Yleisesti
Jeesuksen elämästä ei tunneta hänen elinaikanaan kirjoitettuja asiakirjoja. Varhaisimmat hänen elämästään todistavat kirjoitukset, Uuden testamentin kirjeet ja evankeliumit, on kirjoitettu joitakin kymmeniä vuosia hänen sanotun kuolemansa jälkeen. Monet tutkijat katsovat Raamatun kertomusten Jeesuksesta olevan osittain teologisoituja tai mytologisoituja kuvauksia historiallisen henkilön elämästä. Heidän mukaansa niiden tarkoituksena on ollut ennemmin uusien käännynnäisten voittaminen kuin puolueettoman historiallisen totuuden esittäminen. Yksi raamatuntutkimuksen suurimpia kysymyksiä on sen erottaminen, mikä osa Jeesuksen elämän kuvauksista on historiallista aineistoa ja mikä ei. Jopa tarkat kuvaukset Jeesuksen elämästä ovat saattaneet muuttua suullisessa perimätiedossa ja mahdollisen Raamatun kirjojen toimitustyön aikana. Toisia on saatettu liioitella tarkoituksella, ja joitakin seikkoja on saatettu keksiä kokonaan mahdollisesti vanhempien tekstien (kuten Vanhan testamentin kirjoitusten) tai legendojen perusteella.
Jeesus-myyttiin uskova koulukunta näkee Jeesuksen olleen uusi versio vanhempien mysteeriuskontojen kuolevasta ja ylösnousevasta jumalihmisestä. Tällainen oli muun muassa Osiris-Dionysos. Toiset taas katsovat, että gnostilaisuuden ja kristinuskon yhtämäkohdat perustuvat historialliseen henkilöön, joka toimi keskeisenä henkilönä juutalaisen perinteen ja mysteeriuskontojen yhteensulauttamisessa. Tämän teorian mukaan tämä synkretistinen uskonto osoittautui lopulta suositummaksi pakanoiden kuin juutalaisten parissa, ja kehittyi myöhemmin kristinuskoksi.
Historiallisten todisteiden ristiriitaisuus ja puuttellisuus eivät tarkoita, etteikö itse kertomus olisi tosi. Esimerkiksi Aleksanteri Suuren kaksi kokonaista elämänkertaa, kirjoittajina Arrianos ja Plutarkhos, laadittiin yli neljäsataa vuotta Aleksanterin kuoleman jälkeen ja kuitenkin näitä kirjoituksia pidetään luotettavina. Samaten Hannibalin Alppien ylityksestä on kaksi täysin erilaista versiota, mutta silti kukaan ei ole kyseenalaistanut itse tapahtuman historiallisuutta.
Vuonna 1994 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisista 67% oli sitä mieltä, että Jeesus oli todellinen henkilö. Vakuuttuneimpia tästä olivat korkeakoulututkinnon suorittaneet ja ylemmät toimihenkilöt (80%). 10% ei pitänyt Jeesusta todellisena henkilönä. 66% uskoi että Jeesus on Jumalan poika, ja 12% oli toista mieltä[
However, these late dates are hardly late at all compared to other ancient records that historians regard as credible. For instance, 'the two earliest biographies of Alexander the Great were written by Arrian and Plutarch more than four hundred years after Alexander's death in 323 B.C, yet historians consider them to be generally trustworhty. Yes, legendary material about Alexander did develop over time, but it was only in the centuries after these two writers. In other words, the first five hundred years kept Alexander's story pretty much intact; legendary material began to emerge over the next five hundred years. So whether the gospels were written sixty years or thirty years after the life of Jesus, the amount of time is negligible by comparison. It's almost a nonissue.' (The Case For Christ by Lee Strobel, p41; The Historical Reliability of the Gospels by Craig Blomberg)]
Beyond this, it is possible that the gospels were written sooner than the estimate cited above (which dates Mark around A.D. 70, Matthew and Luke around A.D. 80 and John around A.D. 90). The book of Acts 'was written by Luke. Acts ends apparently unfinished--Paul is a central figure of the book, and he's under house arrest in Rome. With that the book abruptly halts. What happens to Paul? We don't find out from Acts... because the book was written before Paul was put to death... That means Acts cannot be dated any later than A.D. 62. Having established that, we can then move backward from there. Since Acts is the second of a two-part work, we know the first part-- the gospel of Luke-- must have been written earlier than that. And since Luke incorporates parts of the gosel of Mark, that means Mark is even earlier. If you allow maybe a year for each of those, you end up with Mark written no later than about A.D 60, maybe even the late 50s. If Jesus was put to death in A.D. 30 or 33, we're talking about a maximum gap of thirty years or so.' (ibid, 41-2) However, many scholars do not accept the premise that Acts was written contemporaneously with Paul's ministry. Assuming Luke wrote Acts before Paul's death is based on an argument from silence, as Luke not listing Paul's death does not prove he is unaware of it.
Further, from a historical perspective, (as opposed to a presentist one based on our contemporary standards) 'the definition of memorization was more flexible back then. In studies of cultures with oral traditions, there was freedom to vary how much of the story was told on any given occasion-- what was included, what was left out, what was paraphrased, what was explained, and so forth... in the ancient Middle East, anywhere from ten to forty percent of any given retelling of sacred tradition could vary from one occasion to the next. However, there were always fixed points that were unalterable, and the community had the right to intervene and correct the storyteller if he erred on those important aspects of the story.' And 'ten to forty percent is pretty consistently the amount of variation among the synoptics on any given passage.' Thus, allowing for 'the elements...of paraphrase, of abridgment, of explanatory additions, of selection, of omission-- the gospels are extremely consistent with each other by ancient standards which are the only standards by which it's fair to judge them.' (The Case For Christ by Lee Strobel, p54-7; The Historical Reliability of the Gospels by Craig Blomberg)
-->
Uuden testamentin kirjeet
Apostoli Paavali ei ollut Apostolien tekojen eikä hänen omien kirjeidensä perusteella koskaan tavannut Jeesusta henkilökohtaisesti. Hän tunsi Jeesuksen ainoastaan näkemiensä näkyjen ja Jeesuksen opetuslapsien kanssa käymiensä keskustelujen kautta. Paavalin vuosien 55 ja 65 välillä kirjoitettuja kirjeitä käytetään kuitenkin usein todisteena Jeesuksen historiallisuuden puolesta. Kaikki nykytutkijat eivät kuitenkaan ole sitä mieltä, että kaikki Paavalin nimiin laitetut kirjeet olisivat hänen kirjoittamiaan.
Galatalaiskirjeessä Paavali sanoo käyneensä Jerusalemnissa kolme vuotta sen jälkeen, kun oli nähnyt Jeesuksen näyssä Damasko tiellä. Hän oli matkustanut Arabiassassa ja jälleen Damaskossa, ennen kuin matkusti Pietarin, jota hän kutsuu Jeesuksen apostoliksi, ja Jaakobin, jota hän kutsuu 'Herran veljeksi', luokse (Gal. 1:18-20 [1] 
).
Paavali kertoo käyneensä Jerusalemissa myös neljätoista vuotta myöhemmin, jolloin hän osallistui kaupungissa pidettyyn apostolien kokoukseeen. Kokouksessa väiteltiin muun muassa ympärileikkauksen tarpeellisuudesta pakanuudesta kääntyneiden kristittyjen parissa.
Kaanonin ulkopuoliset kirjoitukset
Tuomaan evankeliumi
Tuomaan evankeliumi on kokoelma Jeesuksen nimiin laitettuja sanontoja (logia). Näin se vastaa teoreettista Q-evankeliumia, johon se saattaakin liittyä. Jotkut tutkijat katsovat, että evankeliumi olisi jopa muita vanhempi, mutta toiset taas ajoittavat sen niinkin myöhään kuin vuoteen 150, perustaen ajoituksensa evankeliumissa oleviin gnostilaisiin vaikutteisiin ja siihen, ettei evankeliumia mainita aikalaislähteissä ennen toisen vuosisadan jälkimmäistä puoliskoa. Evankeliumi kärsii myös siitä, ettei siitä ole säilynyt kovin montaa kopiota class="external" rel="nofollow" target="_blank">[1 .
Evankeliumi ei myöskään mainitse Jeesuksen ylösnousemusta, minkä jotkut tutkijat näkevät merkittävänä puutteena. Toisaalta monet tutkijat ovat katsoneet, että Markuksen evankeliumi on saattanut päättyä alun perin ilman mainintaa Jeesuksen ilmestymisistä kuolemansa jälkeen, erityisesti koska kaikkein vanhimmat Markuksen evankeliumin luvun 16 käsikirjoitukset eivät sisällä samaa loppua kuin myöhemmät käsikirjoitukset, joita on käytetty nykyisten raamatunkäännösten pohjana [1]
Gnostilaiset kirjoitukset
Myös jotkut gnostilaiset kirjoitukset tarjoavat suhteellisen varhaisia kuvauksia Jeesuksen elämästä. Ne ovat arvokkaita siksi, ettei niistä koskaan tullut osa Raamatun kaanonia, joten niiden ei tarvinnut koskaan noudattaa muodostunutta kristillistä oikeaoppisuutta. Gnostilaisilla kirjoituksilla on kuitenkin taipumusta olla enemmän vertauskuvallisia kuin historiallisia, ja ne ajoittuvat enimmäkseen vuosiin 150-300. Tämän vuoksi niitä ei voida pitää luotettavina lähteinä koskien historiallista Jeesusta. Gnostilaiset mielipiteet Jeesuksesta vaihtelivat doketismista täydelliseen myyttiin ja hänen henkilöään käytettiin lähes aina vertauskuvana, jonka suuhun gnostilaiset opetukset sijoitettiin. Jeesuksen ylösnousemus nähtiin vertauskuvana valaistumiselle, jonka jokainen voi saavuttaa.
Ei-kristilliset kirjoitukset
Ei-kristityistä historiankirjoittajista vain harvojen tiedetään kirjoittaneen mitään Jeesuksesta tai varhaiskristityistä. Jeesuksesta ei ole arkisto- tai arkeologista todistusaineistoa siltä ajalta, jolloin hänen sanotaan eläneen, vaikka tuolta ajalta on säilynyt useiden kirjoittajien tekstejä.
Suurimmalla osalla niistä kirjoittajista, joiden kirjoituksia on säilynyt, eivät kuitenkaan kiinnittäneet juurikaan huomiota Lähi-idän tapahtumiin saati sitten nimenomaisesti Juudeainan muutenkaan. Näin heillä ei olisi välttämättä ollut juurikaan syytä mainita paikallista saarnaajaa, joka toimi julkisesti noin kolmen vuoden ajan. Jeesus ei esiinny Filon, Seneca vanhemman eikä Plutarkhoksen kirjoituksissa, mikä saattaa viitata siihen, että jos Jeesus oli olemassa, hän ei ole herättänyt juurikaan huomiota, koska nämä kirjoittajat mainitsevat useita henkilöitä, joiden historiallinen arvo oli paljon pienempi.
Neljän ei-kristillisen historioitsijan kirjoituksissa on kuitenkin kohtia, jotka saattavat mahdollisesti viitata Jeesukseen. Nämä ovat Plinius nuorempi, Josephus, Suetonius ja Tacitus. Nämä kohdat viittaavat kuitenkin yleensä enemmän varhaiskristittyihin yleensä kuin Jeesukseen. Plinius nuorempi tuomitsi kristityt helposti harhaanjohdettavina hölmöinä, samoin kuin Lukianos muutamaa vuotta myöhemmin. Suetonius tekee epäselvän viittauksen henkilöön nimeltä 'Chrestus'. Tacitus (Annaalit) antaa yhteenvedon Jeesukseen liittyvistä yleisistä mielipiteistä, mutta ei osoita, että hänellä olisi ollut käytettävissään riippumattomia lähteitä. Mainitusta neljästä historioitsijasta Josephuksen kirjoitukset ovat kaikkein mielenkiintoisimpia Jeesuksen historiallisuuden tutkijoiden kannalta.
Varhaiskristilliset kirjoittajat eivät kuitenkaan viittaa mainittuihin kohtiin, ja Tacituksen tapauksessa hänen kirjoituksensa eivät mainitse kristittyjä ennen Sulpicius Severuksen tekemää käännöstä. Merkittävin ei-kristillinen todistus tulee Josephukselta. Jeesuksen lisäksi hänen kirjoituksensa mainitsevat myös Johannes Kastajan ja Jaakob Vanhurskaan, tosin jotkut ovat kyseenalaistaneet sen, onko Jaakobin yhteydessä oleva viittaus 'Kristuksen veljeen' alkuperäinen vai myöhempi lisäys. Ainut selonteko, joka mainitsee Jeesuksen kiistämättömästi, on Josephuksen nimellä Testimonium Flavianum tunnettu kohta. Sen aitoudesta on kuitenkin myös käyty paljon väittelyitä, koska vaikuttaa oudolta, että Josephus olisi elinikäisenä juutalaisena kutsunut Jeesusta messiaaksi. Monet tutkijat katsovat, että Josephuksen todistuksen runkoteksti olisi aito, mutta kristityt olisivat myöhemmin tehneet siihen lisäyksiä.
Josephus
Tärkein juutalainen lähde on Flavius Josephuksen (n. 37-100 jaa.) (37–100 jaa.), ensimmäisen vuosisadan merkittävä historioitsija. Hänen yksi tunnetuimmista teoksistaan on kaksikymmentäyksiosainen juutalaisten historiaa käsittelevä Antiquities (Juutalaisten muinaisajat), jonka hän sai valmiiksi vuosien 93 ja 94 välillä. Tästä teoksesta löytyy kaksi selvää viittausta Jeesukseen.
Merkittävin maininta on katkelma, jota kutsutaan nimellä Testimonium Flavianum:
- 'Niihin aikoihin siellä eli Jeesus, viisas ihminen, jos häntä voi nimittää ihmiseksi. Sillä hän oli henkilö, joka teki yllättäviä sankaritekoja ja oli sellaisten ihmisten opettaja, jotka iloiten ottivat vastaan totuuden. Hän voitti puolelleen monia juutalaisia ja monia kreikkalaisia. Hän oli Kristus. Kun Pilatus, kuultuaan että häntä syyttivät keskuudessamme korkeimmassa asemassa olevat miehet, oli tuominnut hänet ristiinnaulittavaksi, ne, jotka olivat ensin oppineet rakastamaan häntä, eivät luopuneet kiintymyksestään häntä kohtaan. Kolmantena päivänä hän ilmestyi heille herättynä takaisin henkiin, sillä Jumalan profeetat olivat profetoineet tämän ja lukemattomia muita hämmästyttäviä asioita hänestä. Ja kristittyjen heimo, jota hänen mukaansa sillä nimellä kutsutaan, ei tähän päivään mennessä ole kadonnut.' (Josephus. Antiquities 18.63-64)
Testimonium Flavianum on tunnetusti ristiriitainen ja kyseenalainen. Muiden muassa John Dominic Crossan ja K. H. Rengstorff ovat huomauttaneet, että nämä kohdat vaikuttavat sisäisen todistusaineiston perusteella olevan epäyhteensopivia muiden Josephuksen kirjoitusten ja Josephuksesta tunnettujen asioiden kanssa, mikä on johtanut heidät ajattelemaan, että nämä kohdat on lisätty myöhemmin joko kokonaisuudessaan tai osaksi.
Onkin erittäin todennäköistä että varhaiset kristityt kopioijat ovat muokanneet Josephuksen alkuperäistä tekstiä, koska sen sisältö on liian kristillistä ollakseen juutalaisen kirjoittama. Tekstissä annetaan ymmärtää, että Jeesus oli enemmän kuin ihminen, että hän oli Kristus ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä. Kirkkoisä Origeneen mukaan Josephus ei uskonut Jeesuksen olevan Messias eli Kristus (Contra Celsum 1.47). Mutta puoltaviakin argumentteja on olemassa: katkelma löytyy kaikista säilyneistä käsikirjoituksista, ja toisaalta mitään muuta kohtaa Josephuksen teoksessa Antiquities ei ole kyseenalaistettu. Katkelma on kuitenkin joissakin käsikirjoituksissa, esimerkiksi eräässä 900-luvulta peräisin olevassa vaihtoehtoista käsikirjoitustraditiota edustavassa käsikirjoituksessa, erilainen. Jotkut tutkijat katsovat kuitenkin myös tämän version olevan virheellinen, sillä sen kirjoittaja Agapios Hierapolislainen vaikuttaa lainanneen kohtaa ulkomuistista.
Jonkinlaisena tutkijoiden konsensuksena Josephuksen todistuksen suhteen voidaan pitää John Meierin näkemystä, jonka mukaan Josephuksen todistus on kolmea lisäystä lukuun ottamatta aito. Näitä ovat edellä mainitut: 'jos häntä voi nimittää ihmiseksi', 'Hän oli Kristus' ja maininta ylösnousemuksesta. Miamin yliopiston muinaishistorian professori Edwin M. Yamauchi mainitsee, että nykyään juutalaisten ja kristittyjen kesken vallitsee huomattava yksimielisyys siitä, että kyseinen kohta on autenttinen, vaikka siinä saattaa olla joitakin lisäyksiä. Josephuksen maininta Jeesuksesta ei siis ole kokonaisuudessaan väärennetty, mutta on vaikea sanoa, mitä alkuperäinen teksi on sanonut.
Toinen Josephuksen teoksen kohta joka mainitsee Jeesuksen, on vähemmän kyseenalainen.
- 'Hän kutsui koolle Sanhedrinin ja toi heidän eteensä miehen nimeltä Jaakob, sen Jeesuksen veli, jota kutsuttiin Kristuksesi, ja jotakin muita. Hän syytti heitä lain rikkomisesta ja lähetti heidät kivitettäviksi.' (Josephus. Antiquities 20.200)
Kuuluisan Josephus-tutkijan Louis Feldmanin mukaan tämän katkelman aitous on lähes yleisesti hyväksytty. Ne tutkijat jotka kieltävät tekstin aitouden muodostavat pienen vähemmistön. Scott Oser toteaa artikkelissaan Historicity Of Jesus FAQ : 'While there is some reason to believe that this second passage is a fabrication, there is not enough evidence to definitely conclude this.' Yamauchi toteaa, ettei hän tunne ainuttakaan tutkijaa, joka olisi onnistuneesti kumonnut tämän kohdan.
Plinius nuorempi
Plinius nuorempi viittaa kristittyihin noin vuonna 112 keisari Trajanuksen sekä Pontuksen ja Bithynian kuvernöörin kanssa käydyssä kirjeenvaihdossa. Siinä Plinius pyytää neuvoa, kuinka hänen tulisi käsitellä kristittyjä, jotka kieltäytyvät palvomasta keisaria jumalana ja palvovat sen sijaan 'Kristusta' jumalana. Plinius kuitenkin ainoastaan kertoo, mihin pidätetyt uskoivat, eikä mainitse nimeä Jeesus.
Plinius kirjoitti muun muassa:
- 'Katsoin oikeaksi vapauttaa ne, jotka kielsivät olevansa tai olleensa kristittyjä ja minun saneluni mukaan kutsuivat avukseen jumalia ja uhrasivat suitsuketta ja viiniä kuvallesi, jonka olin käskenyt yhdessä jumalien kuvien kanssa tuoda tätä varten paikalle, ja tämän lisäksi herjasivat Kristusta – kaikki sellaista, johon todellista kristittyä sanotaan olevan mahdoton pakottaa. Monet, joita tällä syytöksellä haastetut (kristittynä oleminen) heti myönsivät olleensa kristittyjä, mutta jo hylänneensä sen; he olivat todellakin olleet kristittyjä, mutta luopuneet siitä pois, jotkut kolme vuotta sitten, jotkut aiemmin, jotkut niinkin kauan kuin kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Kaikki nämä palvoivat kuvaasi ja jumalten patsaita, ja kirosivat Kristuksen'. (Pliniuksen kirje Trajanukselle 10.96) [1] [1]
Suetonius
Gaius Suetonius (n. 69-140) kirjoitti vuonna 112 seuraavaa keisari Claudiuksen elämäkerrassaan teoksessa Kahdentoista keisarin elämä:
- 'Iudaeos, impulsore Chresto, assidue tumultuantes Roma expulit' ('Hän karkotti juutalaiset Roomasta, koska nämä kapinoivat jatkuvasti Chrestuksen aloitteesta', vertaa Apostolien teot 18:2).
Hän mainitsi kristityt jo aiemmin keisari Neron elämäkerran yhteydessä:
- 'Rangaistuksen kohteena olivat kristityt, jotka olivat uuteen paheelliseen kulttiin kuuluvia ihmisiä.' [1]
Jotkut ovat katsoneet Suetoniuksen mainitseman 'Chrestuksen' olevan väärä kirjoitusmuoto 'Christuksesta' ('Kristus') ja siten mahdollinen viittaus Jeesukseen. Suetonius kuitenkin antaa ymmärtää, että kyseessä ollut henkilö olisi ollut Roomassa vuonna 54, jolloin hän ei voisi viitata Jeesukseen.
Suetonius on kuitenkin saattanut käsittää Kristuksen henkilöyden ja hänen merkityksensä kristityille väärin. Termi 'Chrestus' esiintyy myös muissa teksteissä Jeesukseen viitateen, mikä osoittaa, että ajatus kirjoitusvirheestä ei ole mahdoton. Chrestus oli kuitenkin myös yleinen nimi Roomassa, se tarkoitti 'hyvää' tai 'hyödyllistä', ollen erityisen yleinen nimi orjilla, ja Suetoniuksen kuvaamat levottomuudet käsittelevät juuri orjien kapinaa. Tämän vuoksi suurin osa tutkijoista ei katso, että kohta viittaisi Jeesukseen.
Tacitus
Tacitus kirjoitti kaksi tekstikappaletta Jeesuksesta ja kristinuskosta vuonna 116n. Ensimmäinen sanoo, että kristittyjä oli Roomassa keisari Nero aikana (54-68). Toinen sanoo, että kristinusko nousi Roomassa ja Juudeassa, ja että prokuraattori Pontius Pilatus oli lähettänyt 'Kristuksen' kuolemaan:
- 'Pysyvä huhu arveli keisari Neroa tämän tulipalon sytyttäjäksi. Voidakseen tukahduttaa huhun, hän syytti rikoksesta lahkoa, jota yleisesti vieroksuttiin sen jumalanpalvelustapojen vuoksi ja jonka jäseniä kutsuttiin kristityiksi. Nimi oli annettu heille erään Kristuksen mukaan, jonka prokuraattori Pontius Pilatus tuomitsi ja naulitsi ristille Tiberiuksen hallitusajalla. Tämä vaarallinen lahko, jota olen kuvannut aikaisemmin, ei ole juurtunut vain Juudeaan, josta se on kotoisin, vaan myös itse Roomaan, jonne kaikki pelättävät ja häpeälliset asiat kerääntyvät ja löytävät sieltä kotinsa' (Tacitus, Annaalit 15, 44.) [1]
Tacituksen kuvaus kristityistä on hyvin negatiivinen, hän kutsuu kristinuskoa 'vaaralliseksi taikauskoksi' ja 'joksikin raa'aksi ja häpeälliseksi', minkä johdosta teksti ei todennäköisesti ole myöhempi kristittyjen tekemä lisäys.
Tacitus viittaa kirjoituksessaan pelkästään 'Kristukseen', hepreankielisen sanan 'messias' kreikankieliseen käännökseen, eikä nimeen 'Jeesus'. Pontius Pilatukseen hän viittaa 'prokuraattorina', joka on eri virka kuin evankeliumien Pontius Pilatukselle mainitsema prefekti tai kuvernööri. Tässä tapauksessa arkeologia tukee evankeliumeja, koska on löydetty kirjoitus, jonka mukaan Pilatus oli prefekti.
Jotkut tutkijat katsovat, että toinen teksti kuvaa pelkästään kristillisiä uskomuksia, jotka eivät olleet kiistanalaisia (eli että kultin johtaja oli tuomittu kuolemaan), ja että Tacituksella ei siten ollut syytä tarkistaa tietojaan, vaikka hän käytti vain uskonnollisia lähteitä. Toiset tutkijat, kuten Karl Adam, ovat katsoneet, että historioitsijana ja kristinuskon vihollisena Tacitus olisi tutkinut väitteet Jeesuksen teloituksesta ennen kuin kirjoitti niistä.
Rabbiiniset merkinnät
Jerusalemin toisen temppelin loppuajoilta on säilynyt vain vähän juutalaisia historiallisia asiakirjoja. Josephuksen teoksia lukuun ottamatta varhaisin lähde tuolta ajalta on Mishnah, joka on juutalainen lakikokoelma, ei oikeudenkäyntipöytäkirja tai yleinen historiateos.
Tuon ajan juutalaiset muistiinmerkinnät, sekä suulliset että kirjalliset, koottiin yhteen Talmudiin, joka on kokoelma lakiin liittyviä väittelyitä ja kertomuksia. Se on laaja, yli kolmestakymmenestä osasta koostuva teos. Talmud ei mainitse ketään 'Jeesus'-nimistä (hepreaksi Yehoshuah). Lähin nimi on babylonialaisessa Talmudissa esiintyvä 'Yeshu'. Tämän henkilön tiedot eivät kuitenkaan sovi Raamatun Jeesukseen, ja nimi saattaa olla halventava lyhenne kaikille (mahdollisesti, mutta ei välttämättä, myös kristityille) jotka pyrkivät käännyttämään juutalaisia pois juutalaisuudesta: yemach shemo vezichro ('pyyhitty olkoon hänen nimensä ja muistonsa'). Termi ei myöskään esiinny jerusalemilaisessa Talmudissa, jonka olettaisi mainitsevan Jeesuksen mieluummin babylonialaista versiota useammin kuin harvemmin.
Jeesuksen nimen puuttuminen Talmudista saattaa kuitenkin johtua yksinkertaisesti siitä, että kristinusko on ollut Talmudin kirjoittamisen aikaan vähäpätöinen liike ja siitä, että Talmud on keskittynyt enemmän lain tulkintoihin kuin historiankirjoitukseen.
Arkeologiset todisteet
Pilatus-kaiverrus
Samoin kuin Jeesuksen historiallisuudesta on ollut keskustelua, samoin jotkut ovat kyseenalaistaneet monien Jeesukseen liittyvien henkilöiden, kuten Jeesuksen äidin Marian, hänen opetuslastensa ja monien muiden Uudessa testamentissa mainittujen henkilöiden historiallisuuden. Vuosisatoja on keskusteltu muun muassa Jeesuksen ristiinnaulitsemisen määränneen Pontius Pilatuksen historiallisuudesta. Häntä ei mainita aikakauden virallisissa roomalaisissa asiakirjoissa. Jotkut ovat päätelleet tästä, että hänen olemassaolonsa on pelkkä legenda tai jopa väärennetty yksityiskohta. Samoin on keskusteltu väitetyn Pilatuksen arvonimestä: oliko hän prefekti (maaherra) vai prokuraattori?
Vuonna 1961 tilanne muuttui, kun Caesarea Palaestinassa, Juudean pääkaupungissa, sijainneen roomalaisen teatterin raunioista löytyi kalkkikivilohkare, jossa oli Pilatuksen omistuskirjoitus Tiberieumista. Kirjoituksen mukaan hän oli prefectus (yleensä kirjoitettu muodossa praefectus) eli Juudean maaherra. Sana Tiberieum on tuntematon. Jotkut tutkijat ovat arvelleet, että kyseessä on ollut rakennus, mahdollisesti temppeli, joka oli omistettu keisari Tiberiukselle. Kirjoitus on nykyään sijoitettu Jerusalemin Israel-museoon numerolla AE 1963 no. 104. Se tunnetaan nimellä Pilatus-kaiverrus. Monet Jeesuksen historiallisuuden puolestapuhujat viittaavat tähän kirjoitukseen yhtenä osana sitä historiallista todistusaineistoa, joka tukee Uuden testamentin kuvausta historiallisesta Jeesuksesta.
Jaakobin luuarkku
Jaakobin luuarkku on kuolleen henkilön luiden hautaamiseen käytetty arkku, joka löytyi Israelista vuonna 2002. Sen väitettiin olevan Jeesuksen veljen Jaakobin arkku, ja jotkut katsoivat sen todistavan, että ajanlaskun alun tienoilla eli merkittävä Jeesus, jonka isä oli Joosef ja veli Jaakob. Arkun aitous on kuitenkin nykyään hyvin voimakkaasti kyseenalaistettu ja sitä pidetään nykyaikana tehtynä väärennöksenä.
Talpiotin hauta
Talpiotin hauta on Talpiotista, Jerusalemin läheltä Israelista vuonna 1980 löydetty hauta. Hauta sisälsi löytähetkellä kymmenen luuarkkua, joista yksi on myöhemmin kadonnut. Hauta tuli laajempaan julkisuuteen helmikuussa 2007, kun James Cameronin ja Simcha Jacobovicin tuottama dokumenttiohjelma The Lost Tomb of Jesus ja Jacobovicin kirjoittama kirja The Jesus Family Tomb esittivät teorian, jonka mukaan hauta olisi ollut Jeesuksen ja eräiden toisten häneen liittyvien Uudessa testamentissa mainittujen henkilöiden hautapaikka.
Jeesus myyttinä
Jotkut tutkijat ovat kyseenalaistaneet Jeesuksen historiallisuuden. Heidän mukaansa Jeesusta ei ole koskaan ollut olemassa todellisena historiallisena henkilönä, vaan kyseessä on jonkinlainen myytti. Esimerkiksi Timothy Freke ja Peter Gandy ovat lainanneet todisteena Toista Johanneksen kirjettä, jossa sanotaan: 'Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi' (2. Joh. 1:7 [1] ). Heidän mukaansa tämä viittaa siihen, että jo hyvin varhaisessa vaiheessa oli epäilyksiä Jeesuksen historiallisuudesta. Valtavirran tutkijat katsovat, että kyseinen kohta viittaa doketismiin, joka ei liity kysymykseen Jeesuksen olemassaolosta.
Jeesuksen historiallisuuden kieltävät tutkijat vetoavat yleensä seuraavanlaisiin seikkoihin:
- varhaisimpina pidettyjen kristillisten lähteiden (mm. Paavalin ym. kirjeet) lähes täydellinen vaikeneminen Jeesuksen maallisen elämän yksityiskohdista ja harvojen mainintojenkin tulkinnanvaraisuus
- silminnäkijätodistusten, aikalaistodistusten ja lähes aikalaistodistusten puute;
- niiden aikalaisten ja lähes aikalaisten suuri määrä, joiden olisi pitänyt mainita tai jotka olisivat voineet mainita Jeesuksen, mutta eivät maininneet;
- Jeesuksen elämän yksityiskohtaisten kuvausten puute myös ei-kristillisissä lähteissä;
- fyysisen todistusaineiston puute, ja
- varhaiskristillisten kirjoitusten ja aikakauden yleisten myyttien samankaltaisuus.
Kenties tuotteliain Jeesuksen historiallisuuden kieltävä raamatuntutkija on George Albert Wells. Myöhemmin näkemystä ovat edustaneet muiden muassa Earl Doherty ja Robert M. Price.
Katso myös
Viitteet
Aiheesta muualla
Quêtes du Jésus historique
Jesu historicitet
)
|
Tietoja 
