Kalteva taso lienee yksinkertaisimpia keksintöjä, joista voidaan käyttää nimitystä
kone. Periaatteena on muuttaa potentiaalienergiaksia
liike-energia. Kaltevan tason yläpäähän voidaan asettaa esimerkiksi liukuva tai vierivä esine. Esine liikkuu kaltevaa tasoa gravitaation voimalla, mutta tason suuntaisesti eli alaviistoon, joten osa gravitaation aiheuttamasta liikkeestä muuttuu horisontaaliseksi liike-energiaksi. Osa potentiaalienergiasta katoaa myös
kitkan vaikutuksesta
lämmöksi.
Kaltevaa tasoa voi käyttää avuksi myös nostettaessa esinettä alemmalta tasolta ylemmälle. Tällöin voimann ei tarvitse olla niin suuri, vaikka työntömatka kasvaakin. Tehty työ ei kasva, ellei oteta huomioon kitkan vaikutusta.