Høresans
Auditive Wahrnehmung
Ouïe
Hörsel
)
Kuva korvastan anatomia
Äänen välittyminen
Korva jakautuu ulko-, välianan- ja sisäkorva. Ulkokorvaan kuuluvat korvalehti ja korvakäytävän, jotka siirtävät ilman ääniaallot tärykalvo värähtelyiksi. Välikorvassa sijaitsevat kuuloluut: vasara (malleus), alasin (incus) ja jalustin (stapes). Ääni kulkee tärykalvosta kuuloluiden kautta eteisikkunaanenen, joka erottaa väli- ja sisäkorvan. Lopulta ääni välittyy sisäkorvassa olevaan neste täyttämään simpukkaan.
Simpukassa oleva äänen myötä värähtelevä basilaarikalvo liikuuttaa kuuloreseptorisoluja ja niiden värekarvojen osuessa yläpuolellaan olevaan katekalvoon, lähtee kuuloreseptoreista kuulo-tasapainohermoa pitkin hermoimpulssi isoaivokuoren kuuloalueelle. Kuuloreseptoreina toimivien karvasolujen karvat muodostavat Cortin elimen. Mitä matalampi ääni sitä pidemmälle se kulkee simpukassa. Nämä impulssit välitetään kuulohermosäikeiden kautta aivokuorella sijaitsevaan kuulokeskukseen, jonka ansiosta syntyy elämys äänestä ja sen ominaisuuksista.
Sisäkorvan luusokkelon sisällä oleva kalvosokkelo välittää tasapaino- ja liikeimpulsseja aivoille. Kalvosokkelon kaarikäytävissä sijaitsevat liikereseptorit ja pyöreässä sekä soikeassa rakkulassa asentoreseptorit. Liikereseptorit reagoivat pään kiihtyvään tai hidastuvaan kiertoliikkeeseen. Asentoreseptorit puolestaan reagoivat kiihtyvvän tai hidastuvaan suoraviivaiseen liikkeeseen.
Äänen havaitseminen
Ihminen prosessoi korviensa välittämää ääntä monin tavoin niin, että äänestä erotetaan informaatiota ja ääntä tulkitaan ihmisen havaintomaailman perusteella, yhdistäen muistikuviin ja opittuun tietoon.
Ihmisen kuuloalue on noin 20–20000 Hz ja se huononee iän mukana. Korkeimpia ääniä kuulevat lepakottt (max. n. 150 kHz) ja matalimpia myyrä (min. n. 1Hz).
Äänen suunnan havaitseminen perustuu siihen, että äänellä on oikeaan ja vasempaan korvaan eri matka. Kahden korvan välisen äänen aikaeron ihminen huomaa hyvin, mutta ei kovin pienillä taajuuksilla. Korkeilla äänillä on lyhyt aallonpituus - muutamasta senttimetristä muutamaan kymmeneen - siksi niiden tulosuunta voidaan aika tarkasti arvioida. Matalista äänistä ihminen ei pysty sanomaan tulosuuntaa. Siksi yksi bassokaiutin riittää, korkeille äänille pitää olla useampia lähteitä.
Korvien välinen välimatka vaikuttaa siihen, miten äänen tulosuunta osataan arvioida. Voi vain kuvitella, että norsu on tässä etevämpi kuin hiiri. Toisaalta norsulla korvien välinen matka on korkeilla äänillä useita äänen aallonpituuksia ja tämä voi aiheuttaa harha-aistimuksiakin.
Äänen tulosuunnan arviointi liittyy myös muihin aisteihin, erityisesti näköön. Äänen kuvitellaan tulevan sieltä, mistä se näköhavainnon perusteella tulee. Tämä kehittää korvia: joistakin äänistä saadaan muilla aisteilla vahvistus tulosuunnasta, joistakin ei. Korvat pikkuhiljaa oppivat arvioimaan äänen suunnan, vaikka muut aistit eivät havaintoa vahvistakaan.
Aiheesta muualla
