Kauko Röyhkä, oikealta nimeltään Jukka-Pekka Välimaa (s. 12. helmikuuta 1959, Valkeakoski), on suomalainen pitkän linjan rock-muusikko. Hän on kasvanut Oulussa ja päätynyt sittemmin Turun kautta Helsinkiin.
Röyhkän ura muusikkona alkoi 1980-luvun alussa Steppaillen -albumilla, ja vuoteen 2004 mennessä häneltä on ilmestynyt yhteensä 22 pitkäsoittoa. Hänen tunnetuin yhtyeensä on ollut Narttu (eri kokoonpanoja vv. 1980-1990), ja tunnetuimmat kappaleet lienevät Lauralle, Paska kaupunki sekä Paha maa.
Kirjallisuutta opiskellut Röyhkä on saanut kiitosta sanoituksistaan, ja etenkin 1980-luvun loppupuolen tuotanto on nostettu tässä suhteessa esiin myönteisenä esimerkkinä. Röyhkä on tunnettu myös 'ärsyttäjänä', jonka eräänlaisena huipentumana flirttailu satanismin kanssa 1990-luvun alussa.
Kauko Röyhkä tunnetaan myös kirjoistaan, joita häneltä on julkaistu vuodesta 1980 alkaen. Hänen tähänastiseen tuotantoonsa lukeutuu 10 romaanikokoelmaa, novelli ja pornotähti Henry Saaren elämäkerta. Teos Kaksi aurinkoa oli Finlandia-palkintoehdokkaana vuonna 1996. Hän on kirjoittanut kolumneja Kalevaan ja levykritiikkiä Rytmi-lehteen.
