Historiaa
Käärmeet ovat aina olleet erinomaisia selviytyjiä ja tehokkaita saalistajia. Kun evoluution myötä elämä siirtyi maalle ja tiheä aluskasvillisuus alkoi haitata liskomaisella ruumiilla kävelyä, alkoivat jalat surkastua ja loppujen lopuksi syntyi matelijalaji jolla ei ollut jalkoja lainkaan. Näistä jaloista on jäänyt jäänteet boidae-heimon käärmeille kloaakin(=viemäriaukon) molemmin puolin jotka esiintyvät pieninä kynsinä. Luurangossa näkyvät pienet luut jotka ovat jääneet raajoista. Kynsille ei ole havaittu varsinaista tehtävää nykypäivinä. Uroksilla kynnet ovat suuremmat kuin naarailla ja ne käyttävät niitä parittelussa naaraan vikittelemiseen ja paikalla pitämiseen.
Raamatussa käärme on paholaisen vertauskuva, mutta rinnastetaan toisinaan myös älykkyyteen. Toisaalta useat kansat ovat palvoneet ja palvovat käärmeitä pyhinä. Kiinalaisessa lääketieteessä käärmeitä käytetään monin tavoin sairauksien hoitoon.
Ravinto
Suurin osa lajeista on lihansyöjiä, syöden pieniä nisäkkäitä, eläimiä (myös liskoja ja muita käärmeitä), lintuja ja munia. Muutamat lajit syövät myös mereneläviä (lähinnä kaloja). Käärmeet tappavat joko myrkyllä tai kuristamalla, mutta pienen ja puolustuskyvyttömän saaliin, kuten sisiliskon, pienen sammakon tai etanan, käärme voi myös nielaista elävänä. Myrkyllisellä käärmeellä on myrkkyhampaat, joilla se tappaa saaliinsa ennen syömistä. Kuristajakäärmeet taas tappavat saaliinsa tukehduttamalla - kietoutumalla saaliin ympärille ja kuristamalla. Käärmeet eivät pureskele ruokaansa, vaan nielevät suurehkot saaliitkin kokonaisina. Käärmeillä on erittäin joustava nahka ja useilla lajeilla paikoiltaan irtoavat leuat, joiden avulla ne voivat niellä läpimitaltaan paljon omaa ruumistaan suurempia saaliita. Kun käärme on saanut saaliin suustaan alas, se matkaa usein pullistumana hitaasti käärmeen peräpäätä kohti. Tässä ruuansulatusvaiheessa voi mennä useita viikkoja tai jopa kuukausia. Tällöin käärme on hidas ja varuillaan; se haluaisi sulatella ruokansa rauhassa.
Ihmissyönti
Käärmeet eivät saalista ihmisiä, mutta on ollut muutamia tapauksia, joissa viidakon suuret käärmeet ovat syöneet pieniä lapsia. Joitakin aggressiivisia käärmelajeja on olemassa kuten anakonda, mutta yleisesti ottaen yksikään käärme ei hyökkää ihmistä kohti, ellei ihminen ole aluksi vahingoittanut tai yllyttänyt käärmettä. Käärmeet sen sijaan normaalisti välttelevät ihmiskontaktia. Suurin osa käärmeistä on myrkyttömiä, tai niillä on ihmisille vaaratonta myrkkyä. Kaikilla lajeilla on kuitenkin terävät hampaat jotka uppoavat helposti ihmisen ihon läpi.
Käärmeenmyrkky
Käärmeenmyrkky on tarkoitettu saaliin lamaannuttamiseen, se valmistuu erityisissä rauhasissa, jotka sijaitsevat käärmeen silmän ja kitalaen välissä. Eräät myrkyt vaikuttavat uhrin vereen. Toiset lamaannuttavat hermoston ja sydämen. Myrkky tappaa uhrin tai ainakin tekee sen liikuntakyvyttömäksi. Se helpottaa myös uhrin sulattamista käärmeen vatsassa.
Myrkky ruiskutetaan myrkkyhampaissa olevien reikien kautta. Tarhakäärmeellä on lyhyet, uurteiset myrkkyhampaat, jotka ovat yläleuan takaosassa. Kyillä ja kobrilla myrkky valuu yläleuan etuosassa sijaitsevien onttojen myrkkyhampaiden läpi. Kobrilla on liikkumattomat myrkkyhampaat. Kyiden pitkät hampaat ovat taaksepäin taipuneina, kun ne eivät ole käytössä.
Ihmisiä kuolee käärmeenpuremiin vuosittain keskimäärin 35 000.
Joitakin esimerkkejä käärmeiden myrkyistä:
Kyy
- fosfolipaasit
- lysolesitiini - epäsuora sytolyysi (vaikuttaa soluseinämän yksittäisiin molekyyleihin)
- suora sytolyysi (solukalvojen hajottaminen)
- kofaktori - neurotoksiini (hermomyrkky, välittäjäaineen estäminen)
- hyaluronidaasi - hemorragiat
- proteinaasit
- kininogenaasi (kiniinin esiaste)
- protrombiinia pilkkova entsyymi (estää veren hyytymistä)
- kollagenaasi (sidekudoksen säikeiden pilkkomista)
- toksisia proteiineja ilman entsyymivaikutusta
Kalkkarokäärme pääasiassa neurotoksinen, lamauttava hermomyrkky, ei juurikaan pöhöttymista tai paikallisia muutoksia
- fosfolipaasit (pilkkoo rasvahapoista muodostuneita solunseinän osia)
- hyaluronidaasi (pilkkoo sidekudossäikeitä)
- esteraasit (esim. koliiniesteraasi, asetyylikoliini, hajottaa hermoston välittäjäaineita)
- toksisia proteiineja
Kobra kobratoksiini on sekoitus useista eri yhdisteistä.
- entsymaattisia proteiineja, fosfolipaaseja
- ei-entsymaattisia proteiineja, nk letaalitekijöitä
- joitakin sytolyyttisiä yhdisteitä
- hemolysoivia entsyymeitä (hajottaa punasoluja)
- kardiotoksisia yhdisteitä (dopamiinivaikutus)
Nahka
Käärmeiden nahka on suomujen peitossa. Vatsasuomut ovat leveitä laattoja, joilla ne liikkuvat saaden alustasta hyvän otteen. Selässä olevat suomut ovat useimmiten upeasti kuvioituja; tehdäänhän nahasta jalkineita ja laukkujakin. Silmien lähettyvillä suomut ovat hieman pienempiä ja paksumpia. Käärmeet luovat nahkansa usean kerran vuodessa, poikaset muutaman kerran kuukaudessa kasvun mukaan. Ennen nahan irrottamista käärme sumenee 5-7 päiväksi jolloin irrotettavan nahan alle kertyy kosteutta. Myös silmien päällä oleva nahka irrotetaan ja koska silmien päällä oleva kalvo on sumea, käärme on varuillaan ja käyttäytyy usein hyökkäävästi. Sumean vaiheen jälkeen nahka kirkastuu ja viikon sisällä käärme irrottaa sen. Se hinkkaa suuta karheaa alustaa tai seinää vasten jolloin leuoista irtoaa nahka ensimmäisenä ja kääntyy niskaa kohden. Seuraavaksi käärme ikään kuin sukeltaa vanhasta nahasta ulos. Syy nahanluontiin on yksinkertainen: käärmeen kasvaessa nahka jää pieneksi sekä kulunut ja käytetty nahka korvataan uudella.
Kaikki eläimet, myös ihminen uusivat nahkansa, käärme on yksi harvoja joka irrottaa sen kerralla kokonaan (muita ovat liskot, tuhatjalkaiset ja lintuhämähäkit). Luotu nahka lähtee kosteana ja venyy 10–20 %, joten niiden perusteella ei voida arvioida alueella asustavan käärmeen ikää tai kokoa. Monissa tapauksissa on erityisesti suurikokoisten käärmeiden koko arvioitu virheellisesti luodun nahan perusteella, millä on ollut oma vaikutuksensa taruihin 15–20-metrisistä jättiläiskäärmeistä. Maailman pisimmäksi kasvavien käärmeiden mitaksi on saatu 9–10 metriä.
Käärmeellä on 500 nikamaa selkärangassa, se on käytännössä katsoen pelkkää selkärankaa ja kylkiluita. Leuka jakaantuu neljään osaan joissa jokaisessa on kitaan päin kääntyviä nielemishampaita. Lajeilla jotka syövät munia on kehittynyt kitalakeen erityinen karhea kohta, jota vasten niellessä muna hankautuu ja rikkoutuu (käärme ei niele munan kuorta, rikkoutuessaan se oksentaa kuoren ja nielee sisustan).
Vanhoilla käärmelajeilla (esim. boidae heimo) on ihmisen kaltoin kaksi keuhkoa, munuaista jne. 'Uusilla' lajeilla kuten tarhakäärmeillä kutakin sisäelintä on vain yksi. Ajan myötä tarpeettomat ovat surkastuneet. Sukupuolielimiä uroksilla on kuitenkin kaksi. Hemipenis sijaitsee kloaakissa ja näkyy vain paritellessa. Parittelussa uros käyttää ainoastaan toista hemipenistä. Ainoa keino selvittää käärmeen sukupuoli on nimenomaan sukupuolielimistä. Poikas-käärmeen voi 'popata' jolloin kloaakista pullistuvat penikset (naaraalla ei näy mitään) tai aikuisen käärmeen voi sondata jossa sondi työnnetään varovasti käärmeen kloaakkiin, uroksilla mitta työntyy syvemmälle kuin naarailla.
Aistit
Tärkeimmät aistit ovat haju ja tunto. Käärmeet haistelevat kielellä. Kaksihaarainen kieli kerää ilmasta hajumolekyylejä jotka käärme vie kielenpäässä kitalaessa sijaitsevaan Jacobsonin elimeen jossa se tunnistaa molekyylit ja viesti lähettyy aivoihin. Käärmeet hengittävät ja haistavat myös sieraimilla. Sierainten lähettyvillä huulissa sijaitsee joillakin lajeilla lämpökuoppia. Niillä käärme aistii lähettyvillä olevat muut eläimet ja käyttää tätä saalistuksessa hyväksi. Koska käärmeillä ei ole ulkoisia korvia eikä tärykalvoa, niiden kuulo rajoittuu alustan tärähtelyyn. Käärmeet aistivat pienenkin liikkeen maan värähtelynä. Saalistava käärme on yleensä voittamaton, nopeus, kärsivällisyys ja tarkkuus ovat sen valtit.
Lisääntyminen
Lajista riippuen käärmeet munivat tai synnyttävät eläviä poikasia.
Käärmeet Suomessa
Suomessa esiintyy kolme käärmelajia: kyy (Vipera berus), rantakäärme (Natrix natrix) ja kangaskäärme (Coronella austriaca). Suomessa esiintyvä vaskitsa (Anguis fragilis) ei ole käärme vaan jalaton lisko.
Suomen käärmelajeista kyy on ylivoimaisesti yleisin ja sitä esiintyy lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Harvinaisempana esiintyy rantakäärme ja sen levinneisyysalue ulottuu vain Oulun korkeudelle asti. Kangaskäärmettä tavataan Suomessa ainoastaan Ahvenanmaalla.
Suomen käärmelajeista muut paitsi kyy ovat luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja. Kyy on ainoa Suomessa esiintyvä myrkyllinen käärmelaji.
Talvehtiminen
Käärmeiden vuosirytmi vaihtelee hieman lajeittain, mutta on pääpiirteissään samanlainen kaikkialla Suomessa. Lämpötilojen laskiessa syksyllä käärmeet kerääntyvät talvehtimispaikkoihinsa. Suomessa elävien käärmeiden talvehtimismuoto on kylmänhorros, joka on huomattavasti talviunta tai talvihorrosta syvempi tajuttomuuden tila. Hyvistä koloista voi tavata useampia eri lajeja sekaisin. Kolon on oltava riittävän lämmin, ettei käärme jäädy. Etelä-Suomessa kolon sopiva syvyys on puolisen metriä, mutta Pohjois-Suomessa täytyy kaivautua jopa puolentoista metrin syvyyteen. Lämpötila ei saa laskea kuin vähäksi aikaa asteen tai muutaman pakkasen puolelle.
Vaarallisin ajanjakso on syksyllä ennen lumentuloa. Liian syvä kolo ei myöskään saa olla, sillä jos lämpöä on liiaksi, matelijan elintoiminnat eivät hidastukaan ja tuloksena on nälkäkuolema ennen kuin kevät edes alkaa. Horroskausi kestää Etelä-Suomessa keskimäärin syyskuusta huhtikuuhun ja Pohjois-Suomessa elokuusta toukokuuhun. Horrosaika vaihtelee luonnollisesti sääolojen mukaan.
Ennätyksiä
Myrkyllisimmät
Aavikkotaipaani
Aavikkotaipaania (
Oxyuranus microlepidotus) pidetään maailman myrkyllisimpänä käärmeenä.
[http://animal.discovery.com/fansites/crochunter/australiazoo/10mostvenomous.html] 
Hietakyihin kuuluva efa eli pyramidikyy (Echis carinatus) tappaa enemmän ihmisiä kuin mikään muu käärme. Sen levinneisyysalue ulottuu Länsi-Saharalta Vietnamiin, ja alueella on paljon tiheän asuttuja alueita. Lisäksi käärme on hyvin aggressiivinen ja sen myrkky on vahvaa. Noin viidesosa käärmeiden aiheuttamista kuolemista on pyramidikyyn syytä. Muita vaarallisimpia käärmeitä ovat mm. intiankobra (naja naja), russelin- eli ketjukyy (vipera russelii) ja kraitit (bungarus).
Kookkaimmat
Anakonda (Eunectes murinus) on maailman painavin käärme. Se voi painaa yli 200 kiloa ja voi olla yli yhdeksän metriä pitkä. Pisin käärme sen sijaan on verkkopyton (Python reticulatus), josta tunnetaan kymmenenkin metrin mittaisia yksilöitä.
Nopeimmat
Maailman nopein käärme on musta mamba (Dendroaspis polylepsis), joka kykenee liikkumaan hetkellisesti jopa 20 km/h.
Kaikki käärmeet kykenevät saalistaessaan ja puolustautuessaan tekemään uskomattoman nopeita syöksyjä, joita on lähes mahdoton väistää. Nopeimpiin syöksyinin kykenee puffadderi (Bitis lachesis).
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Slange
Schlangen
Serpentes
Slanger
Ormar
)
)
