Organisaatio
.]]
Teknia on vuonna 1986 perustettu, pääasiassa Kuopion kaupungin omistama noin 30 hengen
(joista neljä Shanghaissa) yrityspalveluorganisaatio, joka tarjoaa mm. toimitila- (käytössä noin 100 000 brm²), kansainvälistymis- ja liiketoiminnan kehittämispalveluita teknologiayrityksille
. Lisäksi se organisoi Kuopion alueen
osaamiskeskusohjelmieninin toimintaa
ja järjestää tapahtumia, kuten Venture Cup. Teknia on Suomen Teknologiakeskusten Liitto TEKELin jäsen.
Teknia vietti 20-vuotisjuhliaan 5. lokakuuta 2006. Työpaikkojen määrässä se on ollut 2000-luvun alun nopeimmin kasvava teknologiakeskus. Alkuperäisestä 18 yrityksestä ja yhteisöstä on noustu noin sataanviiteenkymmeneen ja työpaikkojen määrässä 2 500:aan, kun Honeywell muutti keväällä 2007 valmistuneeseen Innotekniaan. Vuonna 2007 Tekniaan valmistui myös Ark Therapeuticsille maailman ensimmäinen geenilääketehdas.
Teknian liikevaihto oli vuonna 2006 5,7 miljoonaa euroa ja käyttökate 2,5 milj. euroa.
Teknian toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 1999 Hannu Janhunen (1987–1989 Jorma Pylkkänen, 1989–1999 Veli-Matti Nokso-Koivisto). Janhunen toimii myös Suomen Teknologiakeskusten Liitto TEKEL:in puheenjohtajana, sekä on jäsenenä teknologiakeskusten maailmanjärjestön (IASP) hallituksessa 2006–2008.
Toimitilapalvelut
2000-luvulla 15–20 % vuosivauhdilla laajentunut Teknia on pitämässä tilojen rakentamisessa ensimmäistä taukoa vuosiin, sillä rakentamisen suhdanteiden on katsottu olevan epäotolliset, mikä heijastuisi uusien tilojen vuokriin. Tarvittaessa Teknia on kuitenkin ilmoittanut pystyvänsä rakennuttamaan uuden talon Innoteknian alueelle 1,5 vuoden varoitusajalla
. Lokakuussa 2007 Teknian tilojen käyttöaste ylitti 97 %
.
Teknian vuokrataso on Kuopion korkeimpia, mutta samaa tasoa kuin muissa teknologiakeskuksissa. Teknia tarjoaa hinnalle vastineeksi valmiita palvelukokonaisuuksia, ja hoitaa muun muassa yli 200 yrityksen aulapalvelut.
Teknian rakennusvaiheet
- Tietoteknia 1990
- Bioteknia 1 1994
- Bioteknia 2 1999
- Microteknia 1 2000
- Microteknia 2 2002
- MicroTower 2004 (Kuopion korkein rakennus, 16 kerrosta, 65 m
)
- Microteknia 3 2005
- Microteknia 4 2006
- Innoteknia 1 (Honeywell House) 2007
Tekniaan sijoittuneet yritykset ja yhteisöt
Tekniassa sijaitsee noin 200 (pääosin informaatio- ja hyvinvointiteknologia)yritystä ja yhteisöä sekä merkittäviä Kuopion yliopiston ja
Savonia-ammattikorkeakoulun toimintoja, kuten
kauppatieteen-, it-
tradenomi- ja
insinöörikoulutukset, sekä laboratorioita, kuten
mikrosensoriteknologianteknologian yhteiskäyttölaboratorio
.
Teknian toimitiloihin ovat sijoittuneet väliaikaisesti myös työvoimatoimisto ja Kuopion hallinto-oikeus, joiden omat tilat ovat remontissa.
Kiina-yhteistyö kantaa hedelmää
Vuonna 2003 Teknia perusti ensimmäisenä suomalaisena teknologiakeskuksena toimipisteen Shanghaihin (Zhangjiang Hi-Tech Park). Toimipiste perustettiin yrityksien kansainvälistymisen tueksi (toimipisteessä toimivat Samill, VTI Technologies
ja
Vaisala, mutta nykyisin se koordinoi myös Suomen ja Kiinan välisiä terveysalan hankkeita
.
Teknia Shanghai Ltd:n toimitusjohtajan tehtävää hoitaa Robert Lai.
Ensimmäinen kiinalainen lääkeyhtiö tulee Suomeen
Teknian vetämä Suomen ja Kiinan välinen
lääketieteellinen yhteistyöohjelma on johtamassa ensimmäisen kiinalaisen lääkealan yrityksen
rantautumiseen Kuopioon
. Hanke julkistetaan vuodenvaihteessa. Itse yhteistyöohjelmaan on tulossa myös lisää suomalaisia ja kiinalaisia yrityksiä
.
Pharmaceutical Gateway China-Finland/Europe -ohjelman tavoitteena on lisätä lääketutkimusyhteistyötä kiinalaisten ja suomalaisten yliopistojen ja yritysten välillä. Ohjelma käynnistyi vuonna 2007, varsinainen kolmivuotinen ohjelmakausi alkaa 2008. Siinä ovat mukana mm. kaikki lääketieteellistä tutkimusta tekevät Suomen yliopistot ja noin 10 suomalaisyritystä. Kiinalaisena pääyhteistyökumppanina on shanghailainen tiedepuisto Zhang Jiang Group. Alkuvaiheessa mukana on ollut myös kaksi kiinalaisyritystä.
Pharmaceutical Gateway kuuluu Teknian koordinoimaan HealthBIO-osaamisklusteriin, joka on osa osaamiskeskusohjelmaa.
Kuopiosta Shanghain tiedepuiston Suomen sillanpääasema?
Shanghailaisilla on aikomus perustaa toimistonsa Kuopioon, mistä Teknia on neuvottelemassa parhaillaan. Teknian toimitusjohtaja Hannu Janhunen luottaa kiinalaisten investoivan Kuopioon
.
Teknian ulkomaiset kumppanit
Beijing Zhongguancun Software Park
(zPark, Kiinan suurin tiedepuisto
, sijaitsee 'Kiinan piilaaksossa'), Wuxi Life Science & Technology Park
, Shanghai International Medical Zone
(SIMZ), Shanghai Zhangjiang Hi-Tech Park, Pudong New Area Government,
Hong Kong Science and Technology Parks, IZET Innovationszentrum Itzehoe, TEKNIKBYN
Västerås Technology Park, University of
Surrey, University Enterprise Laboratories, Inc. (University of
Minnesota), Shanghai University of Traditional Chinese Medicine.
Teknian yrityshautomo
Teknian yrityshautomo on niittänyt menestystä Vuoden hautomoyritys -kisassa voittamalla sen kaksi kertaa kolmesta.
Ensimmäinen kerta tapahtui vuonna 2005, jolloin
Navicore Oy nousi ykköseksi
. Toisella kertaa vuonna 2006 pelastus -ja hoiva-alan tuotteisiin ja palveluihin keskittynyt Telespro Finlandlainen Oy nousi kärkipaikalle. Vuonna 2004 kisan voitti
turku Firstbeat Technologies Oy. Valinnan voittajista tekee Suomen Teknologiakeskusten liitto
TEKELin yrityskehitystiimin jäsenistä koostuva raati
.
Viiden ensimmäisen vuoden jälkeen hautomon yrityksistä on toiminnassa 80 prosenttia, kun keskimääräinen luku on 50. Yrityshautomon alkuvuosina 1990–1999 perustetuista 43 yrityksestä 32 toimii edelleen. Kuuden liiketoiminta on myyty ja vain kahdeksan toiminta on loppunut. Edelleen toimivien yritysten liikevaihto on yhteensä 18 miljoonaa euroa ja ne työllistävät 300 henkilöä. Tällä hetkellä hautomossa hautuu 10 yritystä.
Laboratoriot ja kehitysympäristöt
- EEG-laboratorio (KY)
- Koulutuspuhdastilat
(SAKKY)
Informaatiotekniikan kehitysyksikkö (Savonia)
- Digitaalisen median laboratorio
- EMC-laboratorio (kuuluu myös sensoritekniikan yhteiskäyttölaboratorioihin)
- Mikrosensorilaboratorio (kuuluu myös sensoritekniikan yhteiskäyttölaboratorioihin)
- Ohjelmistojen tuotteistamislaboratorio
Sensoritekniikan yhteiskäyttölaboratoriot, Centek Labs (Honeywell, KY, Savonia, Teknia ja VTT)
- Audioakustiikan laboratorio / Käänteisongelmien tutkimusryhmä (KY)
- BioMater-keskus / Biomateriaalitekniikan tutkimusryhmä (KY)
- Biophysics of Bone and Cartilage (KY)
- Biosignaalilaboratorio / Biosignaalien ja lääketieteellisen kuvantamisen tutkimusryhmä (KY)
- EIT-laboratorio / Käänteisongelmien tutkimusryhmä (KY)
- EMC-laboratorio (Savonia)
- Honeywell
- Langattoman tiedonsiirron kehittämisympäristö (Savonia)
- Laskentalaboratorio (KY)
- Liikelaboratorio / Lääketieteellinen kuva- ja signaalianalyysi (KY)
- Lääketieteellisen ultraäänitekniikan laboratorio / tutkimusryhmä (KY)
- Mikrosensorilaboratorio (Savonia)
- Optisen sensoriteknologian laboratorio (KY)
- Virtuaalitekniikkalaboratorio VETURI / Paperifysiikan tutkimusryhmä (KY)
- VTT
Ympäristötekniikka
- Ympäristötekniikan opetus- ja tutkimusyksikkö (Savonia)
- Pienhiukkas- ja aerosolitekniikan laboratorio (KY)
Viitteet
Aiheesta muualla