Meteorologiassa konvergenssi tarkoittaa aluetta, jolle tuuli tuo enemmän ilmaa kuin vie siitä pois.
Matematiikka
Matematiikassa konvergenssi tarkoittaa ensisijaisesti äärettömän jonon tai sarjan raja-arvon käyttäytymistä.
Teknologia
Teknologinen konvergenssi tarkoittaa suuntausta, jossa erillisen toiminnallisuuden omaavat tekniikat kehittyvät yhteneviksi tuotteiksi. Tällöin usean tuotteen ominaisuudet yhdistyvät yhdessä yhdessä tuotteessa. Esimerkiksi tietokoneeseen on sen kehityksen aikana konvergoitunut, yhtynyt mm. laskin (taulukkolaskenta), kirjoituskone (tekstinkäsittely), posti (sähköposti), pankki (maksaminen Internetissä), kirjasto (Internet), pelaaminen (tietokonepelit).
Mediakonvergenssilla tarkoitetaan eri joukkotiedotusvälineiden ja niiden sisältöjen yhtymistä niin, että esimerkiksi samaa tekstiä, kuvaa ja liikkuvaa kuvaa sisältävää aineistoa voidaan jakaa eri muodoissa eri medioissa. Periaatetta kuvaa ilmaus write once, publish many.
Yhteiskuntatieteet
Taloustieteessä beta- tai sigma-konvergenssilla tarkoitetaan alueellisten kasvuerojen pienenemistä joko valtioiden välillä tai sisällä.