilla, jonka Japani lopulta luovutti vastineeksi Kuriileista vuonna 1875. Ryūkyū-saaret hankittiin Japanin vaikutuspiiriin vuonna 1879, mikä vahvisti rajat, joiden sisältä Japani 'lähtisi maailmalle'. Vuonna 1898 viimeiset 'epätasa-arvoiset sopimukset' lännen kanssa poistettiin, mikä heijasti Japanin uutta asemaa maailman valtioiden joukossa. Muutamassa vuosikymmenessä uudistamalla maansa sosiaalisia, koulutuksellisia, taloudellisia, sotilaallisia ja poliittisia järjestelmiä keisari Meijin 'hallittu vallankumous' oli muuttanut Japanin feodaalisesta ja eristyneestä valtiosta maailmanvallaksi.

Sodat Kiinan ja Venäjän kanssa

Myöhäisen Meiji-kauden japanilaiset intellektuellit kehittivät fukoku kyōhei (富国強兵) -sloganiin kiteytyneen ajatuksen, jonka mukaan Japani olisi haavoittuvainen länsimaiden imperialismille, jollei se laajentaisi vaikutusaluettaan rajojensa ulkopuolelle. Tämä estäisi ulkomaiden hyökkäysaikeita ja vahvistaisi kotimaan taloutta. Erityistä painoa saivat Japanin kiinnostukset Korean niemimaanta kohtaan, jota kuuluisasti kuvattiin 'tikariksi, joka osoittaa Japanin sydämeen'. Jännitteet Korean ja Mantšuria alueilla johtivatkin ensimmäiseen Kiinan-Japanin sotaan Kiinan kanssa 1894-1895 ja Venäjän-Japanin sotanan Venäjä kanssa 1904-1905. Sota Kiinaa vastaan teki Japanista ensimmäisen ei-eurooppalaisen, modernin siirtomaavallan, ja sota Venäjää vastaan todisti ei-länsimaisen maan voivan voittaa läntisen suurvallan. Näiden kahden sodan jälkeen Japani oli Itä-Aasian vaikutusvaltaisin valtio. Sodat antoivat Japanille vapaan kädet miehittää Korea, joka liitettiin virallisesti Japanin imperiumiin vuonna 1910.

Kiinan vastainen sota varmisti Japanille Pescadores-saaret, Formosan (nykyinen Taiwann) ja Liaotungin niemimaa, jonka sen kuitenkin täytyi luovuttaa myöhemmin 'nöyryyttävässä' Shimonosekin interventiossa. Seuraavana vuosikymmenenä Japani osallistui kasvaneen ulkopoliittisen valtansa myötä mm. kahdeksan valtion liittoon, jonka avulla kukistettiin Kiinan boksarikapina. Monet japanilaiset uskoivat länsimaiden kuitenkin pitävän Japania yhä itseään alempiarvoisena, mikä johti Japanin etsimään tukevampaa kansainvälistä asemaa. Tämä oli lähtötilanteena kasvaville jännitteille Venäjän kanssa.

Englannin-Japanin liitto

Vastatakseen Venäjän vaikutusvallan kasvuun Kiinassa Japani etsi liittoa länsimaan kanssa. Brittiläinen imperiumi oli samoin huolestunut intressiensä vaarantumisesta Kiinassa, ja toisesta buurisodasta heikentyneenä se oli myötämielinen liitolle Japanin kanssa. Neuvottelut alkoivat vuonna 1901, ja 30. tammikuuta 1902 liitto solmittiin virallisesti. Kuudesta tärkeimmästä sopimuksesta merkittävin oli kolmas artikla, jonka mukaan toisen osapuolen joutuessa sotaan kahden tai useamman maan kanssa, toisen osapuolen piti julistaa näitä vastaan sota. Yllättyneenä Venäjä yritti vastaliittoon liittoutumalla vuorostaan Saksann ja Ranska kanssa – Saksa kuitenkin perääntyi, ja 16. maaliskuuta sopimus solmittiin Ranskan ja Venäjän välillä.

Amiraali Tōgōnn japanilaisen taistelulaiva Mikasa

komentosillalla Tsushiman taistelun alussa vuonna 1905 Venäjän ja Japanin välinen sota syttyi noin kaksi vuotta myöhemmin helmikuussa 1904. Vuonna 1905 usean kuukauden kiivaiden taisteluiden ja japanilaisten voittojen jälkeen sota rauhoittui, ja Yhdysvaltain presidentti Teddy Roosevelt kutsuttiin johtamaan rauhanneuvotteluita. Tuloksena ollut Portsmouthin sopimusin antoi Japanille runsaita taloudellisia ja diplomaattisia myönnytyksiä, erityisesti Mantšuriassa. Ulkopuoliset tarkkailijat pitivät sopimusta Japanin voittona ja merkkinä maan noususta suurvallaksi. Japanille ei maksettu sotakorvauksia, mikä johti suurmielenosoituksiin sotaan uponneiden valtavien julkisten kulujen ja intohimon vuoksi. Japanissa vihoiteltiin myös Sahalin jäämistä Venäjän hallintaan.

Maailmansodat

I maailmansota ja sotien välinen aika

Japani liittyi I maailmansotaan ja julisti sodan keskusvalloille ehkä hieman samaan tapaan, kuin se oli osallistunut boksarikapinan kukistamiseen vuosisadan vaihteessa. Koska Japanin rooli sodassa rajoittui hyökkäämiseen Saksan siirtomaatukikohtia vastaan Itä-Aasiassa, sota antoi Japanille mahdollisuuden laajentaa vaikutuspiiriään alueella. Käytännöllisesti katsoen itsenäisesti toiminut keisarillinen laivasto valtasi Saksan Mikronesian siirtomaat ja miehitti myös Saksan Qingdaoinn sataman Kiinan Shandong niemellä.

Sodanjälkeinen aika toi Japanille ennennäkemätöntä vaurautta. Maa lähti Pariisin rauhankonferenssiin yhtenä maailman suurimmista sota- ja talousmahdeista ja se hyväksyttiin sodanjälkeisen maailman viiden tärkeimmän valtion joukkoon. Japani liittyi Kansainliittonon ja sai mandaatin Päiväntasaaja pohjoispuolisten, ennen Saksalle kuuluneiden saarten omistukseen. Japani osallistui myös liittoutuneiden interventioon Venäjän sisällissotaan, ja miehitti Venäjän (Ulko-)Mantšurian ja Sahalinin (rikkaine öljyvaroineen). Japani oli viimeinen Neuvosto-Venäjältä vetäytynyt ympärysvaltio (vuonna 1925).

1920-luvulla Japani kehittyi kohti demokraattista järjestelmää, joka tunnettiin 'Taishō-demokratiana'. Parlamentarismi ei kuitenkaan ollut tarpeeksi vakiintunut järjestelmä vastustaakseen 1920-luvun lopun ja 1930-luvun alun taloudellisia ja poliittisia paineita, jolloin monet Euroopankin maat suistuivat diktatuuriin. Armeijalla alkoi vähitellen olla yhä suurempi osa maan politiikassa. Vallansiirto tuli mahdolliseksi Meiji-perustuslain epäselvyyden ja sekavuuden vuoksi – erityisesti, sen mukaan lakia säätävä elin oli vastuussa keisarille eikä kansalle. Puoluepolitiikkaa kritisoitiin, sillä aikana, jolloin ajateltiin tarvittavan yhtenäisyyttä, sitä pidettiin kansaa jakavana ja itsekyyttä edistävänä. Tuloksena pääpuolueet äänestivät hajottamisestaan ja ne liitettiin yhteen puolueeseen (Taisei Yokusankai), joka imi itseensä myös monia paikallisia järjestöjä, kuten naisjärjestöjä. Tällä kattojärjestöllä ei kuitenkaan ollut selkeää poliittista agendaa ja sen sisäiset valtataistelut jatkuivat sen koko olemassaolon ajan, mikä esti Japanin taantumisen täysin totalitaristiseksi valtioksi. Puoluetta on verrattu sieneen, joka pystyy imemään kaiken, mutta jolla ei jälkeenpäin voi tehdä mitään. Sen luomisen sai aikaan sarja kotimaisia kriisejä, kuten .

II maailmansota

Keisarillisen laivaston taistelulaiva Yamato, 1941

Mukdenin välikohtauksen antamalla verukkeella Japanin armeija valtasi (Kiinan) Mantšurian vuonna 1931 ja alueelle luotiin Japanin hallituksen luvalla Mantšukuon nukkevaltio, jota 'johti' viimeinen mantšukeisari Pu Yi. Kansainvälisen yhteisön tuomittua Mantšurian tapahtumat Japani erosi Kansainliitosta vuonna 1933. Usean muun samantapaisen, laajentumishaluisen armeijan aiheuttaman tapahtuman jälkeen toinen Kiinan-Japanin sota alkoi vuonna 1937 Marco Polon sillan välikohtauksen jälkeen. Japani liitoutui Saksan ja Italian kanssa, jotka muodostivat akselivallat 27. syyskuuta 1940. Monet japanilaiset uskoivat sodan lännen kanssa olevan välttämätön kulttuurierojen ja länsimaiden imperialismin vuoksi (Japanin imperialismia, joka oli usein aivan yhtä julmaa, oikeutettiin Aasiaa tulevaan sotaan 'valmistavana'). Japanin aggressioiden ja Kiinasta raportoitujen julmuuksien, kuten Nanjingin verilöylyn, aikaansaama vastalauseiden aalto sai Yhdysvallat aloittamaan Japania vastaan mm. öljyä ja romurautaa koskevan kauppasaarron vuonna 1940. 25. heinäkuuta 1941 kaikki japanilainen omaisuus USA:ssa jäädytettiin. Koska Japanin sotilasmahti, erityisesti laivasto, oli riippuvainen maan hupenevista öljyvaroista, kauppasaarto vain kiihdyttikin Japanin laajentumishaluja. Monet Japanin siviilijohtajat, kuten pääministeri Konoe Fumimaro, uskoivat Yhdysvaltoja vastaan käydyn sodan päättyvän Japanin tappionn, mutta ajattelivat samalla Yhdysvallolle annettujen myönnytysten johtavan Japanin jäämiseen länsimaiden armoille. He myös uskoivat mahdollisen sodan olevan ohi nopeasti ja loppuvan neuvotteluilla. Armeijassa esitettiin kuitenkin myös eriäviä mielipiteitä, ja amiraali Yamamoto Isoroku varoitti voivansa pitää Japanin etulyöntiasemassa puolen vuoden ajan, jonka jälkeen Japanin tappio olisi lähes varma.

Koneet lentotukialus Shokakulta valmistelevat hyökkäystä Pearl Harboriin

Yhdysvaltalaiset odottivat hyökkäystä Filippiineille ja asettivat alueelle joukkoja, mutta Yamamoto Isorokun neuvosta Japani päätti hyökätä Pearl Harboriin, jossa se voisi tehdä mahdollisimman paljon vahinkoa lyhyessä ajassa. Yhdysvallat eivät uskoneet Japanin uskaltavan hyökätä kotitukikohtaansa, ja hyökkäys olikin Yhdysvallolle täydellinen yllätys. Pearl Harborin hyökkäys tapahtui 7. joulukuuta 1941. Samaan aikaan Japani hyökkäsi Hongkongiin ja miehitti sitä lopulta lähes neljän vuoden ajan. Pearl Harborin hyökkäyksestä tuli strateginen katastrofi, joka ei juuri vahingoittanut Yhdysvaltoja, mutta sitoi sen lopullisesti Japanin ja sen liittolaisten vastaiseen sotaan.

Natsi-Saksan ollessa salamasotansa keskellä Euroopassa Japani oli samanlaisessa tilanteessa Aasiassa. Valloitettuaan jo aiemmin Taiwanin ja Mantšurian, Japanin armeija miehitti nyt suurimman osan Kiinan rannikkoa kuten Shanghain, Ranskan Indokiinan (Vietnam, Laos, Kambodža), Brittiläisen Malesian (Brunei, Malesia, Singapore) sekä Alankomaiden Itä-Intian (Indonesia). Thaimaa solmi vuorostaan Japanin kanssa löyhän liiton. Japani valtasi myös Burmann ja saapui jo Intia ja Australian rajoille pommittaen Darwinin kaupunkia Pohjois-Australiassa. Japani oli pian luonut itäiselle Tyynellemerelle jo niin suuren imperiumin, että sen hallitseminen kävi vaikeaksi. Noin neljän vuoden sodan, kolmen miljoonan kuolleen japanilaisen, Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien ja lähes kaikkien tärkeimpien japanilaisten kaupunkien tuhoutumisen jälkeen Japani antautui USS Missourilla Tokion satamassa 2. syyskuuta 1945. Japani menetti sodan tuloksena kaikki valloituksensa: Mantšuria palautettiin Kiinalle, Japani luopui kaikista vaatimuksistaan Taiwania kohtaan, Korea otettiin YK:n hallintaan, eteläinen Sahalin ja Kuriilit siirtyivät Neuvostoliitolle ja USA:sta tuli Ryūkyū-saarten ja Ogasawara-saarten ainoa hallitsija. Kansainvälinen sotarikostuomioistuin tuomitsi seitsemän japanilasta sotarikollista kuolemaan 12. marraskuuta 1948 teoistaan II maailmansodassa.

Japani joutui tappiolle usean eri syyn takia. Tärkein oli luultavasti USA:n talouden ja teollisuuden kapasiteettien merkityksen aliarviointi. Yhdysvallat toipui Japanin hyökkäyksestä paljon odotettua nopeammin, ja sen nopea vastahyökkäys alensi japanilasten taistelumoraalia. USA:n sotatarvikkeiden tuotanto myös suuresti ylitti japanilaisten tuotannon sodan loppua kohti. Toinen tärkeä syy oli Japanin laivaston ja maavoimien välinen valtataistelu, joka johti huonoon yhteistyöhön ja tiedustelutoimintaan. Japanin armeija oli lisäksi levittäytynyt niin laajalle, että itse Japani jäi haavoittuvaiseksi.

Miehitetty Japani

Kenraali MacArthur ja keisari Hirohito

Pääartikkeli: Miehitetty Japani

Sodan jälkeen Japani laitettiin liittoutuneiden kansainvälisen hallinnon alle kenraali Douglas MacArthurin kautta. Maassa tehtiin suuria poliittisia, sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia, kuten laajennettu, yleinen äänioikeus, uudistukset koulutusjärjestelmässä ja valtiopäivien elvyttäminen. Uusi pasifistinen, vain itsepuolustusvoimat salliva perustuslaki astui voimaan 3. toukokuuta 1947. Yhdysvallat ja 45 muuta liittoutunutta allekirjoittivat Japanin kanssa rauhansopimuksen syyskuussa 1951. Yhdysvaltain senaatti ratifioi sopimuksen 20. maaliskuuta 1952, ja sopimuksen mukaisesti Japani sai takaisin täyden itsenäisyytensä 28. huhtikuuta 1952. Japanista tuli Korean sodan kautta pian Yhdysvaltojen merkittävä liittolainen kylmässä sodassa.

1950-luvulta nykypäivään

Tokion kaupunginhallituksen rakennukset valmistuivat vuonna 1991

Pääartikkelit: Japani 1950-luvulta Shōwa-kauden loppuun, Heisei-kausi

Vuonna 1956 Japanin ja Kiinan kansantasavallan sekä Neuvostoliiton diplomaattisuhteet avattiin uudestaan, ja Japanista tuli Yhdistyneiden kansakuntien jäsen. Diplomaattiset suhteet Japanin ja Korean tasavallan välillä normalisoituivat vasta vuonna 1965.

Japani pysyi sodan jälkeen ulkopolitiikassa varovaisena, mutta sen taloudellinen kasvu oli 1950-luvulta 1980-luvulle nopeaa, ja prosessia onkin usein nimitetty 'Japanin talousihmeeksi'. Sodanjälkeiset uudistukset muuttivat Japanin aidoksi puoluedemokratiaksi, jota kuitenkin koko talousihmeen ajan hallitsi yksi puolue (LDP). Tämä vakaus antoi Japanin hallituksille vapaat kädet valvoa ja säädellä talouskehitystä pitkän ajan kuluessa. Valtion investointien ja ohjailun kautta sekä USA:sta ja Euroopasta omaksutun teknologian avulla Japani rakensi pian uudelleen sodassa lähes tuhoutuneen raskaan teollisuutensa. Autojen, laivojen ja myöhemmin elektroniikan valmistuksesta ja viennistä tuli talouden kasvua eteenpäin vieviä tekijöitä. Talouskasvu pysähtyi vasta kuplatalouden romahdettua 1990-luvun alussa, ja aikaa on sittemmin kutsuttu 'menetetyksi vuosikymmeneksi'.

Keisari Hirohito kuoli vuonna 1989n, ja hänen poikansa Akihito myötä maassa alkoi Heisei-kausi. Pitkäaikainen talouskriisi osoitti laantumisen merkkejä vasta 2000-luvun alussa. Vuonna 2001 valittu Junichiro Koizumin hallitus on tällä hetkellä yhä vallassa. Koizumi teki radikaalin muutoksen Japanin ulkopolitiikassa, kun hän salli Japanin puolustusvoimien sotilaiden osallistumisen Irakin sotaan – operaatiosta tuli Japanin suurin ilman YK:n mandaattia II maailmansodan jälkeen aloitettu. Japani on osallistunut aktiivisesti myös YK:n rauhanturvatoimintaan.