Elämäkerta
Lapsuus ja nuoruus
Jennifer Eve Garth syntyi Illinoisissa vuonna 1972. Hänen vanhempansa ovat John ja Carolyn Garth, joilla oli molemmilla kolme lasta entisistä avioliitoista ennen Jennien syntymää. Jennie kasvoi hevosfarmilla Arcolassa Illinoisin osavaltiossa Yhdysvalloissa kuuden vanhemman sisarpuolensa, Johnnyn, Chuckin, Lisan, Cammien, Wendyn ja Lynn'n kanssa.
Jennien ollessa 13-vuotias hänen perheensä muutti Phoenixiin Arizonaan. Jennie kävi tanssitunneilla ja teki hieman mallin töitä. Hän unelmoi opiskelusta korkeakoulussa ja myöhemmin oman tanssistudion perustamisesta. Jennie huomattiin 15-vuotiaana, jolloin hän voitti näyttelijäkilpailun.
Näyttelijäuran alku
Näyttelijäkilpailussa menestymisen takia Jennie lopetti lukion Greenway High Schoolista ensimmäisenä vuotena ja hänen vanhempansa muuttivat Los Angelesiin Kaliforniaan, jotta Jennistä voisi tulla näyttelijä. Hän valmistui lukiosta Kaliforniassa. Siellä hän alkoi käydä näyttelijäkurssilla lähes päivittäin. Asuttuaan n. kuusi kuukautta Los Angelesissa, hän sai roolin Erica McCrayna NBC:n TV-sarjassa 'A Brand New Life' (1989).
Ura
Garth tunnetaan parhaiten TV-sarjasta
L.A. Beat (
Beverly Hills 90210), jossa hän näytteli
Kelly Tayloria. Kyseisessä sarjassa hänen roolihahmonsa oli muun muassa laihtutuspillereiden väärinkäyttäjä, joutui tekemisiin
uskonlahkonaa kanssa, käytti
kokaiini, sai keskenmenon ja
raiskattiin.
Jennie Garth näytteli myös sitcom-sarjassa What I Like About You. Hän oli myös naispääroolissa TV-elokuvassa Danielle Steel's Star (1993).
Yksityiselämä
16. huhtikuuta 1994in Garth meni naimisiin muusikko Daniel B. Clark kanssa. He erosivat tammikuussa 1996 ja Garth otti avioeron 1. marraskuuta 1996.
20. tammikuuta 2001n Garth avioitui näyttelijä Peter Facinelli kanssa. He tutustuivat vuonna 1995 elokuvan An Unfinished Affair kuvauksissa. Heillä on kolme tytärtä: Luca Bella (s. 22. kesäkuuta 1997), Lola Ray (s. 6. joulukuuta 2002) ja Fiona Eve (s. 30. syyskuuta 2006).
Trivia
- Garth on hyvä ystävä näyttelijä Tiffani Thiessenin kanssa, joka näytteli myös Beverly Hills 90210 -sarjassa.
- Garth on julkisesti kertonut sairastavansa migreeniä.
- Garth on kasvissyöjä ja eläinoikeusjärjestö PETAn jäsen.
Filmografia
Elokuvat
- Power 98 (1996)
- My Brother's War (1997)
- Secret Santa (2003)
- Girl,Positive (Lifetime TV movie) (2007)
Televisio
- Dancing With The Stars Herself
- Growing Pains (one episode, late 1980s)
- A Brand New Life (1989)
- Just Perfect (1989)
- Teen Angel (1989)
- Beverly Hills 90210 (1990*2000)
- Teen Angel Returns (1990)
- Danielle Steel's Star (1993)
- (1994)
- Without Consent (1994)
- Falling for You (1995)
- A Loss of Innocence (1996)
- An Unfinished Affair (1996)
- What I Like About You (2002–2006)
- The Last Cowboy (2003)
Aiheesta muualla