Koulutus
Lääkärikoulutusta annetaan Suomessa Helsingin, Turun, Tampereen, Kuopion ja Oulun yliopistojen lääketieteellisissä tiedekunnissa. Koulutus kestää kuusi vuotta ja sen tavoitteena on lääketieteen lisensiaatin (LL) tutkinto. Peruskoulutuksen jälkeen lääkäri anoo Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta (TEO) laillistamista eli oikeutta harjoittaa ammattia laillistettuna lääkärinä toisen johdon ja valvonnan alaisena. Jotta lääkäri voisi harjoittaa ammattiaan itsenäisesti, hänen tulee EU-säännösten mukaan suorittaa peruskoulutuksen lisäksi kolmivuotinen perusterveydenhuollon lisäkoulutus (ns. eurovaihe). Lisäkoulutukseen kuuluu käytännön lääkärinä työskentelyä sairaalassa ja terveyskeskuksessa sekä pieni määrä terveydenhuollon hallinnon koulutusta. Suomessa tai Belgiassa valmistunut lääketieteen lisensiaatti saa vuoden perusterveydenhuollon lisäkoulutuksesta korvattua lisensiaatin perustutkintoon kuuluvalla yleislääketieteen oppimäärällä.
Suuri osa lääkäreistä jatkaa kouluttautumista erikoislääkäriksi. Erikoisaloja on Suomessa tällä hetkellä 49, ja niiden pituus on viisi tai kuusi vuotta. Erikoistumiskoulutus sisältää lähinnä käytännön työntekoa sairaalalääkärinä, esitelmiä ja teoriakoulutusta. Erikoistumisen lisäksi lääkäri voi suorittaa lisäansiona erityispätevyyden (noin kaksi vuotta), jonka tarkoituksena on täydentää lääkärin koulutusta suppealla osa-alueella. Suomen Lääkäriliitto valvoo ja koordinoi erityispätevyysjärjestelmää. Ammatillisen jatkokoulutuksen ohella lääkäri voi suorittaa tieteellisen jatkotutkinnon väittelemällä lääketieteen tohtoriksi (LT). Helsingin yliopiston vanhempi tutkintonimitys on lääketieteen ja kirurgian tohtori (LKT), joka on viimeksi myönnetty Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan promootiossa 1999. Lääkärikouluttautumisen aloittamisesta erikoislääkärin oikeuksien saamiseen menee vähintään 13 vuotta.
Lääketieteen lisensiaatti on lääkärin peruskoulutus. Laajuutta tutkinnolla on vähintään 360 opintopistettä (250 opintoviikkoa), joka on käytännössä lähes kokonaisuudessaan pakollista opetusta. Valinnaisia opintoja on tiedekunnasta riippuen enimmillään muutamia kymmeniä opintopisteitä. Koulutuksen kahden ensimmäisen vuoden aikana (nk. prekliininen vaihe) opiskellaan muun muassa terveen ihmiskehon rakennetta ja toimintaa, farmakologiaa, biokemiaa, kehitysbiologiaa, histologiaa sekä solu- ja molekyylibiologiaa. Prekliininen vaihe on luonteeltaan melko teoreettista ja tapahtuu pitkälti irrallaan potilaskontakteista. Ensimmäisten kahden tai kahden ja puolen vuoden jälkeen opiskelija saa arvonimen lääketieteen kandidaatti (LK), vaikkei tutkintoa. Opintojen toisessa vaiheessa (nk. kliininen vaihe) opiskellaan käytännön lääkärin työssä tarvittavia taitoja, potilastyötä ja sairauksien diagnosointia ja hoitoa käytännössä. Kliininen koulutus ja harjoittelu tapahtuu lähinnä opetussairaalassa.
Peruskoulutuksen rakenne vaihtelee hieman eri tiedekuntien kesken: osassa on käytössä perinteisempi malli, jossa eri oppiaineet ovat omia kokonaisuuksiaan, kun taas toisissa tiedekunnissa opetusta on integroitu oppiaineiden ja kliinisten ja prekliinisten opintojen välillä. Helsingin yliopistossa on maan ainoa ruotsinkielinen opintolinja, jolle hyväksytään 5 % lääkärikoulutukseen otettavien opiskelijoiden määrästä.
Työnkuva
Lääkärin työnkuva vaihtelee toimipisteestä ja erikoisalasta riippuen. Lääkäri voi toimia perusterveydenhuollossa eli
terveyskeskuksessa tai terveysasemalla. Terveyskeskuslääkärin työ on monenlaisten sairauksien ja vaivojen ensikohtaamista. Vaikeammat sairaudet ja vammat vaativat erikoissairaanhoidon kannanottoa, jonne potilaat lähetetään perusterveydenhuollon lääkärin lähetteellä. Erikoissairaanhoidon lääkäri on yleensä erikoistumassa tai erikoistunut jollekin erikoisalalle ja tekee pääsääntöisesti tälle erikoisalalle kuuluvien tautitilojen kanssa töitä. Yhteistyö eri erikoisalojen ja ammattiryhmien kesken on avainasemassa hyvän potilashoidon saavuttamiseksi.
Sairaaloissa on useiden eri erikoisalojen vastaanottoja eli poliklinikoita ja vuodeosastoja.
Suomessa oli vuonna 2006 noin 21 400 lääkäriä, joista noin 18 400 työikäisiä. Heistä työskenteli päätoimisesti sairaaloissa 47,0 prosenttia, terveyskeskuksissa 22,7 prosenttia ja yksityisvastaanottoa piti 10,5 prosenttia. Lisäksi lääkäreitä toimii muun muassa opetus- ja tutkimustyössä, hallintotehtävissä, lääketeollisuuden palveluksessa ja järjestöissä. Lääkärien työllisyystilanne on tällä hetkellä Suomessa hyvä.[Lääkäriliitto, Lääkärikysely 2006]
Erikoistumisalat
Lääkäri voi erikoistua esimerkiksi yleislääketieteeseen, neurokirurgiaan, yleiskirurgiaan, lastentauteihin tai käsikirurgiaan.Erikoistumisaloja on yhteensä 49 kappaletta. Erikoistunut lääkäri on
erikoislääkäri.
Palkkaus
Lääkärien palkka muodostuu peruspalkasta sekä erilaisista lisistä. Lääkärien peruspalkka ikä- ja muine lisineen on keskimäärin n. 5 000 €/kk. Tärkeimmät lisätulot muodostuvat päivystyslisistä ja yksityislääkäritoiminnasta. Lisätulot voivat olla n 20–50 % palkasta. Yksityisvastaanotolla tulot muodostuvat potilaspalkkioista. Lääkärit voivat saada palkkaa myös konsultaatiotyöstä ja luennoista
[1] 
Lääkäreiden sijoittuminen
Suurin osa lääkäreistä työskentelee julkisella sektorilla (terveyskeskukset, sairaalat, yliopistot). Pääosin yksityispuolella työskentelee osa lääkäreistä (etenkin työterveyshuolto). Tuntipalkka yksityispuolella on usein parempi, mutta vastapainoksi julkinen sektori huolehtii pääosin lääkäreiden koulutuksesta ja lääketieteellisestä tutkimuksesta ja kehittämisestä.
Yleensä lääkärit ovat hyvin sitoutuneista työpaikkaansa. Mikäli pyritään pitkäaikaisiin hoitosuhteisiin ja hyvään hoitoon niin on tarpeen että lääkärit sitoutuvat myös työpaikkoihinsa pitkäaikaisesti. Kuitenkin esimerkiksi operatiivisilla aloilla ja erilaisissa tutkimus-ja hoitotoimenpiteissä pitkäaikaiset hoitosuhteet eivät ole välttämättömiä.
Uusi ilmiö ovat vuokralääkärit. Ilmiö on herättänyt kiistelyä. Vuokralääkärit ovat useimmiten nuoria. He voivat saada paremman ansiotason kuin suoraan julkisen sektorin palveluksessa olevat lääkärit ilman että he sitoutuvat pitkäaikaisiin työsuhteisiin. Jotkut työnantajat ovat kuitenkin olleet pakkotilanteessa, sillä muuten ei ole lääkäreitä töihin saatu.
Tällä hetkellä (elokuu 2007) työtä tekevistä lääkäreistä on pulaa. Eniten on suhteellisesti pulaa psykiatrian erikoislääkäreistä ja anestesialääkäreistä ja määrällisesti perusterveydenhuollon lääkäreistä (terveyskeskuslääkärit).
Koulutetuista lääkäreistä ei sinänsä ole pulaa, mutta eri syyt ovat johtaneet siihen että julkinen työnantaja ei ol pystynyt rekrytoimaan töihin riittävästi lääkäreitä, eivätkä yksityiset vuokrafirmatkaan ole pystyneet saamaan lääkäreitä syrjäsimmille seuduille ja erikoisaloille työhön rekrytoitua. Suurin osa lääkäreistä on parisuhteessa ja usein heidän puolisonsa on koulutettu. Siirtyminen eri paikkakunnalle vaatisi työtä molemmille.
Lääkärin perusarvot
Toisen maailmansodan jälkeen perustettu Maailman Lääkäriliitto, WMA uudisti Hippokrateen lääkärinvalan ja halusi, että kaikki lääkärit sitoutuvat siihen. Sodan opetuksena lääkärinvalaan lisättiin painava velvoite kunnioittaa elämää. Vuonna 1948 uusittu vala tunnetaan Geneven julistuksena.
Ihmisyyteen kuuluvat inhimillisyys, ihmisarvo ja ihmisoikeudet. Sotilaiden Solferinon taistelussa vuonna 1859 kokemat epäinhimilliset kärsimykset olivat lähtökohtana Punaisen Ristin perustajan, Henri Dunantin aloitteille ihmisyyden puolesta. Ne johtivat vuonna 1864 Geneven sopimukseen, joka takasi lääkärille oikeuden hoitaa häiritsemättä ja puolueettomasti kaikkia sodassa haavoittuneita. Ihmisyys-käsite on otettu myös kansainväliseen lainsäädäntöön, joka määrittelee rikoksen ihmisyyttä vastaan.
Toisen maailmansodan jälkeen hyväksyttyyn Geneven julistukseen sisältyy seuraava lause: '... enkä uhkauksestakaan käytä lääkärintaitojani ihmisyyden lakien vastaisesti'. Lääkäriliiton vuonna 1996 hyväksymä valakaava alkaa sanoilla: 'Vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärintoimessani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä kunnioittaen'.
Lääkärin työ on antiikin ajoista alkaen perustunut vankkoihin toimintaa ohjaaviin moraaliarvoihin, lääkärin etiikkaan. Se on eettiseen asenteeseen perustuva oppi. Myös potilaat tietävät lääkärin velvollisuudeksi ihmiselämän suojaamisen ja kärsimysten lievittämisen. Lääkäri pyrkii toimimaan eettisesti oikein laajemminkin kuin kirjallisten eettisten ohjeiden mukaan.
Lääkärin etiikka velvoittaa jokaista lääkäriä pitämään jatkuvasti yllä korkeaa ammattitaitoa ja arvioimaan työnsä laatua. Yliopistollinen koulutus antaa lääkärille hyvät perusvalmiudet, mutta lääketieteen nopea kehittyminen edellyttää täydennyskoulutusta koko ammattiuran ajan. Tämä vaatimus velvoittaa myös yhteiskuntaa ja lääkärin työnantajaa, joiden on taattava lääkärille mahdollisuus ammattitaidon jatkuvaan ylläpitämiseen.
Lääkärin työ on yhteistyötä. Ammatin kehittyminen on perustunut siihen, että kollegat ovat jakaneet kokemuksia ja tietoa toisilleen. Velvoite ammattitoverin auttamiseen ja kollegiaaliseen käyttäytymiseen on jo Hippokrateen valakaavassa. Suomalainen lääkärinvala edellyttää lääkärin suhtautuvan kollegoihinsa kunnioittavasti ja antavan heille apuaan aina, kun he potilaita hoitaessaan sitä pyytävät. Lääkäriliitolla on myös erilliset kollegiaalisuusohjeet.
- LÄÄKÄRILIITON TEHTÄVÄT
- Edistää lääkärin professiota
Professio tarkoittaa ammattia, jonka harjoittajia yhdistää vaativa tieteellinen koulutus ja ammatinharjoittamiseen liittyvä vankka moraaliarvopohja. On tärkeää, että yhteiskunta arvostaa lääkärien sitoutumista etiikkaan ja turvaa heille oikeuden itsenäiseen ammatinharjoittamiseen. Suomessa vain lääkärillä on oikeus tehdä diagnoosi ja määrittää hoito, ottaa potilas sairaalaan ja kotiuttaa hänet. Lääkärit ovat vastuussa työstään paitsi potilailleen myös yhteiskunnalle. Professio on enemmän kuin ammattikunta. Profession edistämiseksi Suomen Lääkäriliiton tulee turvata lääkärin ammatin kehittymismahdollisuudet ja vaalia ammatin toimintaedellytyksiä ja arvoja.
- Yhdistää lääkärit ammattikuntana
Lääkäriliitto yhdistää eri toimintasektoreilla, erikoisaloilla ja tieteellisissä järjestöissä toimivat lääkärit. Siten liitolla on edellytykset ajaa voimakkaasti kaikkien lääkärien asiaa.
- Edistää terveyttä ja potilaan parasta
Suomalaisen lääkärinvalan mukaan lääkärin päämääränä on terveyden ylläpitäminen ja edistäminen, sairauksien ehkäiseminen ja sairaiden parantaminen ja heidän kärsimystensä lievittäminen. Potilaan ja lääkärin kohtaaminen on terveydenhuollon keskeisin tapahtuma. Lääkäri on potilaan hyväksi toimiva asiantuntija ja hänen tehtävänään on myös kehittää terveyspalveluja potilaan parhaaksi. Lääkäriliitto vaikuttaa aktiivisesti siihen, että terveysnäkökulma otetaan huomioon yhteiskunnan kaikessa päätöksenteossa. Lääkäriliitto on ihmisen terveyden ja terveydenhuollon asiantuntija ja alallaan vahva terveyspoliittinen vaikuttaja.
- Puolustaa ihmisyyttä ja eettisiä arvoja kotimaassa ja kansainvälisesti
Lääkärien Geneven sopimuksella 1864 saama koskemattomuus ja erityisoikeudet ovat myös ammattikuntaa koskevia velvoitteita. Lääkäreitä työskentelee kansainvälisissä ja kansallisissa järjestöissä, myös sota- ja kriisialueilla. Lääkärien odotetaan kaikkialla puolustavan ihmisyyttä ja lievittävän inhimillistä hätää ketään syrjimättä etiikkansa mukaisesti. Lääkäriliiton tehtävänä on turvata lääkärien kansainvälisesti tunnustettu erityisasema ja kehittää ja tehdä tunnetuksi lääkärien toimintaa ohjaavaa eettistä pohjaa.
Lähteet
Katso myös
Aiheesta muualla
Læge
Arzt
Médecin
Lege
Läkare
