Historia
Latvian puna-valko-punainen lippu mainitaan ensimmäisen kerran Ditleb von Alnpekeen Liivinmaan riiminkronikassa (Livländische Reimchronik). Tämä historiallinen tosiasia sijoittaa Latvian kansallislipun yhdeksi maailman vanhimpien nykyisin käytössä olevien lippujen joukossa. Kronikoitsija kertoo taistelusta, joka käytiin noin vuonna
1280. Taisteluun lähtivät vanhan pohjoislatvialaisen kaupungin, Cēsis’in miehet, jotka varustautuivat valko-punaraitaisella lipulla.
Legenda kertoo kuolettavasti haavoittuneesta latvialaisen heimon päälliköstä, joka oli kääriytyneenä valkoiseen lakanaan. Se osa, jonka päällä hän makasi jäi valkoiseksi ja kaksi muuta osaa olivat hänen verensä punaiseksi värjäämiä. Tämän jälkeen seuranneessa taistelussalatvialaiset soturin taistelivat urholliset, kun he olivat ensin omaksuneet tahriintuneen kankaan lipukseen. Tämä jälkeen Latvian heimot ovat käyttäneet näitä värejä lipussaan.
Perustana historiallisen tapahtumat, on tämän päivä Latvian lipun suunnitellut Ansis Cīrulis toukokuussa 1917. Latvian kansallislippu, yhdessä Latvian kansallisvaakunan kanssa, on saanut hyväksyntänsä tässä muodossaan Latvian tasavallan parlamentin istunnossa 15. kesäkuuta vuonna 1921.
Lipun värit ja koko
Lipun koko
Todellisuudessa Latvian lipun ”punainen” on punaisenruskea, joka on punaisen värin tummempaa sävyä ja koostuu ruskeasta ja purppurasta. Joskus väriä sanotaankin ”Latvian punaiseksi”. Lipun värit sijoittuvat suhteessa 2:1:2 , ylhäällä ja alhaalla on punainen kenttä, jotka ovat kaksi
Lipun korkeuden ja pituuden suhde on 1:2.
Lipun värit
Lipun valkoinen on normaalin väri:
Lupin punainen väri on saman järjestelmän mukaan:
Pantonen Latvian punainen voidaan määritellä CMYK värinä:
- Versio 1 — C: 0%; M: 100%; Y: 65%; K: 47%;
- Versio 2 — C: 27%; M: 97%; Y: 81%; K: 27%;
Lipun värit ovat samat kuin
Itävallan lipussa. Värien leveyssuhteet ovat samat kuin
Botswanan lipussa.
Lipun käyttö
Latvian lain mukaan maan lipun ja kansallisten värien käyttö ja esittäminen ovat sallittuja ornamentteina, jos lipun kunnioittaminen on taattu. Lipun tuhoaminen, epäkunnioittava käyttäminen ja epäasiallinen esittäminen ovat laissa rangaistuja tekoja.
Lippu on sijoitettava vähintään 2,5 metriä maan pinnasta ja mieluiten se on sijoitettava lippusalkoon. Lipputangon tulee olla pidempi kuin lipun pidempi sivu, suora ja valkoiseksi maalattu sekä mieluiten puusta tehty. Lipputangon pää saa olla tankoa laajempi. Missä lippu oli ole esillä jatkuvasti, niin sen saa nostaa salkoon auringon nousun aikaa ja laskea auringonlaskun aikaan. Jos lippu liehuu juhlien tai hautajaisten aikana, niin sen pitää nostaa ennen tilaisuutta ja laskea sen jälkeen.
Jos lippu sijoitetaan suruasentoon, niin musta nauha, joka on ½ lipun pituudesta, voidaan liittää lippuun. Jo kyseessä on aluksen masto, niin silloin nauhaa ei sijoiteta lippuun, vaan lippu lasketaan puolitankoon.
Jos liputetaan useilla Latvian sisäisillä lipuilla, niin kaikkien Latvian kansallislippujen tulee olla samankokoisia. Jos nämä liput ovat ulkosalla, niin Latvian kansallislippu sijoitetaan aina vasemmalla tai molempiin reunoihin. Jos kyseessä on muiden valtioiden lippuja tai kansainvälisten järjestöjen lippuja, niin liput sijoitetaan niiden latviankielisessä aakkosjärjestyksessä, tai jos kyseessä on joku muut erikoistoivomus valtion tai järjestön puolelta. Jos kaksi lippua sijoitetaan ulos, niin Latvian kansallislippu pitää sijoittaa aina oikealle puolella. Jos kyseessä on useita lippuja, niin latvian lippu sijoitetaan keskelle ja muun liput latviankielisessä aakkosjärjestyksessä.
Liputuspäivät

Latvian tasavallan presidentin lippu
Viralliset liput
Latvian presidentin lippu
Latvian tasavallan presidentin lipussa on säännöllinen risti, ja värit ovat kansallislipun punainen risti ja valkoisella alustalla. Ristin suhteet ovat kansallislipun suhteet. Ristin keskellä punainen väri katkeaa ja siihen on sijoitettu
Latvian kansallisvaakuna. Vaakunan korkeus on 1/3 koko lipun korkeudesta. Näin ollen vaakunan aurinko on koko presidentin lipun keskipisteessä. Presidentin standardin ja valtiolipun kokosuhde on 1:5 ja standardin mittasuhteet ovat 3:2.

Latvian pääministerin lippu
Latvian pääministerin lippu
Myös Latvian pääministerin lipussa on symmetristen sijoitettu risti, joka on punainen ja valkoisella alustalla. Vasempaan ylläpiiriin, tangon puolelle, on sijoitettu kansallisvaakuna, joka on yläpiirin korkeudesta 5/6 osaa korkea. Tällöin vaakunan aurinko on sijoitettu keskellä yläpiirin kenttää. Pääministerin standardin ja valtiolipun kokosuhde on 1:5 ja standardin mittasuhteet ovat 3:2
Parlamentin puhemiehen lippu
Latvian parlamentin, Saeiman, puhemiehen standardissa on myös symmetrinen risti, joka noudattelee kansallislipun värejä. Kuitenkin oikeaan yläpiiriin, siis tuulen puoleen, on sijoitettu Latvian kansallisvaakuna, joka on yläpiirin korkeudesta 5/6 korkuinen ja vaakunan aurinko on yläpiirin keskiössä. Puhemiehen standardin ja valtiolipun kokosuhde on 1:5 ja standardin mittasuhteet ovat 3:2

Latvian puolustusministerin lippu
Puolustusministerin lippu
Myös Latvian puolustusministerillä on oma lippunsa. Hänen lipussaan on myös symmetrinen risti, joka noudattelee kansallislipun värejä. Kuitenkin vasempaan yläpiiriin, tangon puolella, on sijoitettu hänen sotilaallinen arvomerkkinsä, jonka korkeus on 3/5 yläpiirin korkeudesta. Latvian puolustusministerin standardin ja valtiolipun kokosuhde on 1:5 ja standardin mittasuhteet ovat 3:2
Lähteet
[1] 
Wikipedia
[1]
Wikipedia
Tietoa muualla