Koukkua vastaavat veroyksiköt muualla
Koukkuverotus sai ilmeisesti nimensä vanhanaikaisesta koukkuaurasta eli 'preussilaisesta aurasta', joka ei kääntänyt maata kuten myöhemmät aurat, vaan pelkästään viilsi siihen uran. Verotusterminä koukku lienee alun perin tarkoittanut yhtä talonpoikaistaloutta eli maatilaa. Vastaavia 'auraveroja' on ollut käytössä laajalti itämeren piirissä ja kauempanakin. Historiallisista merkinnöistä päätellen koukkuvero tunnettiin suomalaisten itämerensuomalaisten sukulaiskansojen ja slaavilaisten ja balttilaisten keskuudessa jo ennen kuin se tunnettiin Ruotsissa. Tämän perusteella vaikuttaa, ettei suomenkaan koukkuverotus olisi peräisin Ruotsista.
Koukkuauran omistavat tilat ovat 1200-luvun saksalaisen ritarikunnan hallitsemassa Preussissa joutuneet maksamaan vain puolet siitä auraverosta, jonka uudemman auratyypin omistamat tilat ovat maksaneet. Tällä on ilmeisesti tasoitettu koukkuauran kehnosta työtuloksesta koituvaa haittaa. Koukkuaura on niin tehoton, että usein sillä on täytynyt kyntää pelto ristiin, kun taas uudemmalla auratyypillä on riittänyt yhteen suuntaan kyntö. Eli tavallisen auran työstä on koitunut kaksinkertainen tulos, ja tämä on otettu huomioon verotuksessa.
Koukkuverotuksen alkuperä
Eräät tutkijat, kuten Väinö Voionmaa ja Kauko Pirinen (1987) ovat koukkuverotuksen perusteella esittäneet, että Lounais-Suomen maanviljelyalueilla olisi kannettu veroa jo pakanallisena aikana, eli ennen kirkon ja Ruotsin verotuksen ulottumista Suomeen. (Pakanallisella ei tässä tarkoiteta välttämättä ei-kristittyä, vaan sellaista, joka ei ole katolisen kirkon hallinnassa. On mahdollista, että kristinusko oli jo levinnyt Suomessa melko laajalti ennen paavin johtaman kirkon suoraan valtapiiriin joutumista.) Jos verotus olisi peräisin Ruotsista, arvellaan, että myös veroyksikköjen pitäisi olla ruotsalaisperäisiä. Ruotsin koukku-veroyksikköä tarkoittavaa termiä krok pidetään pikemminkin kännnöslainana suomesta, tosin suomenkin termi lienee oppitekoinen. Aura eli aatra lienee alkuperäinen termi. Nämä tutkijat arvelevat, että Suomessa jo pakanallisena aikana harjoitettu koukkuverotus luovutettiin uusille vallanpitäjille, Ruotsin kruunulle tai ilmeisesti alun perin katoliselle kirkolle sellaisenaan, jolloin uusien vallanpitäjien ei tarvinnut tuoda kokonaan uutta verotusjärjestelmää. Sittemmin koukkuvero levisi myös Ruotsiin.
Yksin koukkuverotuksen mahdollisesti alkuperän perusteella ei voida päätellä paljoa pakanallisen Lounais-Suomen maanviljelyalueiden yhteiskunnallisesta rakenteesta. Koukkuvero sopii kuitenkin alueeltaan myös muiden, jo pakanalliseen Lounais-Suomeen mahdollisesti kuuluneiden yhteiskunnallisten ilmiöiden keskiaikaisten jäänteiden, kuten suomalaisen oikeuden ja Kyrön oikeuden kanssa. Jos Lounais-Suomen maanviljelyalueilla olisi ollut muinaispitäjiä tai niitä laajempia yhteisöjä, selittyisi koukkuverotus tämän perusteella. Tämä ei olisi ristiriidassa sen kanssa, että koukkuverotuksen periaate olisi lainattu muualta, ovathan suomalaiset olleet tiiviissä yhteyksissä itämeren kansoihin jo esihistoriallisena aikana.
Koukkuvero voi olla myös jäänne aikaisemmasta vieraasta vallankäytöstä Suomessa, ehkäpä luultua pitempiaikaisesta katolisen kirkon järjestäytyneestä läsnäolosta, jonka olisi voinut järjestää esimerkiksi jokin keskieurooppalainen ryhmä. Esimerkiksi Keski-Euroopan saksalaiset ja eräät muut tunsivat koukkuveron (tosin tanskalainen 1200-luvun koukkuvero 'plovskatt' on tutkijoiden mukaan eri ilmiö). Tällainen vaikutus olisi kuitenkin ollut vain lyhytaikainen, ja kirkonmiesten mukana tulleet mahdolliset valloittajat olisivat piakkoin joko tulleet ruotsalaisten syrjäyttämiksi tai sulautuneet alkuperäisväestöön. Joka tapauksessa ristiretkiaikaisessa Suomessa on esimerkiksi arkeologisen aineiston pohjalta ollut jonkinlaista mannergermaanista vaikutusta, joka on voinut tulla kaupankäynninkin myötä.
Keskiajalla koukun määritelmä oli 6 tangonalaa ja 1 tangonala oli 6 kyynärää. Toisen määritelmän mukaan koukku oli maa-ala, johon voitiin kylvää 3 puntaa viljaa. Muita keskiaikaisia veronkantoperusteita olivat neljänneskunta, savu ja jousi.
Lähteet
- Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka 1998: Historian suursanakirja. - WSOY. Juva. ISBN 951-0-22044-2
- Kauko Pirinen: Koukkuverotuksen alkuperä. (Martti Linnan toimittamassa kokoomateoksessa: Muinaisrunot ja todellisuus, Suomen kansan vanhojen runojen historiallinen tausta) (1987)
