) on yksi tärkeimmistä maanmittausmenetelmistä, jota on käytetty esimerkiksi Suomen peruskarttojen teossa. Menetelmä kehitettiin Hollannissa 1600-luvulla.Sampsa Oinaala: Tornien jäljillä. Helsingin Sanomien kuukausiliite marraskuu 2007. Mittauksissa käytettävä kolmioverkko koostuu kiintopisteistä, jotka siis muodostavat kolmioita. Aina kun tiedetään yhden kolmion sivun pituus, voidaan muut laskea kulmien avulla ja samalla selvittää seuraavien pisteiden etäisyys ja sijainti. Kiintopisteille on runkomittauksien avulla laskettu koordinaatit, joiden avulla voidaan siis mitata muita kohteita maastossa.Näin kartta syntyy . Maanmittauslaitos. (luettu 4.11.2007) Kolmiomittauksen avulla voidaan mitata sekä etäisyyksiä että maanpinnan korkeuksia. Menetelmän avulla ollaan saatu selville esimerkiksi Mount Everestin huipun korkeus. Koska kolmiomittaus perustuu näköyhteyteen kiintopisteiden välillä, niin avuksi rakennettiin puisia kolmiomittaustorneja. Torneja käytettiin avuksi runkomittauksissa ennen kuin siirryttiin satelliittipaikannukseen.Suomessa on tehty kolme suurempaa kolmiomittausta. Ensimmäisen teki Pierre-Louis Moreau de Maupertuis vuosina 1736-1737 Tornionjokilaaksossa ja osoitti mittauksillaan Maan olevan navoiltaan litistynyt. 1830-1852 tehtiin Jäämereltä Mustallemerelle kulkenut Struven ketju, jonka avulla tehdyistä mittaustuloksista julkaistiin 1873 Suomen yleiskartta. Kolmannen aloitti Suomen itsenäistymisen jälkeen Geodeettinen laitos eli Maanmittauslaitos. Viimeisin kolmiomittaustorni rakennettiin Suomessa 1986 ja koko Suomen peruskartoitus saatiin valmiiksi vuotta myöhemmin.
Katso myös
Lähteet
