Šmigun voitti vuonna 1997 kaksi juniorien MM-kultaa (5 ja 15 km). Aikaisemmista nuorten MM-kilpailuista hänellä on neljä hopeaa.
1999 Ramsaun MM-hiihdoissa Šmigun saavutti hopeaa 15 kilometrin vapaan tyylin kilpailusta ja pronssia 30 kilometrin perinteisen kilpailusta. 2001 Lahden MM-hiihdot ja 2002 Salt Lake Cityn olympialaiset olivat Šmigunille pettymyksiä, mutta 2003 Val di Fiemmen MM-hiihdoista hän voitti neljä mitalia: kultaa takaa-ajosta, hopeaa 10 km ja 15 km perinteisen hiihtotavan kilpailuista ja pronssia 30 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailusta.
Tammikuussa 2002 ilmoitettiin, että Šmigunin 12. joulukuuta 2001 Brussonin maailmancupin osakilpailun yhteydessä antamasta doping-näytteestä oli löytynyt 19-norandrosteronia 6,4 nanogrammaa millilitrassa, mikä ylitti sallitun 5 nanogramman rajan. B-näyte osoittautui kuitenkin negatiiviseksi kun 19-norandrosteronia löytyi 4,2 ng/ml ja Šmigun vapautettiiin doping-epäilyistä.
Torinon olympialaisissa 2006 Šmigun voitti olympiakultaa yhdistelmäkilpailussa sekä ylivoimaiseen tapaan vesikelissä hiihdetyssä kymmenen kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa.
Maailmancupin osakilpailuvoittoja Šmigunilla on kuusitoista. Maailmancupin kokonaiskilpailussa hän on parhaimmillaan ollut toinen, kausina 1999/2000 ja 2002/03.
Kristina Šmigun asuu Otepäässä. Häntä valmentaa isänsä Anatoli. Myös hänen sisarensa Katrin on menestynyt hiihtäjänä.
Lähteet
