Kirkkolakijärjestelmä
Nykyinen kirkkolakijärjestelmä on saanut alkunsa Schaumanin kirkkolaissa 1869. Järjestelmä on säilynyt pääsääntöisesti ennallaan nykypäivään saakka.
Suomen perustuslain (2000) 76 §:n mukaan 'Kirkkolaissa säädetään evankelis-luterilaisen kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkkolain säätämisjärjestyksestä ja kirkkolakia koskevasta aloiteoikeudesta on voimassa, mitä niistä mainitussa laissa erikseen säädetään.'
Kirkkolain 2 luvun 2 §:n mukaan 'Kirkolla on yksinoikeus ehdottaa kirkkolakia kaikesta, mikä koskee ainoastaan kirkon omia asioita, sekä kirkkolain muuttamista ja kumoamista. Kirkon ehdotuksen tekee kirkolliskokous. Kirkolliskokouksen ehdotuksen tutkiminen ja vahvistaminen on tasavallan presidentin ja eduskunnan tehtävä. Kirkolliskokouksella on myös oikeus tehdä esityksiä kirkkoa koskevasta muusta lainsäädännöstä.' Lisäksi 'Kirkolliskokouksen tekemää kirkkolakiehdotusta tutkittaessa voidaan oikaista ehdotuksessa oleva sellainen lainsäädäntötekninen virhe, joka ei vaikuta kirkkolakiehdotuksen sisältöön.'
Suomen kirkkolakijärjestelmässä ehdotuksen kirkkolaiksi antaa kirkolliskokous. Eduskunta voi hyväksyä tai hylätä ehdotuksen, mutta ei muuttaa sitä. Eduskunnan hyväksymisen jälkeen kirkkolaki on osa valtakunnassa sovellettavaa oikeutta.
Kirkkolain antaman valtuutuksen nojalla kirkolliskokous antaa yksin kirkkojärjestyksen ja kirkon vaalijärjestyksen. Kirkkolaki ja kirkkojärjestys puolestaan sisältävät delegoitua norminantovaltuutusta piispainkokoukselle ja kirkkohallitukselle, sekä seurakunnan sisäisissä asioissa seurakunnalle itselleen erilaisten ohje- ja muitten sääntöjen kautta.
Tavanomainen tapa säätää lakia on yksin eduskunnan käsissä. Tällä tavalla on säädetty mm. laki ortodoksisesta kirkosta. Myös Ruotsissa Ruotsin kirkon asema on säädetty tavallisella eduskunnan säätämällä lailla 'Lag om svenska kyrkan'
Kirkkolakijärjestelmän tarkoituksena on taata kirkon itsenäisyys suhteessa valtioon. Kirkkolakijärjestelmä on toiminut esikuvana mm. Ahvenanmaan itsehallintolain säätämisjärjestykselle, joka myös poikkeaa tavanomaisesta menettelystä. Nyttemmin Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmää pidetään yleismaailmallisesti itsehallintojärjestelmien hyvänä esimerkkinä.
Kirkkolain ala
Perustuslain mukaan kirkkolaissa säädetään kirkon järjestysmuodosta ja hallinnosta. Kirkkolain mukaan kirkkolaissa kirkolla on mahdollisuus tehdä ehdotus kaikesta, mikä koskee kirkon omia asioita. Tarkasti ottaen kirkkolain ulkopuolella jäävät perustuslain mukaan mm. kirkon tunnustus ja talous.
Kirkkolain oman määritelmän mukaisen rajauksen 'mikä koskee kirkon omia asioita' on tulkittu tarkoittavan sitä, että yhteiskuntaa ja kirkkoa koskettavat erityiskysymykset on säädetty tavallisilla lailla. Tällaisia ovat mm. kirkon eläkelait, laki kirkon työmarkkinalaitoksesta sekä laki kirkon keskusrahastosta. Kirkkoa koskevista tavallisista laeista käytetään termiä kirkolliset lait.
Vireillepano-oikeus
Kirkkolainsäädäntöä koskevan asian voi laittaa vireille taho, jolla on aloite- tai esitysoikeus kirkolliskokoukselle. Kirkolliskokoukselle voivat tehdä aloitteita kirkolliskokousedustajat. Esityksiä voivat tehdä piispainkokous, kirkkohallitus sekä hiippakuntavaltuustot (KL 20:9).
Kirkkolainsääsännön vireillepanomahdollisuus on huomattavan laaja ja on muutenkin poikkeava verrattuna tavallisesten lakien ja asetusten vireillepanomahdollisuuteen Suomessa. Kun ottaa huomioon, että hiippakuntavaltuustolle voivat tehdä aloitteita seurakuntien kirkko- tai seurakuntaneuvostot sekä seurakuntayhtymien yhteiset kirkkoneuvostott, ja että kirkko- tai seurakuntaneuvostoille puolestaan jokainen seurakunnan jösen voi tehdä esityksiä, on periaatteessa kaikilla seurakunnan jäsenillä virallinen reitti laittaa vireille kirkkolainsäädännön muutos. Vastaavaa kansalaisaloitteen mahdollisuutta ei Suomessa muutoin ole.
Kirkkolain historia
Ruotsin valtakunnan ensimmäinen varsinainen kirkkolaki säädettiin 1686. Laki käännettiin myös suomeksi ja oli voimassa Suomen siirryttyä Venäjän vallan alle 1809.
Kirkkolaki, kuten muutkin sen ajan Ruotsin vallan ajalta periytyvät lait, antoi hallitsijalle hyvin suuren vallan. Näin ollen tsaarille oli hyvin edullista pitää voimassa vanha kirkkolaki. Ei kuitenkaan ollut ongelmatonta, että itsevaltias monarkki kuului toiseen uskontokuntaan kuin valtakunnan pääväestö. Tämän ristiriidan sovittamiseksi ryhdyttiin 1840 valmistelemaan kirkon omaa järjestysmuotoa. Yhdessä vaiheessa oli tarkoituksena perustaa kirkolliskokous, jolla olisi omissa asioissa valta antaa itse kirkkolaki. Lopullinen vuoden 1869 kirkkolaki synnytti nykyisen järjestelmän, jossa kirkolliskokous antoi ehdotuksen kirkkolaista. Kirkkolain hyväksyi tsaari. Eduskunnan perustamisen jälkeen kirkkolain ja sen muutokset hyväksyi eduskunta.
Kirkkolain tarkoituksena oli turvat kirkon sisäinen itsenäisyys ja riippumattomuus suhteessa valtioon. Tämän johdosta vuoden 1869 kirkkolaki tosiasiassa mursi varsinaisen valtiokirkkojärjestelmän Suomessa. Monet valtiokirkkojärjestelmän piirteet kuitenkin säilyivät vielä uskonnonvapauslain säätämiseen saakka 1922 ja osittain vielä sen jälkeenkin.
Vuoden 1869 jälkeen on kaksi kertaa säädetty kokonaan uusi kirkkolaki, vuosina 1964 (numero asetuskokoelmassa 635/64) ja 1993 (1054/93). Uusin, vuoden 1993 kirkkolaki on sisällöltään huomattavasti entistä suppeampi ja siirsi kirkkojärjestyksellä päätettäväksi useita sellaisia asiaryhmiä, joista ennen oli säädetty kirkkolaissa.
Kirkkojärjestys
Kirkkolain (2:1 §) mukaan 'Kirkon hallinnosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä, jossa annetaan määräyksiä myös kirkon toiminnasta. Kirkkojärjestyksen antaa kirkolliskokous.'
Kirkkojärjestys vastaa säädöshierarkiassa jossain määrin asetusta. Kirkkojärjestys on kirkon oman itseymmärryksen mukaan kuitenkin vahvempi säännöstö kuin asetus valtion puolella, koska kirkkojärjestys on vaaleilla valittujen kirkon edustajien kirkolliskokouksessa hyväksymä.
Kirkkojärjestys antaa kirkkolakia yksityiskohtaisempia säädöksiä kirkon hallinnosta. Se säätää lisäksi kirkon toiminnasta. Kirkkojärjestys on määrällisesti laajempi kuin kirkkolaki ja sisältönsä puolesta keskittyy kirkkolakia selvemmin kirkon hengellisen ja toiminnallisen elämän järjestämiseen.
Kirkolliskokous hyväksyy kirkkojärjestyksen 3/4 enemmistöllä ja tulee voimaan sellaisenaan.
Kirkon vaalijärjestys
Kirkon vaalijärjestyksessä annetaan määräyksiä kirkollisista vaaleista. Tällaisia vaaleja ovat
- seurakuntavaalit
- kirkkoherran vaali
- piispan vaali
- tuomiokapitulin pappisasessorin vaali
- lääninrovastin vaali
- kirkolliskokousedustajien vaali
- hiippakuntavaltuuston jäsenten vaali
Kirkolliskokous hyväksyy vaalijärjestyksen yksinkertaisella enemmistöllä.
Delegoitu norminantovalta
Piispainkokoukselle ja kirkkohallitukselle on kirkkolaissa ja -järjestyksessä annettu tarkasti rajatuissa asioissa valta antaa täydentäviä määräyksiä (2:3 §). Määräykset julkaistaan erillisessä kirkon säädöskokoelmassa.
Piispainkokous antaa määräykset, jotka koskevat jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta tai opetusta tai niihin liittyviin tehtäviin pyrkivältä vaadittavaa koulutusta ja kielitaitoa. Erityisesti piispainkokous antaa pappisvirkaa ja muita hengellisiä virkoja koskevia määräyksiä.
Kirkkohallitus on antanut täydentävät määäräykset kirkonkirjoista perittävistä maksuista, lomauttamisestä sekä papin, lehtorin ja kanttorin viran haltijan vuosilomasta, virkavapaudesta ja vapaa-ajasta.
Täydentävien määräysten antamisen lisäksi kirkkohallitukselle on annettu eräiden asioiden ratkaisuvaltaa. Tällainen on mm. päätös seurakuntien kielisuhteista.
Sisäiset normit
Kirkkolaki ja -järjestys määräävät kirkollisia toimielimiä ja seurakuntia laatimaan tietyt erityiset normit sisäistä työskentelyä varten. Useilla toimielimillä on sisäinen työjärjestys. Seurakuntien työtä ohjaavat lisäksi ohje- ja johtosäännöt.
Ohjesäännöt ovat vahvoja sisäisiä normeja, joiden hyväksyminen alistetaan tuomiokapitulin vahvistettavaksi. Seurakunnissa on mm. kirkkoneuvoston ohjesääntö ja rippikoulun ohjesääntö.
Seurakunnallisilla viroilla ja johtokunnilla on omat johtosäännöt, joissa säädetän viran tehtävistä tai johtokunnan tehtävistä.
Seurakuntien ja seurakuntayhtymien virkojen kielitaidosta säädetään erillisessä kielisäännössä.
Aiheesta muualla
Kirjallisuutta
- Pekka Leino: Kirkkolaki vai laki kirkosta. Diss. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-231, 2002.
