K.-A. Fagerholm

Karl-August Fagerholm (31. joulukuuta 1901, Siuntio – 22. toukokuuta 1984, Helsinki) oli suomalainen poliitikko. Hän oli eduskunnan puhemies 1945–1948, 1950–1956, 1957–1958, 1958–1961 ja 1965–1966, kolmesti Suomen pääministeri (1948–1950, 1956–1957 ja 1958–1959).

Nuoruudessaan Fagerholm toimi 1920–1923 Parturien ammattiliiton johdossa, vuodesta 1930 alkaen kansanedustajanna, sosiaaliministeriä useissa hallituksissa 1937–1943 ja 1944. Hallituksessa Fagerholm oli puolueettoman skandinaavisen suuntauksen ajajia.

Talvisodan aikana hänen aloitteestaan saatiin alulle työehdoista sopiminen työmarkkinajärjestöjen eli työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välillä tammikuun kihlauksen nimellä tunnetun julistuksen avulla.

Jatkosodan aikana 68 000 pakolaisten internointi työleireille ja Anthoni-skandaali, kahdeksan juutalaisen maasta poistaminen Gestapon käsiin, saivat Fagerholmin esittämään, että hän eroaisi hallituksesta. Fagerholmia ei sitten otettukaan vuonna 1943 nimitettyyn Linkomiehen hallitukseen.

Sodan aikana rauhanoppositioon kuulunut Fagerholm oli sodan päätyttyä SDP:n johtava hahmo, joskaan viralliseen puoluejohtoon hän ei noussut, sillä hän hävisi 1946ille puoluekokouksen äänestyksen Emil Skog. Sovittelevan asenteensa ansiosta hän oli johtava hahmo Väinö Tannerin sijasta, jolla ei ollut Neuvostoliiton luottamusta. Fagerholmin tehtäväksi muodostui rehabilitoida sosiaalidemokraatit.

Kansandemokraatti Mauno Pekkalan hallitukseen puheenjohtaja Fagerholmia ei nimitetty, mutta hänestä oli tätä ennen tullut eduskunnan puhemies, ja siinä asemassa hän toimikin yli 10 vuotta. Fagerholm oli vakuuttunut siitä, että kommunisteja ei pystytä lyömään sortamalla, vaan kommunismi on kohdattava avoimessa väittelyssä ja vapaissa vaaleissa.

1940-luvun lopulla vasemmiston sisäisiä kamppailuja käytiin ammattiliitoissa. SDP onnistui yleensä torjumaan kommunistien valtaanpääsyn ammatillisissa järjestöissä. Vuoden 1948 eduskuntavaaleissa SKDL kärsi huomattavan tappion. Vaalien jälkeen nimitetty Fagerholmin vähemmistöhallitus rakentui pelkästään SDP:n tukeen, eikä kommunisteja enää päästetty hallitukseen ennen vuotta 1966.

Vuoteen 1950 mennessä SDP:n vähemmistöhallituksen ongelmat olivat muodostuneet ylipääsemättömiksi, ja se korvattiin Kekkosen Maalaisliittolaisella vähemmistöhallituksella.

Vuoden 1956 presidentinvaaleissa eduskunnan puhemiehenä tuolloin toiminut Fagerholm sai ratkaisevassa äänestyksessä kaksi ääntä vähemmän kuin pääministeri Kekkonen. Fagerholm seurasi Kekkosta pääministerin paikalle ja muodosti neljän puolueen enemmistöhallituksen.

Kolmannen kerran Fagerholm muodosti hallituksen vuoden 1958 eduskuntavaalien jälkeen. Kyseinen hallitus ajautui niin kutsuttuun yöpakkaskriisiin. Alkuvuodesta 1959 Maalaisliiton V.J. Sukselainen muodosti tilalle uuden hallituksen.

Poliittisen uran ohella Fagerholm teki mittavan työpanoksen Alkon pääjohtajana; mm. 1950–1960-lukujen rajamäkeläiset muistelevat hänen aikaansa suurella kunnioituksella: se oli hyvää aikaa heikäläisille, koska pääjohtaja katsoi asiakseen huolehtia paitsi väestään myös tehtaiden ympärille rakentuneesta taajamasta.

Fagerholm palkittiin ansioistaan 14. helmikuuta 1969 valtioneuvoksen arvolla. Hän on Suomen historian pitkäaikaisin eduskunnan puhemies.

Kirjallisuutta

• Heikki Koski, Vastuun vuosia. Keskusteluja Fagerholmin kanssa.
• Lasse Lehtinen, Fagerholm – Kekkosen tasavallan kakkonen : pohjoismaisen poliitikon muotokuva, 1981
• K.-A. Fagerholm – mies ja työkenttä = mannen och verket, toim. R. H. Oittinen ym., 1961
• K.-A. Fagerholm, Puhemiehen ääni, suom. Maija-Liisa Heini, 1977 (alkuteos Talmannens röst)
• Itse asiassa kuultuna Karl-August Fagerholm (kooste samannimisestä TV-ohjelmasta), 1977

Aiheesta muualla