| Navigaatio |
| » |
| » |
| » |
| » |
| » |
| » |
»  |
| Viimeisimmät muutokset: 2007-11-15 |
|
|
Luokka:
 |
Johanna Sinisalo |
Johanna Sinisalo (s. 22. kesäkuuta 1958 Sodankylä) on suomalainen kirjailija. Sinisalo teki läpimurtonsa jo esikoisromaanillaan Ennen päivänlaskua ei voi, joka sai Finlandia-palkinnon vuonna 2000. Hän on siten ensimmäinen Finlandia-palkittu science fiction -kirjailija. Teos on käännetty useille kielille, kuten ruotsiksi, ranskaksi, latviaksi, japaniksi, tšekiksi ja englanniksi. Teos sai tieteis- ja fantasiakirjallisuuden James Tiptree Jr. -palkinnon 2004. Sinisalon toinen romaani Sankarit ilmestyi 2003. Sinisalolta on ilmestynyt yli 40 novellia eri julkaisuissa, ja hän tehnyt sarjakuvakäsikirjoituksia sekä radio- ja tv-käsikirjoituksia (esimerkiksi Salatut elämät -sarja).
Sinisalo on opiskellut muun muassa kirjallisuustiedettä ja teatterintutkimusta Tampereen yliopistossa. Opiskelujen jälkeen hän työskenteli viisitoista vuotta mainosalalla ennen siirtymistään vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1997.
Sinisalo on saanut Suomen parhaasta scifi- tai fantasianovellista myönnettävän Atorox-robottipatsaan seitsemän kertaa. Sinisalo on harrastanut toistakymmentä vuotta vuoristovaelluksia. Hänen tähän saakka pisin vaelluksensa on Genevenjärveltäanan Nizza, noin 660 kilometriä. Hän on myös kirjoittanut aiheesta novellin 'Grande Randonnée', joka ilmestyi kokoelmassa Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita.[Aamulehti Valo 20.10.2006]
Sinisalon viimeisin romaani, mediamaailmaan sijoittuva Lasisilmä, ilmestyi syyskuussa 2006. Sinisalo on Tuotantoyhtiö Energian tuottaman Rautataivas-elokuvan käsikirjoittaja[Rautataivas ] .
Brittiläinen Dedalus-kustantamo julkaisi 2005 Sinisalon toimittaman suomalaisen fantasiakirjallisuuden antologian.
Sinisalon puoliso on graafikko Hannu Mänttäri.
|
Teokset
Romaaneja
Novelleja
Noin 40 julkaistua novellia, valtaosa fantasia- ja science fiction -aiheisia. Julkaisukanavina sf-lehdet, yleisaikakauslehdet ja naistenlehdet, sekä seuraavat novelliantologiat:
- novellit 'Kilometripylväät' ja 'Jäinen kaupunki', Vuosirengas 74, 1974
- novellit 'Tarina kuolleesta metsästä' ja 'Sorsapuisto', Jäinen vaeltaja, 1986
- novellit 'Hanna', 'Yövesi' ja 'Suklaalaput', Atoroxin perilliset, 1988
- novelli 'Transit'Ensimmäinen yhteys, 1988
- novelli 'Illan tähti yksinäinen', Illan tähti yksinäinen 1991
- novelli 'Me vakuutamme sinut', Kultainen naamio, 1993
- pienoisromaani 'Tango merellä', Onnellinen kuolema, 1996
- novelli ransk. 'Le Transit', Linnées boreale, 2001
- novelli ruots. 'Låset', Kärlek på finska, 2002
- novelli 'Baby Doll', Intohimosta rikokseen, 2002
- novelli ransk. 'Baby Doll', Utopiae 2005, 2005
Toimitustyöt
- Antologia Verkon silmässä, Tammi, 2005, valikoima Internet-aiheisia novelleja eri kirjoittajilta.
- The Dedalus Book of Finnish Fantasy, Dedalus Books, 2005, antologia englanninkielisille markkinoille, läpileikkaus suomalaisesta realismin rajoja ylittävästä proosasta 1800-luvulta tähän päivään.
Draama
Sinisalo on ollut mukana monien kotimaisten televisiosarjojen käsikirjoittajaryhmissä.
- Toinen todellisuus, TV2, 1991
- Maa on litteä, TV2, 1992
- Tulevaisuuden kuvia, TV2, 1995
- Ainoa elämä, TV2, 1997
- Elämän suola, TV 2, 1995
- Samaa sukua, eri maata, MTV3, 1997
- SunRadio, TV1, 1998
- Salatut elämät, MTV3
- Kotikatu, TV1
- Käenpesä, MTV3
- Sydänjää, MTV3 2007
Sarjakuvakäsikirjoituksia
- Uusi Nainen -lehdessä ilmestynyt sarjakuva Tiskivuoro, piirtäjä Hannu Mänttäri
- Muumi-aiheisia novelli- ja strippisarjakuvakäsikirjoituksia Semicille ja ToTo-tuotannolle, eri piirtäjiä
- Oma Ystävä -lehdessä sarja Pikku eläinpuoti, piirtäjä Hannu Mänttäri
- Trendi-lehdessä sarja Kimppakämppä, piirtäjänä Johanna Rojola
- Sf- ja fantasia-aiheisia sarjakuvia sf- ja sarjakuvaharrastuslehdissä alkaen vuodesta 1982, eri piirtäjiä
Lähteet
Aiheesta muualla
|
|