Historia
Itä-Afrikasta on löydetty protohominidien fossiileja noin 20 miljoonan vuoden takaa. Turkanajärven kaivauksissa Keniassa niitä on löydetty 2,6 miljoonan vuoden takaa.
Kuušilaisten kielten puhujat nykyisen Sudanin ja Etiopian alueelta asettuivat nyky-Keniaan noin 2000-luvulla eaa. 1000-luvulla saapuivat niloottisten ja bantukielten puhujat, joita on nykyään 2/3 Kenian väestöstä. Arabien kauppa Kenian rannikolla alkoi ensimmäisellä vuosisadalla. Arabian kielestä vaikutteita saanut bantukieli swahili syntyi alueella kaupan myötä.
Arabikauppiaiden vaikutuksen katkaisi portugalilaisten saapuminen 1498. Eurooppalaiset kuitenkin kolonisoivat maan vasta 1800-luvun lopulla. Brittiläinen tutkimus 1800-luvun puolivälistä johti Brittiläisen Itä-Afrikan protektoraatin muodostamiseen 1895. Britit kannustivat eurooppalaisten uudisasukkaiden asettumista hedelmälliselle keskiylängöille, mikä johti kikujujen ajamiseen pois heidän asuinalueiltaan. Myös hautavajoaman ja länsiylänköjen aluetta otettiin maasailta ja kalenjineita eurooppalaisten käyttöön. Muulla brittien läsnäolo oli vähäistä.
Vuonna 1920 Keniasta tuli virallisesti Yhdistyneen kuningaskunnan siirtomaa. Afrikkalaiset saivat ensimmäistä kertaa äänivaltaa maan hallinnossa 1944, jolloin muutama brittien valitsema paikallinen otettiin parlamenttiin.
Vuosian 1952–1959 siirtomaa oli hätätilassa kikujujen Mau Mau -kapinan vuoksi, joka kohdistui siirtomaavaltaa ja erityisesti sen maapolitiikkaa vastaan. Kymmeniä tuhansia kuoli taisteluissa ja siirtoleireillä. Brittien tappiot olivat 650 miestä. Tämä aikana paikalliset saivat merkittävää äänivaltaa maan asioissa. Ensimmäiset suorat vaalit järjestettiin 1957.
Keniasta tuli itsenäinen 12. joulukuuta 1963 ja se liittyi seuraavana vuonna Kansainyhteisöön. Tasavalta maasta tuli vuonna 1964.
Kenian ensimmäinen presidentti oli Jomo Kenyatta 1964–1978, oikealta nimeltään Kamau wa Ngengi. Hän oli kikuju ja edusti Kenian Afrikkalainen Unioni -puoluetta (Kenya African National Union; KANU), jolla ei ollut juuri vastustajia. Pieni vasemmistolainen Kenian kansanliitto (Kenya People's Union; KPU) perustettiin 1966, mutta se kiellettiin ja sen johtajat vangittiin. Kenyattan kuollessa 1978 häntä seurasi hänen varapresidenttinsä Daniel arap Moi, josta tuli KANU:n johtaja ja maan toinen presidentti.
Kesällä 1982 maasta tehtiin virallisesti KANU:n hallitsema yksipuoluevaltio. Kaksi kuukautta myöhemmin ilmavoimien upseerit ja eräät opposition voimat yrittivät vallankaappausta, jonka armeijan uskolliset yksiköt kukistivat. Kenia oli Yhdysvaltain ja lännen tukema, ja etuvartio kommunistien tukemia Etiopiaa ja Tansaniaa vastaan.
Kylmän sodan päätyttyä yksipuoluejärjestelmä poistettiin maan perustuslaista ja 1992 järjestettiin maan historian ensimmäiset monipuoluevaalit. KANU ja Moi säilyttivät asemansa vuosien 1992 ja 1997 vaaleissa. Vuonna 1997 KANU joutui turvautumaan ensimmäisen kerran muiden puolueiden tukeen pysyäkseen hallituksessa.
Lokakuussa 2002 oppositiopuolueet ja KANU:sta eronneet muodostivat Kansallisen sateenkaarikoalition (National Rainbow Coalition; NARC), ja sen ehdokas Mwai Kibaki valittiin maan kolmanneksi presidentiksi.
Kenian provinssit
Kenia jakautuu seitsemään maakuntaan ja Nairobin alueeseen. Maakunnat (
Mikoa) on jaettu 71 kuntaan (
Wilaya), jotka on vielä jaettu 262 piiriin (
Taarafa)
Maakunnat ovat:
- Keskinen maakunta
- Rannikon maakunta
- Itäinen maakunta
- Nyanza
- Läntinen maakunta
- Hautavajoama
- Koillinen maakunta
Maantiede

Kenia satelliittikuvassa marraskuussa
- Pinta-ala : 582 650 km²
- Rajaa : 3 477 km
- Rannikkoa : 536 km
Talous

Mount Kenya
Merkittävimmät luonnonvarat
Merkittävimmät vientituotteet
Väestöjakauma

Kenian kieliryhmät ja etniset ryhmät
Keniassa elää yli 70 erilaista etnistä ryhmää aina seitsemän miljoonan ihmisen kikujuista noin 500 hengen kokoiseen El Molo -heimoon. Kenian etniset ryhmät voidaan kielitieteellisesti jakaa kolmeen haaraan: bantuihin, nilootteihin ja kuušilaisiin. Yksikään ryhmä ei muodosta enemmistöä Kenian väestöstä. Viisi suurinta ryhmää, kikujut, luot, luhyat, kambat ja kalenjinit muodostavat noin 70 % maan väestöstä. 97,58 % Kenian kansalaisista kuuluu sen 32 pääasialliseen alkuperäisheimoon. Näistä kikujut ovat kaikista eniten edustettuina julkisen elämän sektorilla, hallituksessa, liike-elämässä ja ammateissa. Luot ovat pääasiallisesti kaupustelijoita ja käsityöläisiä. Kambat ovat hyvin edustettuina puolustuksessa ja lainsäädännössä. Kalenjinit ovat pääasiassa maanviljelijöitä (ja juoksijoita). Alkuperäisten afrikkalaisten heimojen lisäksi Keniassa asuu myös arabeja ja itäaasialaisia, pääasiassa keskittyneinä suuriin kaupunkeihin kuten Mombasaan. Arabit ovat lähes poikkeuksetta Kenian kansalaisia ja puhuvat swahiliaaa. Lisäksi Keniassa on ehkä Etelä-Afrikka lukuun ottamatta Afrikan suurin eurooppalaisyhteisö.
Kenian etninen monimuotoisuus on johtanut usein myös hankaluuksiin. Heimojen välinen kilpailu vallasta ja erityisesti katkeruus kikujujen hallinnoimassa politiikassa ja liike-elämässä on vaikuttanut kielteisesti yhteisen isänmaallisen hengen syntymiseen.
Etniset ryhmät:

Näkymä Tsavo East-kansallispuistosta, läheltä rannikkoa
- kikujut 20,12 %
- luot 13,91 %
- luhyat 13,28 %
- kambat 10,95 %
- kalenjinit 10,88 %
- kisiit 6,41 %
- merut 5,07 %
- mijikendat 4,76 %
- somalit 2,29 %
- turkanat 1,86 %
|
|
- masait 1,42 %
- embut 1,08 %
- taitat 1,00 %
- itesot 0,78 %
- kuriat 0,54 %
- tharakat 0,45 %
- beret 0,45 %
- pokomot 0,32 %
- oromot eli booranat 0,31 %
- bajunit 0,22 %
|
|
- nderobot 0,19 %
- rendillet 0,17 %
- ormat 0,15 %
- gabbrat 0,15 %
- swahilit 0,09 %
- njempsit 0,06 %
- tavetat 0,06 %
- sakuyat 0,04 %
- banit ja sanyet 0,07 %
|
Muita lukuja
- Väestöennuste vuodeksi 2050: 44,0 milj.
- Keskimääräinen väestönkasvu vuosina 2000–2005: 1,5 %
- Odotettavissa oleva elinikä: 45 vuotta (2002)
- Lukutaitoisten osuus aikuisväestöstä: 82 % (2000)
- Kielet: englanti (virallinen), swahili (virallinen), useita paikallisia kieliä
- Uskonnot: protestantit (sis. anglikaanit) 38 %, katoliset 28 %, paikalliset uskonnot 26 %, muslimit 6 %, muut 2 %
Kulttuuri

Kenialainen nainen
Johtuen Kenian todella kirjavasta etnisestä monimuotoisuudesta, ei ole olemassa varsinaista yhtäläistä 'kenialaista kulttuuria'. Kullakin heimolla on omanlaisensa kulttuuri niin arkkitehtuurin, keittiön, vaatetuksen, maanviljelyn, metsästyksen, mattojen, aseiden, kilpinen, kaiverrusten, kuvanveisto ja muiden osa-alueiden muodossa.
Suurin osa käsitöistä ja taiteesta on varmistettu turistirihkamaksi, ja Nairobin keskustassa kulkiessaan voi tämän monimuotoisuuden todeta kaupustelijoiden tuotteita nähdessään. Enemmän tai vähemmän taidokkaasti veistettyjä patsaita ja kuvia myydään vaihtelevin hinnoin. Muita turisteille kaupusteltavia tuotteita ovat muun muassa korit, veistellyt saippuapalat, norsunkarvakorut (ei oikeaa norsun karvaa), masai-heimon korut, musiikki-instrumentit sekä hopea ja kulta.
Kaikille Kenian heimoille tärkeitä tavaroita, joita ei ole tarkoitettu turisteille kaupusteltavaksi, ovat käsityöläisten pois viskatuista tavaroista valmistettavat normaalit jokapäiväiset esineet ja tavarat kuten vanhoista öljytynnyreistä valmistetut keittokattilat tai vanhoista renkaista tehdyt sandaalit.
Erityisen näkyvä, monilla väestönosilla esiintyvä kenialainen vaate on kanga. Se on suuri ja värikäs vaate, jota erityisesti naiset pitävät muun muassa muun vaatetuksen päällä estämässä niitä likaantumasta, tai vaikkapa lasten tai tavaroiden kantamiseen.
Kenialainen keittiö on osa itäisen Afrikan ruokakulttuuria, jossa melkein kaikki ruoka valmistetaan keittämällä vedessä tai kookosmaidossa, uppopaistamalla öljyssä tai grillaamalla avohiilloksella. Ruokaa paahdetaan myös kuumilla kivilla tai rautapannulla. Perinteinen liesi on kolmen kiven keskelle sytytetty nuotio. Polttopuiden niukkuuden takia polttoaineena käytetään myös kuivaa eläinten lantaa. Maissia käytetään paljon ja siitä valmistettua puuroa, ugalia, syödään koko itäisessä Afrikassa. Ugalia syödään sormin oikealla kädellä. Miltei joka ruokalajissa käytetään tomaattia, sipulia, inkivääriä ja chiliä. Rannikkoalueilla kookosmaidon käyttö on myös yleistä. Tilapia-kirjoahven tai pienen silakan näköinen ndaga ovat paikallisia kalalajeja. Kalat yleensä kuivataan ja haudutetaan muhennokseksi. Lihoista käytetään eniten broileria.
Urheilu
Kenia tunnetaan hyvin
kestävyysjuoksijoistaan. Esimerkiksi
maratonin kaikkien aikojen tilaston kakkonen
Paul Tergat, ja saman matkan monikertainen arvokisamitalisti
Catherine Ndereba,
Lähteitä