Kosmologian aikajana

Kosmologian aikajana listaa kosmologian merkittävimmät teoriat ja havainnot kronologisesti.

Ennen vuotta 1900

• 200-luku eaa – Aristarkhos ehdottaa aurinkokeskistä maailmankuvaa
• 100-luku – Klaudios Ptolemaios ehdottaa maakesmistä maailmankuvaa, jossa Aurinko ja planeetat kiertäisivät Maata
• noin 500 eteenpäin – Lukuisat tähtitieteilijät, mukaan lukien Aryabhata, Bhāskara I, Ibn al-Shatir ja Kopernikus, ehdottavat aurinkokeskistä malliia
• 1576 – Thomas Digges muokkaa kopernikaanista mallia poistamalla ulkoreunan ja korvaamalla sen rajaamattomalla tähtiä sisältävällä avaruudella
• 1584 – Giordano Bruno ehdottaa epä-hierarkista kosmologiaa, jossa kopernikaaninen aurinkokunta ei ole kaikkeuden keskipiste vaan vain yksi äärettömän monesta muusta
• 1610 – Johannes Kepler vakuuttaa pimeän taivaan olevan osoitus äärettömäst kaikkeudesta
• 1687 – Sir Isaac Newton'in kuvaa klassiset liikelait
• 1720 – Edmund Halleyn esittää Olbersin paradoksi varhaisen muodon
• 1744 – Jean-Philippe de Cheseauxn esittää Olbersin paradoksi varhaisen muodon
• 1791 – Erasmus Darwin esittää ensimmäisen kuvauksen syklisesti laajenevasta ja kutistuvasta kaikkeudesta
• 1826 – Heinrich Wilhelm Olbersn esittää Olbersin paradoksi
• 1848 – Edgar Allan Poe esittää ensimmäisen oikean ratkaisun Olbersin paradoksiin, esseessä, joka ehdotta myös kaikkeuden laajenemista ja romahtamista

1900–1949

• 1905 – Albert Einstein julkaisee suppean suhteellisuusteorian, joka esittää, että avaruus ja aika eivät ole toisistaan erillisiä jatkumoita
• 1915 – Albert Einstein julkaisee yleisen suhteellisuusteorian, joka osoittaa energiatiheyden vääntävän aika-avarutta
• 1917 – Willem de Sitter johtaa isotrooppisen vakaan kosmologian käyttäen kosmologista vakiota sekä de Sitter kaikkeudeksi nimetyn laajenevan kosmologian käyttäen kosmologista vakiota
• 1922 – Vesto Slipher esittää galakseista löytämänsä systemaattisen punasiirtymän
• 1922 – Aleksandr Fridman löytää Einsteinin kenttäyhtälöihin ratkaisun, jonka mukaan avaruus laajene yleisesti
• 1927 – Georges Lemaître käsittelee Eisteinin kenttäyhtälöiden kuvaaman laajenevan kaikkeuden syntyä
• 1928 – Howard Percy Robertson mainitsee lyhyesti, että Vesto Slipher'in punasiirtymä mittausten yhdistäminen samojen galaksien kirkkaus mittauksiin paljastaa punasiirtymän ja etäisyyden välisen relaation
• 1929 – Edwin Hubble havainnollistaa lineaarisen punasiirtymän ja etäisyyden välisen relaation ja siten osoittaa kaikkeuden laajenevan
• 1933 – Edward Milne nimeää ja formalisoi kosmologisen periaatteen
• 1934 – Georges Lemaîtresta tulkitsee kosmologisen vakion johtuvan tyhjiön energia, jolla on poikkeuksellisen täydellinen tilayhtälö
• 1938 – Paul Diracn ehdottaa gravitaatiovakio olevan pieni, koska se pienenee hiljalleen ajan myötä
• 1948 – Ralph Alpher, Hans Bethe ja George Gamow tutkivat nopeasti laajenevan ja viilenevän kaikkeuden alkuainesynteesiä ja ehdottavat alkuaineiden syntyneeen nopeassa neutronisieppauksessa
• 1948 – Hermann Bondi, Thomas Gold, ja Fred Hoyle ehdottavat täydelliseen kosmologiseen periaatteeseen perustuvan pysyvän tilan teorian
• 1948 – George Gamow ennustaa kosmisen mikroaaltotaustan eli kosmisen taustasäteilyn olemassaolon

1950–1999

• 1950 – Fred Hoyle antaa pilkallisesti alkuräjähdykselle englannin kielisen nimen 'Big Bang' eli suomeksi iso räjähdys.
• 1961 – Robert Dicke väittää, että hiileen perustuvaa elämää voi syntyä vain, kun gravitaatiovuorovaikutus on pieni, sillä vain tällöin syntyy 'palavia' tähtiä ja käyttää näin ensimmäisen kerran heikkoa antrooppista periaattetta
• 1965 – Hannes Alfvén ehdottaa nykyisin hylättyä ambiplasma-konseptia selitykseksi baryoniepäsymmetrialle
• 1965 – Martin Rees ja Dennis Sciamaen analysoivat kvasaari lähdelaskentadataa ja havaitsevat niiden tiheyden ja punasiirtymän välisen suoran verrannollisuuden
• 1965 – Arno Penzias ja Robert Wilson löytävät sattumalta kosmisen taustasäteilyn ja Robert Dicke, James Peebles, Peter Roll ja David Todd Wilkinson tulkistevat sen alkuräjähdyksen jäänteeksi
• 1966 – Stephen Hawking ja George Ellis osoittavat minkä tahansa vakuuttavan yleisen suhteellisuusteorian kosmologian sisältävän sigulariteetin
• 1966 – James Peebles osoittaa kuuman alkuräjähdyksen ennustavan oikean helium runsauden
• 1967 – Andrei Sakharov esittää vaatimukset baryogeneesille eli baryoni-antibaryoni epäsymmetrialle
• 1968 – Brandon Carter spekuloi, että luonnonvakioiden tulee olla tietyn suuruisia, jotta elämän syntyminen on mahdollista ja käyttää siten ensimmäisen kerran vahvaa antrooppista periaatetta
• 1969 – Charles Misner muotoilee alkuräjähdyksen horisonttiongelman
• 1969 – Robert Dicke muotoilee alkuräjähdyksen laakeusongelman
• 1973 – Edward Tryon ehdottaa, että kaikkeus on suuren mittakaavan kvanttimekaanisesti fluktuoiva tyhjiö, jossa missä positiivinen massaenenrgia on tasapainotettu negatiivisella pontentiaali energialla
• 1974 – Robert Wagoner, William Fowler ja Fred Hoyle osittavat että alkuräjähdys ennustaa oikeat deuteriumin ja litiumin runsaudet
• 1976 – Alex Shlyakhter osoittaa esihistoriallisen Oklo'n luonnon fissioreaktorin samariumin suhteiden perusteella ainakin joidenkin luonnonlakien pysyneen muuttumattomina yli kaksi miljardia vuotta
• 1977 – Gary Steigman, David Schramm ja James Gunn tutkivat varhaisen helium runsauden ja neutriinojen määrän suhdetta ja väittävät, että korkeintaa viisi leptoniperhettä voi olla olemassa
• 1981 – Viacheslav Mukhanov ja G. Chibisov ehdottavat, että kvanttifluktuaatio voi johtaa kaikkeuden suuren mittakaavan rakenteeseen
• 1981 – Alan Guth ehdottaa kosmissta inflaatiota mahdolliseksi ratkaisuksi horisontti- ja laakeusongelmiin
• 1990 – alustavat tulokset NASA:n COBE-satelliitista vahvistavat koskisen taustasäteilyn olevan isotorooppista mustan kappaleen säteilyä tarkuudelle yksi 10⁵ ja eliminoi pysyvän tilan mallin kannattajien toiveet sen mahdollisesta tähtiperäisyydestä
• 1990-luku – Maasta käsin tehdyt kosmisen taustasäteilyn mittaukset määrittävät kaikkeuden olevan laakea
• 1998 – Kiistanalaiset todisteet hienorakennevakion muuttumisesta ajan myötä julkaistaan ensimmäisen kerran
• 1998 – Adam Riess, Saul Perlmutter et al. havaitsevat tyypin Ia supernovia tutkimalla laajenemisen kiihtymisen ja siten ensimmäisen todisteen nollasta poikkeavasta kosmologisesta vakiosta
• 1999 – kosmisen taustasäteilyn mittaukset (, joista huomattavin BOOMERanG experiment,) todentavat kosmologian standardimallin ennustamat anisotropioiden vaihtelut

2000–

• 2003 – NASA:n WMAPn-satelliitti ottaa aiempaa tarkempia kuvia kosmisesta taustasäteilystä ja varmentaa kaikkeuden iäksi 13,7 miljardia vuotta prosentin epätarkkuudella sekä todentaa Lambda-CDM-malli ja kosmisen inflaation todenperäisyyttä

• 2006 – WMAP:in kolmannen vuoden tulokset julkaistaan ja ne osoittavat mm. kosmisen taustasäteilyn polaarisaation

Katso myös

• Alkuräjähdyksen aikajana

Aiheesta muualla

• A history of scientific cosmology
• A history of cosmology