Kolonneja käytetään erityisesti uuttamisessa ja tislauksessaissaissa. Kolonni rakennetaan hyötysuhteen parantamiseksi yleensä joko pohjakolonniksi tai täytekappalekolonniksi. Laboratorio käytetään myös Vigreux-kolonneja, jossa lasiputken sisään on tehty sen pinta-alaa suurentavia nystermiä. Kolonnin toiminta perustuu ideaaliaskeliin; jokainen ideaaliaskel vastaa yhtä tislaus- tai virtauskertaa täysin tyhjän putken läpi. Kolonnin ideaaliaskelten määrä voidaan laskea Raoultin lain mukaisesti siirtyvien aineiden faasitasapainokäyrän sekä kolonnin käyttöviivan mukaisesti konsentraatioiden logaritmien avulla, tai graafisesti McCabe-Thiele-menetelmällä. Kun ideaaliaskelten määrä kerrotaan kolonnin kokonaishyötysuhteella (laskettavissa paikallis- ja Murphree-hyötysuhteen kautta), saadaan tarvittavien reaaliaskelten määrä.
Pohjakolonnissa jokainen reaaliaskel vastaa yhtä pohjaa (seula- tai nousuputkipohjaa); täytekappalekolonnissa reaaliaskel vastaa HETP-lukemaa (Height Equivalent of Theoretical Plate), joka voidaan laskea ensimmäisen kertaluvun differentiaaliyhtälöllä. Kertomalla HETP-lukema reaaliaskelten määrällä saadaan tarvittava täytekappalekerroksen korkeus.
Täytekappalekolonnien täytekappaleina käytetään kappaleita, joilla on toisaalta suuri pinta-ala, mutta joiden tilavuudesta suuri osa on tyhjää ilmaa, sillä fluidi virtaa niiden läpi. Yleisimmin käytetyt täytekappaleet ovat Raschig-renkaat, Pall-renkaat, Berl-satulat ja Intalox-satulat. Täytekappaleina on käytetty myös teräsvillaa, ruostumattomasta teräksestä valmistettuja muttereita tai jousialuslevyjä, lasimurskaa tai lasikuulia.
