Lastenlaulu on lapsille sävelletty tai kansan parissa muotoutunut laulut. Lastenlaulujen
melodia ovat tyypillisesti melko yksinkertaisia ja helposti omaksuttavia sekä sävelkulkujen että rytmiikan osalta, minkä ansiosta lastenlaulut muodostavat selkeästi oman tunnistettavan
lajityyppinsä. Kappaleen voi yleensä tunnistaa lastenlauluksi pelkän sävellyksen perusteella. Varsin usein lastenlaulut ovat iloisia, reippaita ja duurivoittoisia, mutta myös mollissa olevia lastenlauluja on huomattavan suuri määrä (esimerkiksi
Karhunpoika sairastaa,
Sininen uni sekä
Päivänsäde ja menninkäinen). Lastenlaulujen ominaispiirteet löytyvät siten melodian käsittelystä ja sanoituksista, eivätkä niinkään duurin ja mollin mukaisesta
sävellajiin perustuvasta jaosta.
Sanoituksiltaan lastenlaulut kertovat yleensä lapsia kiinnostavista aiheista. Aiheena voivat olla muun muassa satuhahmot (esimerkiksi Rölli ja Mikki Hiiri merihädässä), mielikuvitukselliset, vauhdikkaat ja jännittävät tapahtumat (esimerkiksi Pikkuoravien kuuraketti ja Kuinka saisin rikki kookospähkinän) sekä valistavat ja opettavaiset tarinat (esimerkiksi Popsi, popsi porkkanaa, Liikennelaulu ja Jänöjussin mäenlasku). Aihepiirin lisäksi lastenlaulujen sanoituksille on yleensä ominaista selkeä ja täsmällinen kieli, tarkka määrämuotoinen riimitys ja runsas loppusointujen käyttö.
Nykyään eurodancen kaltaiset musiikkityylit ovat taistelleet lastenlaulujen kanssa lasten suosiosta.