Kuuban historia

Siirtomaa-aika

Kristoffer Kolumbus saapui Kuuban saarelle ensimmäisenä eurooppalaisena 1492. Sitä ennen saarta asuttivat muun muassa arawakki-intiaanit. Ennen itsenäistymistään 1902 Kuuba oli ensin Espanjan siirtomaa ja sitten Yhdysvaltain miehittämä. Itsenäistyttyään Kuuba oli hallinnollisesti ja etenkin taloudellisesti voimakkaan riippuvainen Yhdysvaltain pääomasta.

Karibian meren suurimmalla saarella asui rauhallisia taino-intiaaneja, jotka espanjalaisten konkistadorien oli helppo kukistaa 1510-luvulla. Kun sairaudet ja itsemurhat hävittivät intiaanipopulaation, eurooppalaiset tuottivat Afrikasta lisää orjia, mm. työskentelemään sokeriruokoviljelmille. Tupakka- ja sokeriteollisuus nosti Kuuban 1800-luvulla yhdeksi maailman arvokkaimmista siirtomaista, josta espanjalaiset eivät halunneet luopua ja jonka britit, ranskalaiset ja amerikkalaiset yrittivät saada itselleen. Englantilaiset onnistuivat valloittamaan Kuuban 11 kuukaudeksi itselleen, mutta Pariisin rauha vuonna 1763 sisälsi vaihtokaupan, jossa Espanja sai Kuuban takaisin luovuttaessaan Britannialle Floridan. Näin Espanjan hallinto Kuubassa jatkui.

Siirtomaavaltojen pallotellessa valtaa, kasvoi kansan keskuudessa halu itsenäistyä. Kuubassa syntyneet espanjalaiset, kreolit, alkoivat olla tyytymättömiä raskaaseen verotukseen ja hallintoon. Maata hallitsivat Espanjassa syntyneet espanjalaiset. Vuosien 1810-25 välillä Meksiko ja Etelä-Amerikan maat olivat itsenäistyneet, mutta Puerto Rico ja Kuuba olivat edelleen Espanjan hallinnassa. Itsenäistynyt Yhdysvallat asettui tukemaan Espanjan valtaa, sillä Kuuban itsenäisyys olisi saattanut merkitä orjakapinaa tai ongelmia sokerikauppaan. Amerikkalaiset yrittivät kaksi kertaa ostaa Kuuban Espanjalta, vuosina 1848 ja 1854.

Itsenäistyminen

Itsenäistymishalut voimistuivat sodaksi, jota käytiin kymmenen vuotta (1868-78). Se päättyi Espanjan voittoon, mutta kohotti kansallistunnetta ja lakkautti orjuuden. Seuraavan aseellisen kapinan voimahahmoja oli lehtimies, kirjailija ja lakimies José Martí, joka palasi maanpaosta Kuubaan vuonna 1895 käynnistämään itsenäisyystaistelun kenraali Máximo Gómezin kanssa. Marti kaatui runsaan kuukauden kuluttua eikä tämäkään yritys johtanut itsenäisyyteen. José Martí on Kuuban suurimpia kansallissankareita. Harva tietänee, että tunnettu laulu Guajira guantanamera on Martin tekstiä.

Seuraava taistelu käytiin yllättäen Yhdysvaltoja vastaan. Se sai alkunsa 'Mainen laukauksista'; USA:n sotalaiva Maine räjähti Havannan satamassa vuonna 1898 ja Yhdysvallat syytti siitä Espanjaa julistaen sodan. Se oli nopeasti ohi ja Kuuba siirtyi USA:lle.

Kuuba itsenäistyi vuonna 1902, mutta niin talous kuin politiikkakin oli tiukasti USA:n ohjaksissa. USA:n valta oli kirjattu jopa perustuslakiin, mikä johti Guantánamo Bayn sotilastukikohdan perustamiseen vuonna 1903. Kuubalaisilla oli vaihtoehtoina joko hyväksyä perustuslaki tai joutua kokonaan miehitetyiksi.

Seurasi sarja nukkehallituksia ja diktaattoreita. Korruptio kukoisti, mustaihoisia syrjittiin. Amerikkalaiset yhtiöt omistivat kaksi kolmasosaa maan viljelymaasta ja lähes kaikki kaivokset. Yleislakko vuonna 1933 syöksi presidentti Machadon vallasta nostaen armeijan kersantti Fulgencio Batistan johtoon. Aluksi hän kätkeytyi nukkepresidenttien taakse, mutta vuonna 1940 hänet valittiin vaaleilla maan presidentiksi. Neljän vuoden kuluttua, jälleen vapaissa vaaleissa, Batistan ehdokas hävisi. Hän yritti paluuta, mutta teki varmuuden vuoksi vallankaappauksen kolme kuukautta ennen vuoden 1952 vaaleja. Vaalien peruuntuminen esti erään korruptiota vastustavan Ortodoxo-puolueen kandidaatin lähes varman valinnan parlamenttiin. Ehdokas oli 25-vuotias Fidel Castro. Yhdysvallat tunnusti Batistan hallituksen.

Ainekset vallankumoukseen olivat valmiit. Havannan miljonäärit olivat Keski- ja Etelä-Amerikan rikkaimpia valtaosan Kuuban kansasta ollessa köyhiä ja lukutaidottomia. Ensimmäinen aseellinen yritys tehtiin 26. heinäkuuta 1953 (päivämäärästä tuli myöhemmin vallankumousliikkeen nimi). Armeijan tukikohtaan Santiago de Cubassa hyökkäsi 119 kapinallista. Heistä 55 jäi kiinni ja teloitettiin. Fidel Castro pääsi pakenemaan, mutta hän antautui vapaaehtoisesti saatuaan takuut pääsystä oikeusistuimen eteen. Vangitsija, luutnantti Sarria passitti Castron pikateloituksen sijasta vankilaan ja sai itse maksaa teosta vankeudella. (Castro vapautti hänet päästyään valtaan.) Castron suvulla oli suhteita Batistan hallintoon, mitä kautta Fidel sai pelastettua nahkansa.

Castron vangitseminen tuli yleiseen tietoon ja hänelle oli pakko myöntää avoin oikeudenkäynti. Hänen pitämästään puolustuspuheesta ('historia me absolve' - historia on minut vapauttava) tuli tärkeä vallankumouksen julistus. Castro tuomittiin 15 vuodeksi vankeuteen Isla de Pinosin saarelle (nykyään Isla de la Juventud).

Myös muita vallankumoustaistelijoita oli tuomittu samaan vankilaan, muun muassa Castron nuorempi veli Raúl. Castro kumppaneineen ei ehtinyt olla vankilassa kuin kaksi vuotta, sillä Batista valitutti itsensä presidentiksi vuonna 1955 ja päästi suosiota tavoitellen kaikki poliittiset vangit vapaaksi. Castro lähti Meksikoon, josta hän seuraavana vuonna palasi salaa Granma-nimisellä moottoriveneellä Kuubaan. Parikymmentämetriseen alukseen oli ahtautunut 82 sissiä, yksi heistä oli argentiinalainen Ernesto Guevara. Vain 12 sissiä pääsi turvaan vuoristoon.

Vallankumouksen jälkeen

Batista pakeni Kuubasta tammikuun 1. päivänä 1959 ja samana päivänä 'parrakkaat' (los barbudos) marssivat Santiago de Cubaan. Tuomari Manuel Urrutiasta tuli presidentti, Castrosta pääministeri ja asevoimien komentaja. Vallankumouksen olemus paljastui luonteeltaan sosialistiseksi vähitellen, mitä seurannut kansallistaminen katkaisi nopeasti Kuuban välit Yhdysvaltoihin, joka julisti maan edelleen jatkuvaan kauppasaartoon. Taloudellisten, strategisten ja poliittisten syiden pakottamana pragmaattinen Fidel Castro hakeutui Neuvostoliiton liittolaiseksi, vaikkei hän alun perin ideologisesti ollutkaan marxilainen toisin kuin veljensä Raúl ja taistelutoverinsa Che Guevara.

Kylmän sodan loputtua Kuuba on menettänyt Neuvostoliitonnn maksamaan sokerin maailmanmarkkinahinnan ylittäneeseen ostohintaan sisältyneen talousavun ja ajautunut huomattaviin talousvaikeuksiin. 1990-luvun puolessa välissä maassa oltiin lähellä nälänhätää. Talouden ahdingon takia hallitus joutui tinkimään sosialistisista periaatteistaan ja sallimaan Yhdysvaltain dollari käytön laillisena maksuvälineenä.

Taloudelliset olot ovatkin jossakin määrin kohentuneet osin turismin myötä. Toisaalta turismielinkeino ja selvä jako dollari- ja pesotalouteen ovat jo luoneet väestön keskuuteen sosiaalista eriarvoisuutta, kuten prostituutiota, koska kaikissa ammateissa ei ole mahdollista päästä käsiksi turistien ulkomaiseen valuuttaan. Silti suurimmalla osalla kuubalaisista olot ovat muihin kehitysmaihin verrattuna paremmat. Kansalaisten lukutaito on lähes sataprosenttinen, ja terveydenhoito ja koulutus ovat vaikeuksista huolimatta kaikkien ulottuvilla. Maassa on silti edelleen käytössä elintarvikkeiden säännöstely ja ruokakupongit, joilla pyritään turvaamaan köyhimpien mahdollisuus ostaa elintarvikkeita rajallisesti.

Yhdysvalloilla on Kuubassa vuonna 1898 perustettu Guantanamo Bayn laivastotukikohta, jota Kuuba vaatii itselleen. Tukikohta vuokrattiin Yhdysvalloille Kuuban itsenäistyessä. Afganistanin sodan jälkeen se on tullut kuuluisaksi paikkana, jossa al-Qaida ja Taliban-yhteyksistä epäiltyjä vankeja on pidetty jo vuosia ilman syytteitä. Kuubassa oli myös Neuvostoliiton Lourdesin kuunteluasema vuodesta 1964, josta Venäjä vetäytyi 2001.

Katso myös

• Kuuban ohjuskriisi