Lompolo tunnetaan parhaiten Helsingin Sanomiin vuosina 1956–2001 nimimerkillä Origo kirjoittamistaan pakinoista, joissa hän taitavasti yhdisti nasevan älyllisyyden ja tunteellisen lapsenmielisyyden. Hänen pakinansa ovat luonteeltaan asiproosamaisia, mutta loppujen lopuksi niitä lukiessaan törmää yllättäviinkin kärjistyksiin. Lompolo jäi eläkkeelle Helsingin Sanomista vuonna 2001.
Lompolo on tehnyt myös elokuvakäsikirjoituksia niin pitkiin elokuviin kuin televisiollekin. Jarno Hiilloskorven viimeiseksi jäänyt elokuvaohjaus Rakkaus alkaa aamuyöstä (1966) oli Lompolon kirjoittama, kuin myös Ilkka Vanteen ohjaama televisioelokuva Aito Halonen (1989). Se on musta komedia ahneudesta, sen juoni pyörii aidon Pekka Halosen taulun ympärillä. Lompolo on osallistunut myös Rauni Mollbergin elokuvan Paratiisin lapset (1994) käsikirjoitukseen. Elokuva perustoi Lompolon omiin novelleihin.
Pakinakokoelmien ja elokuvakäsikirjoituksien lisäksi Lompololta on ilmestynyt lukuisia muita teoksia, niin romaaneja, novelleja kuin matkakirjojakin. Oman päiväkirjansa hän julkaisi vuonna 1989 nimellä Hunsvotin päiväkirja.