Mäki tunnetaan todella hienoista merovinkiaikaisista (noin 550—800) hautalöydöistään. Paikalle on haudattu miehiä miekkoineen ja naisia juhlapuvuissaan. Haudattujen kuulumisesta yläluokkaan todistavat ylellisyysesineet, juhlavaatteiden jäänteet, hienot ratsastustarvikkeet ja korut. Paikalta on löydetty myös kullattu miekan kahvanpään 'nuppi' eli miekanponsi, jonka koristelu on eläin- ja ihmiskasvo-aiheinen. Eräs paikalta löytynyt miekka on koristelu säiläkirjoituksin.
Kirmukarmuun liittyy paljon kansantarinoita. Jo ennen 1800- ja 1900-lukujen taitteen arkeologisia kaivauksia kerrottiin mäeltä löydetyn aarteita, jotka ovat rikastuttaneet löytäjänsä.
Alueella kerrottiin myös tarinoita sotapäälliköstä nimeltään Kirmukarmu tai Kirmu. Kirmukarmun sanotaan vainonneen kristittyjä, ja käyneen Venäjällä sotaretkillä. Kirmukarmun eräs vihollinen oli Hunnun Herra, rauhanomainen kristinuskon levittäjä. Kirmukarmu sidotutti Hunnun Herran puuhun, ja jätti tämän kuolemaan nälkään. Hunnun herra ei kuitenkaan Kirmukarmun ihmetykseksi kuollut. Lopulta Hunnun herra pakeni, mutta jäi kiinni, jolloin Kirmukarmu repi häneltä kädet irti. Paikalliset kuitenkin pelastivat Hunnun herran ja sitoivat tämän käsien tyngät.
Kimukarmu kävi sotaretkillä Novgorodissa. Hänen joukkoihinsa kuului muun muassa eräs Uljas-Urtti Kaakilasta. Novgorodissa Kirmukarmu pettyi jumaliinsa, vaikuttui Hunnun herran uhrimielestä ja kääntyi kristinuskoon.
Triviaa
- Kirmukarmu esiintyy AirBuccaneers-tietokonepelissä [1]
