Historia

Gombak- ja Klang
-jokien yhtymäkohta, paikka josta Kuala Lumpur on saanut nimensä
Kuala Lumpur perustettiin vuonna
1857 Gombak- ja Klang-jokien yhtymäkohtaan, jolloin sinne saapui 87 kiinalaista tinan houkuttelemina. Vaikka 69 heistä kuoli sademetsän vaativissa oloissa, he onnistuivat houkuttelemaan myös muita kaivosmiehiä sekä kauppiaita alueelle. Luovasti he nimesivät kaupungin
mutaiseksi jokisuuksi, eli
malaijiksi Kuala Lumpur. Malesia oli tähän aikaan
Brittien hallinnassa ja he toivat kaupunkiin hallinnon lain ja järjestyksen ylläpitämiseksi. Varhaisina vuosina kaupunki oli Selangorin sisällissodan runtelema. Vuonna
1880 järjestys saatiin palautettua ja kaupungista tehtiin
Selangorin pääkaupunki. Kaupunki kuitenkin paloi lähes maantasalle jo vuonna
1881. Tämän jälkeen se rakennettiin uudestaan tiilestä vastaavien onnettomuuksien estämiseksi. Jälleenrakentamisen yhteydessä kaupunkiin rakennettiin ensimmäinen koulu ja suojia kodittomille. Silti Kuala Lumpur ei ollut mikään rauhallinen paikka, vaan sen hallinto oli sekaantunut triadeihin ja bordellit ja kasinot kukoistivat. Vähitellen Brittien tiukassa hallinnassa kaupunki rauhoitettiin kunnes
Toisen maailmansodan aikana
Japanilaiset valtasivat kaupungin
11. tammikuuta 1942 44 kuukauden ajaksi. Japanilaisten poistuttua, vuonna
1948 siitä tuli Malaijan liittovaltion pääkaupunki ja vuodesta
1963 se on ollut Malesian liittovaltion pääkaupunki. Kaupunki on kasvanut runsaassa sadassa vuodessa lähes tyhjästä miljoonakaupungiksi.
Talous
Kuala Lumpur on kasvanut pienestä kaivoskaupungista merkittäväksi elektroniikka-,
IT- ja pankkikeskittymäksi. Kaupungin tärkeimmät tulonlähteet ovat kuitenkin edelleen öljynjalostus ja palmuöljyn tuotanto. Suurin osa IT-yrityksistä on sijoittunut läheisen Cyberjayan verovapaalle alueelle, jonka kehittämiseen on sijoitettu runsaasti varoja. Lisäksi
matkailu muodostaa merkittävän tulonlähteen. Kaupunki on kasvanut voimakkaasti, osin jopa hallitsemattomasti, erityisesti 1990-luvun nousukauden aikana. Tällöin Malesian vuosittainen
talouskasvu oli keskimäärin 10%. Tänä aikana Kuala Lumpuriin rakennettiin useita suuria ostoskeskuksia ja
pilvenpiirtäjiä, joista
Petronas Twin Towers lienevät tunnetuimmat. Nykyisin kasvu on hidastunut mutta kaupunki on edelleen yksi Kaakkois-Aasian tärkeimmistä taloudellisista keskuksista.
Liikenne

Putra LRT juna Asia Jaya-asemalla
Lähin lentoasema on
Kuala Lumpurin kansainvälinen lentoasema, joka sijaitsee Sepangissa. Tälle kentälle laskeutuvat usemmat Malesiaan saapuvat kansainväliset lennot. Keskustasta sinne pääsee KLIA Ekspres-junilla. Vanhempi lentokenttä on
Sultan Abdul Aziz Shah Airport joka sijaitsee Subang Jayassa.
Taksit ovat edullinen tapa liikkua kaupungissa, mutta toisaalta autoliikenne ruuhkautuu helposti. Lain mukaan taksien on pakko käyttää mittaria, mutta kuljettajat pyrkivät sopimaan todellista kustannusta korkeamman hinnan etukäteen erityisesti ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa. Jalankulkijoiden on syytä olla varuillaan sillä autoilijat ja autojen välissä puikkelehtivat mopoilijat tulkitsevat liikennesääntöjä varsin luovasti, eikä jalkakäytäviä juurikaan ole. Lyhyillekin kävelymatkoille saattaa joutua ottamaan taksin tai junan. Kaupungissa toimii kolme kevytrautatiejärjestelmää. Hiljattain rakennettu KL Sentral-rautatieasema on kaupungin raideliikenteen keskus, josta on yhteydet muun muassa Singaporeiinen ja Bangkok.
Maantiede
Kaupunki sijaitsee Länsi-Malesiassa Malakan niemimaalla Klangjoen ja Gombakjoen yhtymäkohdassa. Malesian länsirannikolle on matkaa noin 35km. Ilmasto on
trooppinen, eli lämmin ja kostea ympärivuoden. Vuoden keskilämpötila on 26,2°C. Kuukausien väliset keskilämpötilaerot mahtuvat noin yhden asteen sisään. Vuosittainen sademäärä on korkea (2393mm). Sateet jakautuvat jokseenkin tasaisesti ympäri kaupunkia. Sateisimmat kuukaudet ovat huhtikuu ja marraskuu.
Kaupunkikuvalle ovat tyypillisiä pilvenpiirtäjät sekä siirtomaa-ajan rakennukset. Nopean kasvun aikana rakentamisen suunnittelu on jäänyt vähemmälle ja tämän vuoksi osa kaupungin kaduista on kapeita ja mutkittelevia. Arkkitehtuuriltaan kaupunki on sekoitus kiinalaista ja eurooppalaista tyyliä. Uudemmat pilvenpiirtäjien täyttämät alueet sen sijaan ovat huolellisemmin suunniteltuja.
Nähtävyydet

Petronas Twin Towers
Kuala Lumpur ei ole varsinaisesti turistikaupunki, mutta suurena pääkaupunkina se tarjoaa monenlaista nähtävää. Kaupunki on mielenkiintoinen yhdistelmä länsimaista ja aasialaista kulttuuria ja arkkitehtuuria.
Kaupungissa
- The Golden Triangle on kaupungin kaupallinen keskittymä, jossa on myös vilkas yöelämä. Se sisältää Kuala Lumpurin kenties kuuluisimman nähtävyyden, 452 metriä korkeat Petronas Twin Towers -rakennukset.
- Suria KLCC, Ostoskeskus Petronas-tornien yhteydessä.
- Bangsar on suosittu kauppa- ja yöelämän keskus sekä expatien suosima asuinalue.
- Sultan Abdul Samad Building
- Dataran Merdeka, Itsenäisyyden aukio. Paikka jossa Union Jackun vaihdettiin Malesian lippu vuonna 1957.
- Menara Kuala Lumpur, yksi maailman korkeimmista TV-mastoista (421 m).
- Masjid Negara, Itäaasian suurin moskeija.
- The Muzium Negara, Malesian kansallismuseo.
- Jalan Petaling, Chinatownin pääkatu.
Kaupungin ulkopuolella
Aiheesta muualla