Cruyijffin uran huippuhetket ajoittuvat 1970-luvun alkuun. Tuolloin hän oli Ajaxin kantavia voimia, kun seura voitti kolme Euroopan cupia peräkkäin (1971, 1972, 1973). Vuonna 1973 Cruijff siirtyi Ajaxista FC Barcelonaan. Hänet palkittiin Euroopan parhaimpana pelaajana vuosina 1971, 1973 ja 1974: hän oli ensimmäinen kolmesti Euroopan parhaaksi valittu pelaaja.
Maajoukkueessa Cruijff pelasi 48 ottelua tehden niissä 33 maalia. Hänen maajoukkueuransa tähtihetki oli vuoden 1974 jalkapallon MM-kisat, joissa Cruijff johdatti maansa MM-loppuotteluun asti, jonka Länsi-Saksa kuitenkin voitti. Vuoden 1978 kisoihin hän kieltäytyi osallistumasta vedoten vastenmielisyyteen isäntämaa Argentiinan sotilashallintoa kohtaan.
Ajaxin ja Barcan lisäksi Cruijff pelasi Yhdysvalloissa Los Angeles Aztecsissa ja Washington Diplomatsissa, Espanjassa Levantessa sekä Alankomaissa Feyenoordissa.
Valmentajana Cruijff valmensi kahta seuraa: Ajaxia ja FC Barcelonaa. Ajaxin hän johdatti Cup-voittajien cupin voittoon vuonna 1987 sekä Barcelonan neljään peräkkäiseen liigamestaruuteen (1991–1994) ja Mestarien liigan voittoon 1992.