Lalli (henkilö)

''

Lalli (mahdollisesti Laurentius, Lauri tai Lalloi) on 1100-luvulle sijoitettu suomalainen piispa Henrikin surmavirren hahmo. Surmavirren vanhimmat osat ovat peräisin aikaisintaan 1200-luvun lopulta, sillä surmavirren keskeisen teeman, pakkokestityksen, laillisesta korvaamisesta säädettiin ensimmäisen kerran ns. Alsnön säädöksessä vuonna 1280Diplomatarium Suecanum nro 799, vrt. Heikki Ojansuu, Piispa Henrikin surmavirren historiaa, Suomi IV:1917. Vanhin maininta Lallista piispa Henrikin surmaajana keskiaikaisen Piispa Henrikin surmavirren nimeltä mainittuna henkilönä on Hemminki Maskulaisen virrestä vuodelta 1616.

Lallin ja Henrikin taru

1200-luvun lopulta-peräisin oleva Pyhän Henrikin legenda (viimeisin tutkimus: Tuomas Heikkilä, Pyhän Henrikin legenda, 2005) ilmoittaa piispan surmaajaksi murhamiehen, joka tappoi piispan julmasti tämän 'tahdottua ojentaa murhaajaa kirollisella kurilla'. Pyhän Henrikin surmavirsi antaa piispan kuolemasta edellisen kanssa perin ristiriitaisen kuvan:

Erään surmavirren version mukaan englantilainen piispan Henrik oli Ruotsi kuninkaan Eerik Jedvardssonin kanssa lähtenyt 1150-luvulla ristiretkelleenen 'Häme maalle', paikalle papittomalle kivikirkkoja teettämään. Edellä mainitun surmavirren alun myöhemmän lisäyksen (Hämeen kivikirkot ovat aikaisintaan 1400-luvulta, pääosin 1500-luvun alusta) matkakumppani vaihtuu nähtävästi alkuperäisempään, nimittäin ajomieheen, 'pilttiin pienoiseen' (Seppo Suvanto: Ensimmäinen ristiretki -tarua vai totta. Muinaisrunot ja todellisuus. Historian Aitta XX, 1987). Matka tapahtuu 'keväisillä hangilla', ei tammikuussa, johon Henrikin kuolinpäivä on sijoitettu.

Matkallaan sydänmaalla piispa Henrik oli käynyt vierailulla Lallin kotona tämän ollessa poissa. Piispa oli tarinan mukaan ottanut ruokaa, olutta ja heinää ja maksanut niistä. Kun isäntä palasi, Lallin vaimo tai - tarinan versiosta riippuen - äiti tai piika Kerttu (Gertrud) väitti piispan väkipakolla ottaneen ruokataa, olut ja heinää maksamatta niistä korvausta. Raivostunut Lalli lähti kirves tai keihäs tai 'laakari' (lyömämiekka) kädessään suksilla tai harmaalla hevosella ratsastaen piispan reen perään. Mukanaan hänellä oli veljensä Pentti ja Olavi. Köyliönjärven jäällä suomalaiset surmasivat Henrikin. On olemassa myös perimätieto surman tapahtumisesta Nousiaisissa. Surmavirren eri versiot ja perimätieto on julkaistu sarjassa 'Suomen kansan vanhat runot' osassa 'Varsinais-Suomi'.

Surmavirren loppu on lainaa Pyhän Henrikin legendasta ja surmavirren alun tavoin yhdistetty myöhemmin alkuperäiseen surmavirteen: Lalli katkaisi piispan sormen havitellessaan hänen sinettisormustaan, mutta sormi sormuksineen upposi lumeen. Kerrotaan, että seuraavana kesänä soutumatkalla olleet pikkupoika ja sokea mies löysivät sormen huuhtoutuneena rannalle (tai kellumassa jäälohkareella), ja kun poika kosketti sokeaa miestä sormella (tai mies siveli sormella kasvojaannsns), mies sai näköä takaisin. Kerrotaan myös, että Lalli otti kuolleelta piispalta lakin (tai hiipanhh) ja asetti sen pääänsä. Kun hän palasi kotiinsa, hän yritti ottaa päähineen pois. Se oli kuitenkin juuttunut kiinni niin lujasti, että Lallin saatua sen lopulta pois hänen päänahkansa irtosi sen mukana.

Pyhimys

Piispa Henrikiä koskevat kirjalliset lähteet ovat epämääräisiä ja varhaisimmatkin niistä on kirjoitettu kauan oletettujen tapahtumien jälkeen. Tämä on saanut historiantutkijatntutkijat epäilemään Henrikin ja siten myös Lallin todenperäisyyttä. Henrikin muistoa on juhlittu Suomessa laajalti vielä 1530-luvulla. Sittemmin uskonpuhdistus karsi katolista pyhimyksen kunnioitusta. Kansan keskuudessa muutos sujui hitaammin: 1600-luvullakin Henrikin liturgiaa tiedetään veisatun. Päivämääräksi tiedettiin Heikinpäivä, 20. tammikuuta, tosin muistopäivä siirtyi 1600-luvulla, Ruotsin almanakan mukaisesti, yhtä päivää aiemmaksi.

Lalli lallokki

Lalli voi olla suomalainen nimi, joka tarkoittaa karhua, isoa, lihavaa miestä tai jättiläistä. Koska karhua ei uskallettu nimeltä mainita, siitä käytettiin kiertoilmaisuja kuten karvalalli, lallokki tai lallonen. Samaa kantaa on myös juoppolalli, joka juontunee verbistä lallattaa. Lallilla on myös germaaninen nimietymologia, 'Lallo', niin ikään verbistä 'lallen', 'lellen' (lallattaa). Suomalaisessa paikannimistössä Lalli esiintyy mm. Pirkkalassa, jossa on sekä paikannimi Lalli että Lallin lahti.

Lähteet

Viitteet

Kirjallisuutta

• Kristfrid Ganander (toim. Juha Pentikäinen): Mythologia Fennica, Recallmed 1995, ISBN 951-9221-72-7
• Martti Haavio: Piista Henrik ja Lalli – Piispa Henrikin surmavirren historiaa, WSOY 1948.