Lahjan antaminen, eli
lahjoittaminen on tavaran, rahan tai palveluksen siirto toiselle henkilölle tai organisaatiolle ilman toivetta saada mitään vastalahjaa takaisin (ainakaan heti). Lahja voi olla mitä tahansa, joka tekee toisen iloiseksi tai vähemmän surulliseksi. Lahjoja annetaan yleisimmin juhlapäivinä, kuten jouluna, syntymäpäivännä, tai
nimipäivää. Annettaessa lahjaa eri kulttuurin edustajalle kannattaa ottaa huomioon toisen kulttuurin tavat. Esimerkiksi lahjoitettu
puukko saatetaan tulkita joissakin kulttuureissa tappo-uhkaukseksi.
Useimmiten lahja paketoidaan lahjapaperiin.
Katso myös