
Laotse E.T.C. Wernerin teoksessa Myths and Legends of China (1922)
Laotse (老子, 'Vanha mestari'), ristimänimeltään Li Erh Dan (Li on sukunimi, Erh puhuttelunimi ja Tan/Dan virallinen henkilönimi), oli kuuluisa
kiinalainen filosofi. Hänen uskotaan eläneen ennen ajanlaskumme alkua, Chu jenin kylässä, Hun maakunnassa. eräiden lähteiden mukaan
300-luvulla eaa, joidenkin mukaan
600-luvulla eaa Hänen olemassaolostaan ei tosin ole kiistattomia todisteita, ja taolaisen perimätiedon mukaan hän olisi elänyt yli 900-vuotiaaksi.
Laotsen kirjoittamana pidetään teosta Tao Te Ching eli Dao De jing, jonka nimi on suomeksi Tien (eli Taon) ja Hyveen kirja. Tao on sekä arkinen että kosminen, kaiken takana oleva tie. Jotkut kiinaan ja taolaisuuteen perehtymättömät kääntävät kirjan nimen virheellisesti esimerkiksi Salaisuuksien tie.
Laotsea pidetään taolaisuuden perustajana.
Aiheesta muualla