Koulutus
Jorma Ollilalla on yritysjohtajaksi poikkeuksellisen monipuolinen koulutus. Hän oli suvussansa ensimmäinen, joka hankki yliopistokoulutuksen. Ollila asui nuoruudessaan Kurikassa, jossa hän opiskeli kansakoulussa. Hän aloitti lukio-opiskelun Vaasan lyseon lukiossa, mutta suoritti kansainvälisen ylioppilastutkinnon apurahan turvin walesilaisessa United World Collegessa-koulussa, Atlantic College, jonka jälkeen hän opiskeli Helsingin yliopistossa
valtiotieteen maisteriksi pääaineenaan
kansantaloustiede ja suoritti London School of Economicsissa (LSE)
MSc-tutkinnon
taloustieteessä. Lisäksi Ollila opiskeli
Teknillisessä korkeakoulussa diplomi-insinöörinksi pääaineenaan teknillinen fysiikka. Pitkän koulutuksensa aikana Ollila tapasi monia tulevaisuuden merkkihenkilöitä, muun muassa tulevan Nokian hallituksen jäsenen
Pentti Kouri Atlantic Collegessa ja Metson tulevan toimitusjohtajan Jorma Elorannan TKK:lla.
Opiskeluaikanaan Ollila oli aktiivinen opiskelijapolitiikassa ja mm. toimi Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajana kahden vuoden ajan. Opiskelujensa välissä hän ehti olla aktiivinen politiikassakin, ja toimi Suomen Keskustan kansainvälisten asioiden sihteerinä. Nuorena Ollila oli myös Luonto-Liiton jäsen ja aktiivinen partiolainen. Armeijassa Ollila syvensi johtamistaitojaan reserviupseerikoulussa ja sen oppilaskunnan puheenjohtajana kurssilla 162.
Hän on sekä valtio-opin että tekniikan kunniatohtori Helsingin yliopistossa ja Teknillisessä korkeakoulussa sekä kunniatohtori LSE:n Political Sciencessa. Lisäksi hän on kunniajäsen IEEE:ssä.
Ura
Laadukas koulutus takasi Ollilalle rahoitusalan työpaikan amerikkalaisessa Citibankissa, ensin
Lontoossa ja sitten
Helsingissä.
Vuonna 1985 Ollila siirtyi Nokian palvelukseen hoitamaan kansainvälisiä rahoitusoperaatioita. Pääjohtaja Kari Kairamon organisaatiouudistus nosti Ollilan rahoitusjohtajaksi ja Nokian johtokuntaan vuonna 1986. Matkapuhelinliiketoimintoja (nyk. Nokia Mobile Phones) Ollila nimettiin vetämään vuonna 1990. Nokian hallitus nosti Ollilan Nokian toimitusjohtajaksi vuonna 1992 ja samalla yhtiössä luovuttiin kahden johtajan (pääjohtaja ja toimitusjohtaja) järjestelmästä. Pääjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana hän toimi vuodesta 1999 vuoteen 2006.
Historioitsija Martti Häikiö luonnehtii Jorma Ollilan johtavan yritystänsä kuin sinfoniaorkesterin kapellimestariattiseen, mutta samalla kuin sooloviulisti. Hän pitää yllä tasapainoa ja vetää yhtiötä kohti olennaisia tavoitteita. Ollila ei panosta edeltäjänsä tapaan karisma johtajuuteen, vaan käyttää valtaansa harkitusti, analyyttisesti ja laajoja sosiaalisia verkostoja hyödyntäen. Syvällisen rahoitusmarkkinaymmärryksensä vuoksi hän osaa käsitellä sijoittajasuhteita.
Nokia-konsernin ulkopuolisina luottamustehtävinä Ollilalla on Bilderberg-ryhmän johtoryhmän jäsenyys, Ford Motor Companyn, Fruugo Oy:n ja UPM-Kymmene Oyj:n hallitusten jäsenyys ja Otava Kuvalehdet Oy:n hallituksen varapuheenjohtajuus. Lisäksi hän on The European Round Table of Industrialistin jäsen.
Ollila jätti Nokian pääjohtajan tehtävät 1. kesäkuuta 2006in. Jorma Ollila valittiin kansainvälisen öljy-yhtiö Shell hallituksen puheenjohtajaksi. Hän aloitti tehtävässä 1. kesäkuuta 2006. Jorma Ollila on ensimmäinen ei-hollantilainen tai ei-brittiläinen henkilö Shellin yrityksen johdossa.
Ollilan seuraajaksi Nokian pääjohtajaksi nimitettiin Olli-Pekka Kallasvuo. Nimitykseen vaikutti taustalla myös Ollila, Nokian hallituksen puheenjohtajana.
Jorma Ollila toimii myös Elinkeinoelämän Valtuuskunnan (EVA) ja Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen (ETLA) hallitusten ja valtuuskuntien puheenjohtajana. Näissä tehtävissä on hän toimii osaksi yhteiskunnallisenkeskustelun herättelijänä. Ollila toimii myös The European Round Table of Industrialistsin puheenjohtajana.
Perhe
Ollila on naimisissa valtiotieteen maisteri Liisa Ollilan kanssa. Liisa Ollila on työskennellyt
STM:n virkamiehenä, mutta ylennettiin sosiaali- ja terveysministeriön kansainvälisten asioiden toimiston päälliköksi toukokuussa
2007.
[ Helsingin Sanomat.- Kotimaa - 19.5.2007.] Ollilat ostivat vuonna
2000 Nastolan Uusikylästä Toivonojan kartanon
[ [1] ]
Mielipidevaikuttaja
- Vuonna 2006 Ollila vaati enemmän naisia liike-elämän johtopaikoille
[ ]. Ollila kehotti nuoria miehiä huolehtimaan kunnostaan ja piti huolestuttavana kehityksenä kasvavaa alkoholin käyttöä ja yleistyviä huonoja elintapoja.[ ]
- Vuonna 2007 Ollila otti voimakkaasti kantaa ilmastonmuutokseen. Hänen mielestään on ryhdyttyvä tarvittaessa voimakkaisiinkin toimenpiteisiin, muuten ei maapallo yksinkertaisesti kestä lisääntyviä hiilidioksidipäästöjä.
[ ]
- Vuonna 2007 Ollila otti kantaa elinkeinoelämän Prima-lehdessä työnverotukseen ja kertoi tehneensä laskelmia verotuksesta ja vaati sen alentamista jatkossakin, jotta Suomen suotuisa talouskehitys jatkuisi. Veronkevennykset eivät ole hänen mielestään todellisuudessa olleet Suomessa niin merkittäviä, kuin usein annetaan ymmärtää.
[Prima, 1/2007, Verot alas, yritykset ylös]
Triviaa
- Jorma Ollila on valittu Pekingin kunniakansalaiseksi (2002sta) ja hän on vastaanottanut Suomen lisäksi kunniamerkkejä Puola, Saksasta, Unkaristasta ja Viro.
- Ollilalle on myönnetty Suomen Leijonan suurristi vuonna 2005 ja Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan komentajamerkki vuonna 1996.
- Jorma Ollila harkitsi presidenttiehdokkuutta Kokoomuksen riveissä vuonna 1999n, silloisen valtionvarainministeri Sauli Niinistö pyynnöstä.
[ ] Myöhemmin hän on useaan eri kertaan todenut, ettei politiikka ole häntä varten.
- Jorma Ollila on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Hän asuu Westendissä Espoossa. Hänet tunnetaan liikemiespiireissä tenniksenpeluutaidoistaan ja varsinkin kovasta kämmenlyönnistään. Ollila myös metsästää.
- Ollila on kieltäytynyt ottamasta vastaan hänelle ehdotettua vuorineuvoksen arvonimeä.
[Hämäläinen, U. 'Tittelit pois'. Helsingin Sanomat, huhtikuun kuukausiliite 2006.]
- Sotilasarvoltaan Jorma Ollila on reservin kapteeni.
- Talouselämä-lehden artikkelin mukaan Ollila pitää säännöllisesti huolta kunnostaan todeten, että edes johtajalla ei koskaan voi olla niin kiire, etteikö ehtisi pitämään huolta terveydestään. Ollila sanoo tekevänsä 150–350 vatsalihasliikettä kummallakin kyljellä sekä punnerruksia noin 60–70 aamulla tapahtuvan jumppauksen aikana. Hän pyrkii jumppaamaan 2–4 kertaa viikossa. Jumppaus kestää noin 22–28 minuuttia.
[ ]
- Vuonna 2006 Ollila ansaitsi Nokiassa 8 241 955 euroa, josta noin seitsemän miljoonaa syntyi erilaisina osaketuloina- ja optio. Hänen 1,15 miljoonan palkkatuloistaan 166 666 euron osuus syntyi korvauksena pitämättömistä lomista.
[ Kauppalehti 26. maaliskuuta 2007 ]
Lähteet ja viitteet