Gardener aloitti kansainvälisen uransa nuorten maailmanmestaruuskilpailuiden 100 metrin kakkossijalla ja pikaviestin kultamitalilla vuonna 1994. Ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa hän saavutti 1998 Valencian EM-hallikisoissa, missä hän juoksi 60 metrillä hopealle. Vuotta myöhemmin Maebashin MM-hallikisoissa hän sijoittui 60 metrillä pronssille ajalla 6,46. Samana vuonna Sevillan MM-kisoissa ulkoradoilla hän oli sadalla metrillä seitsemäs. Vuoden 2000 EM-hallikisoissaississ Ghentä hän voitti 60 metrillä Euroopan mestaruuden, mutta jäi samana vuonna Sydneyn olympialaisissa sadalla metrillä alkueriin.
2002 Wienin EM-hallikisoissa Gardener uusi 60 metrin mestaruutensa. Samana vuonna Kansainyhteisön kisoissa hän juoksi Englannin kultaa voittaneessa pikaviestijoukkueessa. 2003 Birminghamin MM-hallikisoissa hän saavutti 60 metrillä pronssia, ja vuotta myöhemmin Budapestin halli-MM-kisoissa kirkasti mitalin kultaiseksi. Samana vuonna hän voitti olympiakultaa Ateenassa Britannian pikaviestijoukkueessa. 2005 Madridin EM-hallikisoissa hän puolusti menestyksekkäästi 60 metrin mestaruuttaan.
Aiheesta muualla