Kantele

Kantele eli kannel on Itämeren alueella tunnettu kielisoitin. Kantele on Suomen kansallissoitin. Perinteisessä kanteleessa on viisi kieltä, ja ne on kiinnitetty yhdestä puusta koverrettuun runkoon, joka on alapuolelta avoin. Viisikielisen kanteleen nykyaikaisempi niin sanottu kaksipuinen malli on koverrettu päältä ja katettu kaikukannella. Myöhemmin kantele on laajentunut kokonaiseksi soitinperheeksi, johon kuuluu erikokoisia akustisia ja sähkövahvisteisia malleja. Viime aikoina Koistinen Kantele Oy on tehnyt merkittävää pioneerityötä kanteleen kehittämisessä ja sähkökanteleen parissa.

Vanhimmat todisteet kantelesoittimista (suomalainen kantele, virolainen kannel, latvialainen kokle [lausutaan kuokle], liettulainen kanklės ja venäläinen gusli) ovat ilmeisesti novgorodilaiset 900–1400-luvulta peräisin olevat arkeologiset löydöt.

Kantele esiintyy kansanrunoudessa, ja Kalevalassa se on Väinämöisen soitin.

Ennen sotia eräs kuuluisimpia kanteleensoittajia oli Shemeikkojen runonlaulajasuvun jäsen Teppana (Teppo) Jänis.

Kuuluisimpia kanteletaiteilijoita on professori Martti Pokela. Monet tunnetut kanteleensoittajat ovat kotoisin Haapaveden kantelepitäjästä. Pokelan lisäksi haapavetisiä kantelekuuluisuuksia ovat esim. Antti Rantonen ja Pasi Jääskeläinen. Vielä nykyään paikkakunnalla toimii useita perinteisen soiton yhtyeitä, muun muassa suurkokoonpano Jokilaaksojen kanteleet. Sähkökanteleen tunnetuimpia soittajia ovat Timo Väänänennopintoja, Eva Alkula ja Anttu Koistinen. Timo Väänänen suorittaa sähkökanteleella taiteellisia tohtori Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastossa. – Kanteleensoittajasta voidaan käyttää myös nimitystä kanneltaja.

Kanteleita ja kanteleen kieliä valmistaa mm. keskisuomalainen Jukka Mäkelä , joka tekee suurimman osan Suomen kanteleen kielistä.

Kanteleen perinnettä vaalii ja kehittää Suomessa Kanteleliitto.

Kanteleen soitto

Kannelta soitetaan pitämällä sitä vaakatasossa sylissä tai nykyään vaihtoehtoisesti kaulaan ripustettuna. Kansanomaista kannelta soitetaan näppäilemällä kieliä ja jättämällä ne usein soimaan, mutta taidesoitossa käytetään myös sammutinta. Soittoasento saattaa hieman vaihdella, mutta perinteisesti matalat kielet ovat soittajasta poispäin.

Kannelta soitettaessa näppäillään yleensä melodiaa oikealla kädellä vasemman säestäessä matalammilla kielillä. Useimmat kanteleet on viritetty diatonisesti. Viisikielinen kantele on yleensä viritetty D-duuriin (d–e–fis–g–a) tai vastaavaan molliin (d–e–f–g–a), mutta myös muita virityksiä käytetään. Konserttikanteleissa on sävelvaihtajakoneisto, joka mahdollistaa kromaattisten sävelten (ylennysten ja alennusten) käyttämisen. Konserttikanteleen sävelvaihtajakoneiston on kehittänyt Paul Salminen harpun koneiston pohjalta. Muissa kantelemaissa Virossa, Latviassa, Liettuassa, Karjalan tasavallassa ja Venäjällä on myös konserttisoittimeksi kehitettyjä kantelesoittimia, joilla on mahdollista soittaa kromaattisia säveliä.

Perinteisiä soittotapoja ja -tyylejä on edelleen käytössä useita. Tikkusoitoksi tai Saarijärven tyyliksi kutsutussa soittotavassa kieliä krapsitaan puutikuilla. Tämä soittotapa oli yleinen 100 vuotta sitten Keski-Suomessa ja Pohjanmaalla, mutta se oli sittemmin hävitä kokonaan.Tämän päivän kanteleensoittajista tikkusoiton hallitsee mm. Pauliina Syrjälä.

Aiheesta muualla

• Kantele Traditions of Finland – Carl Rahkosen väitöskirja, laajin katsaus suomalaisen kanteleen versioihin

• Kanteleliitto ry:n kotisivut

• Kanneltaja Timo Väänäsen kotisivu

• Kanteletaiteilija Eva Alkulan yhtyeen Mnenonin kotisivu

• Koistisen Kanteleen kotisivut

• Nostatus, kantelemetallia

• Sähkökanneltaja Anttu Koistisen kotisivu

• Sähkökanneltaja Senni Eskelisen sivu

• Jamkids musiikkileikkikoulu

• Soitinvalmistaja Lovikka

• Soitinrakentajat AmF