Kaarle IX

Kaarle IX (, 4. lokakuuta 1550 – 30. lokakuuta 1611) oli Ruotsin kuningas 1604–1611. Hän oli yksi Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan pojista. Kaarlesta on käytetty myös nimitystä Kaarle-herttua viitattaessa tapahtumiin ennen hänen kuninkuuttaan.

Kustaa Vaasa luovutti hänelle testamentissaan oman herttuakunnan Sveanmaan alueelta. Kaarle käytännössä johti kapinaa veljeään Eerikiä vastaan, jonka seurauksena Juhana III tuli Erikin tilalle valtaistuimelle. Kaarlen ja Juhanan välit olivat kuitenkin kireät. Juhana olisi halunnut rajoittaa Kaarlen valtaa, mutta Juhanan luovuttua tästä tavoitteesta kiistanaiheeksi nousi uskonto. Kryptokalvinismia tukeva Kaarle ei hyväksynyt sitä, että Juhana muutti Ruotsin kirkonnn toimintaa korkeakirkollisempaan suuntaan. Kaarle ei samoin hyväksynyt unionia katolisen Puola kanssa.

Ristiriidat pahenivat, kun katolinen Sigismund tuli isänsä Juhanan kuoltua Puolan ja Ruotsin kuninkaaksi. Kaarle painosti Sigismundin allekirjoittamaan Uppsalan sopimuksen, jossa hän tunnusti Ruotsin olevan protestanttinen valtio. Tämä ei riittänyt Ruotsin ylimystölle, jonka enemmistö piti Sigismundia ulkomaalaisena ja harhaoppisena. Vuonna 1595i Söderköpingin valtiopäivät valitsi Kaarlen valtionhoitajaksi. Kaarle vaati Suomen käskynhaltijaa Klaus Flemingä itsensä eikä Sigismundin alaiseksi, minkä seurauksena maassa syttyi sisällissota.

Sisällissota

Suomen aatelisto ja johtava porvaristo oli yleisesti Klaus Flemingin ja Sigismundin puolella: unionin Puola-Liettuan kanssa esimerkiksi uskottiin tuovan turvaa Venäjää vastaan ja auttavan kauppaa. Kovin kaukana ei ehkä ollut sekään mahdollisuus, että Suomi olisi eronnut Ruotsista ja liittynyt yksin tähän puolalais-balttilaiseen valtiomuodostelmaan. Sigismundille tämä ei kuitenkaan kelvannut, vaan hän halusi Ruotsin kruunun. Monet talonpojat sen sijaan vastustivat Klaus Flemingiä. Eräänä syynä olivat tämän Kaarle-herttuan varalta ylläpitämät linnaleirit, jotka ottivat varsin siekailematta ylläpitonsa talonpojilta. Kaarle-herttua käytti talonpoikia hyväkseen ja antoi vastauksessaan pohjalaistalonpoikien valituskirjelmään sytykkeen vuosien 1596–1597 talonpoikaiskapinalle, nuijasodalle. Klaus Fleming kukisti tämän kapinan verisesti, mutta kuoli samana vuonna.

ruumista

Kaarle suoritti maihinnousun Suomeen syyskuussa 1597 kukistaakseen Sigismundia yhä kannattavan aateliston. Turun linna antautui muutamien viikkojen taisteluiden jälkeen, ja sen johto korvattiin Kaarlen kannattajilla. Kaarle joutui kuitenkin palaamaan pian Ruotsiin, jota uhkasi Puolan maihinnousu. Harvalukuiset Kaarlen puolustajat joutuivat Suomessa pian tappiolle, ja Turun linna oli jälleen Sigismundin kannattajien käsissä. Seuraavana vuonna Sigismund yritti vaikuttaa Upsalan valtiopäiviin lähettiläänsä välityksellä, ja saikin jonkin verran vastakaikua ajatuksilleen. Kaarle kuitenkin sai läpi mieleisensä päätökset. Kuultuaan että Puola suunnitteli sotaretkeä Ruotsiin, vannoi Suomen poliittinen johto yhä uskollisuuttaan Sigismundille ja torjui Upsalan valtiopäivien päätökset 1598.

Suomessa alettiin koota joukkoja luvattua Puolan hyökkäyksen tukemista varten, joka kuitenkin oli sotien koettelemassa maasta vaikeaa. Heinäkuussa 1598 nousi Arvid ja Yrjänä Hornin, Akseli Kurjen ja Antti Boijen komentama vajaan 3 000 miehen joukko maahan Uplannissa. Kun suomalaiset kuulivat Puolan armeijan myöhästyneen, he kuitenkin vetäytyivät ilman taisteluita. Puolalaisten 5 000 miehen armeija nousi maihin Etelä-Ruotsiin, jossa ratkaiseva taistelu käytiin syyskuussa 1598 Itä-Götänmaalla. Kaarlen armeija voitti lopulta taistelun. Akseli Kurjen armeija oli samaan aikaan noussut maihin Tukholmassa, mutta saatuaan kuulla Sigismundin hävinneen, se vetäytyi.

Sigismund palasi Puolaan, ja sotaretkeen pettyneenä erotti joukon Suomen johtomiehiä, joita ei pitänyt riittävän luotettavina. Syksyllä 1599 ennen kuin Sigismund ja Suomen aateliset ehtivät toteuttaa uusia suunnitelmiaan, tapahtui pelätty Kaarlen maihinnousu Suomeen. Suomen kaikki linnat vallattiin ja taistelujen päätyttyä Kaarle toimeenpani oikeudenkäynnit, joiden päätteeksi useita Suomen johtohenkilöitä mestattiin. Kaikkiaan mestattuja aatelisia oli viitisenkymmentä, ja useat muut tuomittiin vankeuteen. Kaarle myös korvasi suomalaista ylimystöä ruotsalaisilla. Suomen kuningasmielinen puolue oli saanut katkeran lopun, ja samalla päättyi myös Kustaa Vaasan vuonna 1556 perustamasta herttuakunnasta jatkunut Suomen erillisasema Ruotsin valtakunnassa.

Kuninkaana

24. helmikuuta vuonna 1600 Linköpingin valtiopäivät ilmoittivat, että Sigismund ei ollut enää Ruotsin kuningas, ja Juhana III:n kymmenvuotias poika tunnusti Kaarlen Ruotsin hallitsijaksi. Vasta vuonna 1604, kun poika virallisesti luopui perintöoikeudestaan Ruotsin kruunuun, Kaarle alkoi käyttää titteliä kuningas. Kaarle IX:n lyhyt hallintokausi oli jatkuvaa sodankäyntiä. Vihollisuus Puolan kanssa ja Venäjän sekasorto johtivat sotimiseen Liivinmaastasta ja Inkerinmaa. Tanskan kanssa Ruotsi soti Lapin omistuksesta. Ruotsin kannalta sodat eivät juuri sujuneet. Sisäpolitiikassa ei tapahtunut Kaarlen kaudella merkittäviä muutoksia tai uudistuksia.

Kaarle IX kruunattiin vuonna 1607. Hän otti hallitsijanimikkeeseensa ainoana Ruotsin kuninkaista myös 'suomalaisten kuninkaan' arvon. Suomeksi tuo koko titulatuura kuuluu Kaarle IX:nnen 20.12.1608 lähettämässä Tukholman kuninkaallisessa kirjastossa säilytettävässä suomenkielisessä kirjeessä seuraavasti:'Me Carlei se yhdeksäs sillä nimellä, Jumalan armosta Rodzin, Göthin, Wendin, Somalaisten, Karialaisten, Lappalaisten Pohian maalla, Kainulaisten ja Wirolaisten etc. Kuningas'. Lähde: Kustavi Grotenfelt: Suomenkielisiä asiakirjoja Ruotsin vallan ajalta, 1912.

Katso myös

• Nuijasota