Kate Bush

The Dreamingin kappaleissa käsiteltävien aiheiden kirjo on laaja. Mukaan mahtuvat huonosti sujuneeseen pankkiryöstöön, Vietnamin sotaan, aboriginaalien ahdinkoon sekä Houdiniin liittyvät tarinat. Levyn ilmestymisen aikoihin Melody Makerin kriitikko kutsui sitä yhdeksi omituisimmista kuulemistaan levyistä. Yleensä ottaen albumi sai brittiläisten musiikkilehtien arvostelijoilta tylyn vastaanoton. Yhdysvalloissa se kuitenkin keräsi tiedotusvälineiltä ylistäviä arvioita. Monien Kate Bushin ihailijoiden tavoin levyä mestariteoksena pitävän äänittäjä Nick Launayn mielestä jotkin albumin miksauksista kuulostavat äänellisesti hieman kylmiltä, mikä johtuu hänen mukaansa siitä, että levyn tekoaikaan digitaaliseksi kutsuttu miksaustekniikka oli vasta alkuvaiheessa.Jovanovic 2006, s. 128–132

Kaupallisesti The Dreaming menestyi selvästi edellisiä levyjä heikommin. Varsinkin Britanniassa myyntiluvut jäivät aiempien julkaisujen varjoon, vaikka levy saavuttikin maan albumilistalla kolmannen sijan. Yksi asiaan vaikuttaneista tekijöistä oli se, että EMIn usko hankkeeseen säröili ja markkinointikuluihin tehtiin huomattavia leikkauksia.Jovanovic 2006, s. 132–134

Hounds of Love

Sanoitusten kirjoittamisessa ilmenneiden ongelmien takia äänityksiä käytiin suorittamassa myös Irlannissa Windmill Lane -studioilla. Englantiin palaamisen jälkeen jazzbasisti ja -säveltäjä Eberhard Weber värvättiin soittamaan bassoa kappaleissa ”Hello Earth” sekä ”Mother Stands for Comfort”. Jousisoitinosuuksien äänittäjäksi hankittiin Pink Floydin The Wall -albumilla työskennellyt James Guthrie. Peräti vuoden kestäneiden päälleäänitysten ja miksausten jälkeen Hounds of Love saatiin viimein valmiiksi kesällä 1985. Alkuperäinen vinyylilevy koostui rakenteellisesti kahdesta osasta. Ensimmäisellä puolella kuultiin viisi erillistä ihmissuhteisiin liittyvää kappaletta. Toisella puolella oli vuorostaan ”The Ninth Wave” -niminen kokonaisuus, jossa mieskuorolaulun, konesäksätyksen ja pianotunnelmoinnin voimin kerrotaan musiikillinen satu yksin veden varaan keskelle merta jääneestä tytöstä ja hänen näkemistään unista. ”Hello Earth” -kappaleessa käytetyn kuoron innoittajana toimi Werner Herzogin elokuva Nosferatu – yön valtias.Jovanovic 2006, s. 143–145, 148–150

EMI olisi halunnut julkaista ensimmäisenä singlenä Hounds of Love -levyltä kappaleen ”Cloudbusting”, jonka tarina pohjautuu Peter Reichin kirjaan Book of Dreams. Kirjassa Peter Reich kirjoittaa lapsuusvuosistaan isänsä Wilhelminin luona. Psykoanalyytikko Wilhelm Reichilla oli kiistanalaisia ajatuksia niin sanotusta orgonienergiasta, jonka hän väitti löytäneensä ja esiintyvän kaikkialla luonnossa. Eräs hänen hankkeistaan oli pilviensieppaajaksi nimetty laite, jolla hänen mukaansa oli mahdollista vaikuttaa säätiloihin. Wilhelm Reich joutui lopulta McCarthy-oikeudenkäyntien aikaan Yhdysvaltain hallituksen ajojahdin kohteeksi ja kuoli 59-vuotiaana vankilassa. ”Cloudbustingin” sijaan Bush halusi kuitenkin ensimmäiseksi singleksi kappaleen ”Running Up That Hill”, joka oli nimetty uudelleen EMIn toivomuksesta. Alun perin nimellä ”Deal with God” tunnettu laulu kertoo miehestä ja naisesta, jotka sopivat Jumalan kanssa vaihtavansa sukupuolta keskenään voidakseen ymmärtää toisiaan paremmin. Vaikka kappaleen nimen osalta Bush suostuikin kompromissiin, singlevalinnan suhteen hän sai tahtonsa läpi.Jovanovic 2006, s. 145–147, 152

”Running Up That Hill” osoittautui siihen mennessä Bushin menestyneimmäksi singleksi ”Wuthering Heightsin” jälkeen. Myös albumi menestyi erinomaisesti ja kohosi Britannian listan ykkössijalle. Levyn julkistamistilaisuudessa Del Palmer ja Kate Bush esiintyivät ensimmäisen kerran pariskuntana, vaikka heidän suhteensa oli ollut tiedossa jo vuosia. Yhdysvalloissa Hounds of Love kohosi Bushin levyistä ensimmäisenä Billboardin listalla Top 40:een ja saavutti parhaimmillaan 30. sijan.Gaar 1992, s. 388 Saman teki ”Running Up That Hill” singlelistalla. Myös ”Cloudbusting” julkaistiin singlenä, ja sitä varten tehtiin kunnianhimoinen musiikkivideo, jonka pääosia esittivät Donald Sutherland Wilhelm Reichina sekä Kate Bush tämän pojan roolissa.Jovanovic 2006, s. 152–155

Hounds of Loven menestyksen innoittamana EMI suostutteli Bushin hyväksymään The Whole Story -nimisen kokoelman julkaisun.Jovanovic 2006, s. 160, 161 Vuonna 1986 ilmestynyt levy myi Britanniassa lopulta nelinkertaista platinaa eli yli 1,2 miljoonaa kappaletta. }} Kokoelmalevyn suosion vanavedessä Bush sai helmikuussa 1987 parhaan naissooloartistin Brit Award -palkinnon. }}

The Sensual World

Vuonna 1989 julkaistulla The Sensual World -albumilla Bushin yhtenä yhteistyökumppanina toimi bulgarialaista kansanmusiikkia soittava Trio Bulgarkain, jonka kanssa nauhoitettiin kolme kappaletta Lontoossa. Valtaosa äänityksistä tehtiin kuitenkin Dublin Windmill Lane -studioilla, missä irlantilaiset kansanmuusikot toivat levyn äänimaailmaan oman kelttiläisen värinsä. Fairlight CMI näytteli jälleen suurta roolia säveltämisessä, ja edellisen albumin tavoin alkuperäisiin demonauhoituksiin lisättiin kerros kerrokselta päälleäänetyksiä Del Palmerin toimiessa äänittäjänä ja kantaessa merkittävää vastuuta rytmeistä. Trio Bulgarkan ohella levyllä esiintyi lukuisia muitakin vierailijoita, joista David Gilmour soitti kitaraa raidalla ”Love and Anger”.Jovanovic 2006, s. 162, 163

Albumin ensimmäisen kappaleen sanoituksena on Bushin oma versio Molly Bloomin puheesta, jonka tämä esittää James Joycen kirjan Odysseus lopussa. Bush ei kuitenkaan omasta mielestään missään nimessä onnistunut Joycen tyylin tavoittamisessa.Jovanovic 2006, s. 164 Tekstin käyttämisen suoraan esti se, että Joycen perikunta ei antanut hänelle siihen lupaa. }} Levyn viidennessä kappaleessa ”Heads We’re Dancing” kerrotaan puolestaan naisesta, joka tajuaa tansseissa tapaamansa hurmaavan mieshenkilön olleen todellisuudessa Adolf Hitler.Jovanovic 2006, s. 165

Albumista tuli Bushin ainoa Yhdysvalloissa kultaa myynyt äänite. }} Hounds of Loven julkaisun jälkeen hänen levy-yhtiönsä oli vaihtunut siellä EMI Americasta Columbiaksi. Kokonaisuutena Bush on pitänyt The Sensual Worldia kaikkein persoonallisimpana ja naisellisimpana levynään, joka ei kahden edellisen studioalbumin tavoin yritä ehdoin tahdoin tavoitella voimaa ja painokkuutta. Monet fanit kokivat levyn kuitenkin pettymyksenä.Jovanovic 2006, s. 163

The Red Shoes

Eric Clapton soitti kitaraa kappaleessa ”And So Is Love”. Hänen poikansa Conor oli kuollut vain joitakin kuukausia ennen vierailua. Kuva on vuodelta 2005.

Trio Bulgarka esiintyi tälläkin kertaa kolmen laulun yhteydessä. Lisäksi albumilla vierailivat muun muassa Eric Clapton, Jeff Beck sekä Prince, jonka lähettämät lisäykset kappaleeseen ”Why Should I Love You?” aiheuttivat suurta päänvaivaa. Bush oli nimittäin odottanut häneltä vain joitakin lauluosuuksia, mutta Prince olikin täyttänyt 48 raitaa mitä moninaisimmalla materiaalilla, jonka sovittaminen muuhun sisältöön vaati valtavan työmäärän ja kuukausien pohdiskelun.Jovanovic 2006, s. 173–175, 177

Edellisen levyn tavoin The Red Shoes ylsi parhaimmillaan Britannian albumilistan kakkoseksi. Arvostelut musiikkilehdissä olivat yleisesti ottaen kohtuullisia, mutta julkaisua ei pidetty minään mestariteoksena.Jovanovic 2006, s. 178 Yhdysvalloissa albumi kuitenkin kohosi korkeimmillaan listan sijalle 28, mikä oli siellä Bushin uran paras sijoitus. }}

1980-luvulla Bushille oli syntynyt tapa kadota aina muutamaksi vuodeksi, kunnes tarkkaan hiottu uusi materiaali oli valmiina julkaisua varten. The Red Shoes -albumin jälkeinen julkisuudelta vetäytyminen osoittautui kuitenkin huomattavasti pitkäkestoisemmaksi kuin oli odotettu. Vuodet vierivät, ja kuulopuheet uuden albumin julkaisemisesta osoittautuivat kerta toisensa jälkeen perättömiksi.

Hiljaiselon aikana brittilehdistössä esiteltiin hurjia huhuja ja arveluja Bushin tilasta ja henkisestä kunnosta, vaikka todellisuudessa hän oli vain halunnut keskittyä työnteon sijasta omaan yksityiselämäänsä ja ajan viettämiseen perheensä parissa.Jovanovic 2006, s. 184, 185 Myös äidin kuoleman aiheuttama surutyö oli vienyt oman aikansa. Lisäksi hänen pitkäaikainen suhteensa Del Palmeriin oli katkennut 1990-luvun puolivälin tienoilla, ja Bush oli muuttanut Berkshiressä sijaitsevaan kartanoon uuden elämänkumppaninsa Danny McIntoshin kanssa.Jovanovic 2006, s. 187, 188 }} Heinäkuussa 1998 heille syntyi poika, Albert, joka tunnetaan myös lempinimellä Bertie. }} Artistin taitoa piiloutua julkisuudelta kuvaa hyvin se, että lehdistö sai tiedon pojasta vasta puolitoista vuotta tämän syntymän jälkeen. Asian paljasti medialle Peter Gabriel eräässä televisiolähetyksessä.

Aerial

Viimein kahdentoista vuoden odotuksen jälkeen ilmestyi Kate Bushin kahdeksas studiolevy, tupla-albumi Aerial, joka julkaistiin maailmanlaajuisesti 7. marraskuuta 2005. Ensimmäinen singlejulkaisu albumilta oli ”King of the Mountain”, joka ilmestyi 26. lokakuuta. Levyn tekemiseen osallistuivat muun muassa jazzperkussionisti Peter Erskine, rumpali Stuart Elliott sekä Chris Hall, joka soitti haitaria. Säveltäjä ja kapellimestari Michael Kamen ehti vastata kahden kappaleen jousiosuuksista ennen marraskuussa 2003 tapahtunutta kuolemaansa.Jovanovic 2006, s. 192

Bush on todennut halunneensa tällä kertaa asettua enemmän kertojan kuin laulussa esiintyvän henkilöhahmon rooliin. Aerialin ensimmäisen levyn sanoitusten aiheet vaihtelevat äidinrakkaudesta piin desimaalien luettelun kautta Jeanne d’Arciin. Toinen levy on puolestaan yhtenäinen kokonaisuus, joka kertoo linnunlaulun rytmittämän yhden päivän tarinan. }}Jovanovic 2006, s. 191, 195, 196

Musiikkilehtien kriitikot suhtautuivat Aerialiin pääosin erittäin myönteisesti,Jovanovic 2006, s. 196, 197 ja Britannian albumilistalla se kohosi parhaimmillaan kolmannelle sijalle. Suomessa sitä on myyty kultalevyyn ja Britanniassa platinaan oikeuttava määrä. Ennen albumin julkaisemista John Mendelssohn ehti kirjoittaa romaanin Waiting for Kate Bush, jonka alkusivuilla tarinan päähenkilö lupaa olla hyppäämättä korkean rakennuksen katolta, jos hänelle vakuutetaan, että Kate Bushilta ilmestyy uusi levy puolen vuoden kuluessa. }} Bushin omaleimainen ylärekisterilaulanta saa romaanissa ansaitsemaansa huomiota, sillä eräs kirjan hahmoista kuvailee sitä ”juuri heliumia sisäänhengittäneen yhdeksänvuotiaan ääneksi”. }}

Musiikkityyli

Bushin musiikin tyylilajia on ollut vaikea määritellä. Vaikka häntä on usein verrattu Joni Mitchellin ja Björkistain kaltaisiin naispuolisiin laulaja-lauluntekijöihin, ovat vertailut johtuneet enemmänkin näiden artistien omaperäisyydestä kuin musiikin samankaltaisuudesta. Bushin tuotanto on myös ollut hyvin monimuotoista ja useita musiikkilajeja yhdistelevää jopa saman albumin sisällä. Hänen kappaleensa ovat käyttäneet elementtejä rock, popista, vaihtoehtorockistaista, jazz, kansanmusiikista, skastasta, samba ja uudesta aallosta. Jopa hänen varhaisimmissa teoksissaan, joissa piano oli pääasiallinen instrumentti, Bush sekoitti monia tyylilajeja sulattaen yhteen klassista musiikkia, rockia sekä laajan valikoiman etnisen ja kansanmusiikin vaikutteita. Tämä toimintatapa on jatkunut läpi hänen uransa.

Melody Maker -lehdelle 1977 antamassaan haastattelussa Bush paljasti, että miesartistit olivat vaikuttaneet häneen naisia enemmän. Hän sanoi: ”Jokainen nainen, jonka näet pianon ääressä, on joko Lynsey de Paul tai Carole King. Ja useimmiten miesten tekemä musiikki – ei kaikki mutta se hyvä aines – todella käy päällesi. Se tosiaan asettaa kuulijan selkä seinää vasten, ja juuri sillä tavalla haluan tehdä. Haluaisin musiikkini saavan kuulijan pois tolaltaan. Monetkaan naiset eivät onnistu siinä.”

Bushin musiikin kokeellisesta luonteesta johtuen sitä on kutsuttu myöhemmäksi teknologisemmaksi ja helpommin lähestyttäväksi ilmentymäksi brittiläisestä progressiivisen rockin liikkeestä, joka nosti pinnalle Genesikseninin, Yes ja Pink Floydin kaltaiset yhtyeet. Progressiivista rockia edustavien artistien tavoin Bush hylkää perinteisen pohjoisamerikkalaisen muotin popmusiikin tekemiselle, jonka useimmat brittiartistit omaksuivat. Hän laulaa avoimen englantilaisella korostuksella Bryan Ferryn vokalisointityylin innoittamana, ja hänen sanoituksensa tapaavat olla omintakeisempia ja vähemmän kliseitä sisältäviä kuin amerikkalaiset poplyriikat. }} Hänen kappaleissaan käytetyt soittimet ja niiden soittotapa poikkeavat tavallisesti pohjoisamerikkalaisista normeista.

Sanoituksissaan Bush ei pelkää käsitellä arkoja tai tabujakaan aiheita. Kansanlauluun ”Lucy Wan” perustuva ”The Kick Inside” kertoo sisarusten välisestä insestisuhteesta ja siitä aiheutuvasta raskaudesta, joka johtaa itsemurhaan. ”Kashka from Baghdad” on laulu homoparista, ja ”Breathing” tarkastelee ydinräjähdyksen vaikutuksia. Hänen sanoituksissaan käsiteltyjen aiheiden kirjo on laaja, ja ne kertovat usein suhteellisen erikoisistakin asioista, kuten Wilhelm Reichista ”Cloudbustingissa” sekä pakkomielteisesti tietokoneelleen puhuvasta ja ihmiskontakteja välttelevästä henkilöstä The Sensual Worldin kappaleessa ”Deeper Understanding”.Jovanovic 2006, s. 67, 90, 107, 146, 166

Elokuvahankkeet

Bush on ollut mukana joidenkin elokuvien valmistuksessa. Hän näytteli vuonna 1990 The Comic Strip -komediaryhmän tuottaman televisioelokuvasarjan Comic Strip Presents… jaksossa ”Les Dogs”. }} Britanniassa 1982 alkaneen sarjan komedioissa ovat esiintyneet muun muassa Rik Mayall, Jennifer Saunders ja Robbie Coltrane. }} ”Les Dogsissa” Bush esittää morsianta. Hän on myös säveltänyt sarjan jaksoon ”GLC” teemalaulun ”Ken”.

Terry Gilliamin ohjaaman Brazilinin-elokuvan soundtrackia varten Bush nauhoitti oman versionsa nimikappaleesta ”Brazil” (”Sam Lowry’s 1st Dream”). }} }} Vuonna 1986 Bush sävelsi ja äänitti laulun ”Be Kind to My Mistakes” Nicolas Roeg elokuvaan Castaway. }} Kappaleen rinnakkaisversio on sisällytetty 1990 julkaistun This Woman’s Work -kokoelman singlejulkaisujen B-puolia sisältävälle levylle. The Sensual World -albumin kappale ”This Woman’s Work” oli puolestaan vuotta ennen levyn ilmestymistä mukana John Hughesinin elokuvassa She’s Having a Baby. }}

The Red Shoes -albumin ilmestymisen jälkeen Bush ohjasi ja käsikirjoitti 44-minuuttisen elokuvan The Line, the Cross & the Curve, }} jossa esitetään levyltä kuusi laulua. }} Elokuva oli Grammy-ehdokkaana parhaan pitkän musiikkivideon kategoriassa. }} Bush on kuitenkin jälkeenpäin kertonut olevansa siihen äärimmäisen tyytymätön neljää minuuttia lukuun ottamatta.Jovanovic 2006, s. 180

Merkitys

Kate Bushin vaikutus populaarimusiikkiin on ollut hyvin merkittävä. Erityisesti hänen ajatellaan toimineen suunnannäyttäjänä myöhemmin tulleille naispuolisille sooloartisteille, joista monet pitävät häntä yhtenä esikuvistaan niin musiikin kuin taiteellisen kunnianhimonkin suhteen. Heistä Tori Amosta on usein verrattu Bushiin varsinkin lauluäänen ja esitystavan osalta. Alanis Morissette ja PJ Harvey ovat maininneet Hounds of Love -albumin yhdeksi vaikutteistaan. }} Björk on puolestaan kertonut Kate Bushin edustavan hänelle ikää, jona tyttö muuttuu naiseksi, ja pitänyt tämän sävellyksiä ajattomina. Myös Katie Melua on sanonut olevansa artistin suuri ihailija. }} Eräässä haastattelussa Melua jopa ehdotti ”Wuthering Heightsia” kansallislauluksi.Jovanovic 2006, s. 185 Toisaalta muotisuunnittelija Hussein Chalayan on pitänyt Bushia sopivana esikuvana myös visuaalisilla aloilla työskenteleville ihmisille.Jovanovic 2006, s. 186, 187

Yhtyeistä muun muassa Outkast ja Musein ovat nimenneet Bushin yhdeksi inspiraation lähteistään. }} Hänen musiikkinsa on niin ikään jättänyt jälkensä Sarah McLachlan, Loreena McKennittin ja Sinéad O’Connorinin tuotantoon. }}

Bushin vaikutus ulottuu myös tuotantopuolelle. Suomalaisista esimerkiksi Gabi Hakanen on kertonut käyttäneensä hänen musiikkiaan viitemateriaalina etenkin CMX:lle tuottamillaan levyillä.

BBC Two -kanavan katselijat valitsivat vuonna 2006 Bushin yhdeksi Britannian kymmenestä merkittävimmästä ”elävästä ikonista”. }}; sekä }}

Julkaisut

Studioalbumit

1. The Kick Inside  (1978)
2. Lionheart  (1978)
3. Never for Ever  (1980)
4. The Dreaming  (1982)
5. Hounds of Love  (1985)
6. The Sensual World  (1989)
7. The Red Shoes  (1993)
8. Aerial  (2005)

Kokoelmat

1. The Whole Story (1986)
2. This Woman’s Work 1978–1990 (1990, uusintajulkaisu 1998) (sisältää Kate Bushin kuusi ensimmäistä studioalbumia sekä kaksi singlejulkaisujen B-puolista koottua bonuslevyä)

Lähteet

• Amazon.co.uk, Brazil – Ost
• Barkham, Patrick: The Guardian profile: Kate Bush
• BBC, Living Icons
• BBC, Music Profiles – Kate Bush
• BBC, Wuthering Heights
• Collins, Tracy: On the Arts: They are chicks, hear them roar as a musical influence
• Dowling, Stephen: The sensual world of Kate Bush
• Ellen, Barbara: Comeback Kate
• The Internet Movie Database, ”The Comic Strip Presents…” (1982)
• The Internet Movie Database, The Line, the Cross & the Curve (1994)
• The Internet Movie Database, Soundtracks for Castaway (1986)
• Moy, Ron: Kate Bush and mythologies of Englishness
• Roberts, Geneviève – Reynolds, Louisa: http://enjoyment.independent.co.uk/music/features/article309691.ece" class="external" rel="nofollow" target="_blank">Kate Bush: The sequel
• Ruch, A.: Kate Bush’s ”The Sensual World”
• Salonen, Tero: 10 syytä rakastaa Kate Bushia
• Sweeting, Adam: Kate Bush: Return of the recluse
• Telegraph, Siren of pop swoops back
• Williamson, Nigel: The Mighty Bush
• YLE – Radio Vega, Fokus på: Kate Bush

Viitteet

Aiheesta muualla

• Kate Bush News
• Gaffaweb – laaja fanisivusto
• Viralliset sivut
• Rob Jovanovicin Kate Bush -elämäkerran arvostelu Desibeli.netissä

Artikkelit

• Jukka Väänänen: Kate Bushin sensuelli maailma, Aksentti 1/2006